Eero Ojanen: Suomessa kummittelee : selittämättömiä ilmiöitä ja kummallisia kokemuksia

Suomessa kummittelee

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Eero Ojanen on palannut jälleen kummitusjuttujen pariin. Aiemmin häneltä on julkaistu Suuri suomalainen kummituskirja, joka käy läpi suomalaisia kummitustarinoita vanhoilta ajoilta. Tämänkertainen kirja sen sijaan vie huomion tuoreempiin tapauksiin: kirjan selittämättömät kokemukset ovat 1970-luvulta nykypäivään. Kuten Ojanen esipuheessaan toteaa, yliluonnollisuudesta puhuminen aiheuttaa ihmisissä voimakkaita ennakkoasenteita. Aihetta on käsitelty kuitenkin hyvin neutraalisti ja sen parissa viihtyy maanläheisempikin ihminen.

“Kertojan isä ja äitipuoli olivat käymässä isän vanhassa, asumattomaksi jääneessä kotitalossa. Isä lähti käymään kaupungissa, jolloin äitipuoli jäi yksin taloon ja näki yöllä painajaista, jossa pieni, märkä tyttö yritti kuristaa hänet.
Isän uusi puoliso ei tiennyt, että isällä oli ollut sisar, joka oli pienenä hukkunut läheiseen jokeen. Huone, jossa äitipuoli siellä käydessään nukkui, oli ollut juuri tuon tytön huone.”

Kuten Suuri suomalainen kummituskirja, Suomessa kummittelee noudattaa samanlaista rakennetta. Selittämättömät tapahtumat ovat lyhyitä välähdyksiä. Ojanen ei tarjoa tapahtumista omia pohdintojaan ja ne eivät kirjaan sopisikaan. Jutut ovat jänniä ja kirja vilahti todella nopeasti pieninä annoksina.

Minä itse halusin lukea tämän, koska lyhyet kummitusjutut toimivat todella hyvinä kirjoitusideoina. Mikäli aihepiiri kiinnostaa, Suomessa kummittelee on hyvä kokoelma kummitustarinoita.

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 294 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...