Jack Campbell: Taipumaton

Taipumaton

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Taipumaton on yksi vuoden mielenkiintoisimmista spefi-käännöksistä. Avaruuteen sijoittuva militaarifiktio kun on aligenre, jota ei juurikaan suomenneta. Taipumaton aloittaa kuusiosaisen sarjan ja sille on vielä jatkoa parin muunkin sarjan verran. Jack Campbell itsessään on kirjailijanimi, hän on kirjoittanut myös omalla nimellään (John G. Hemry) sarjan, joka on myöskin militaarifiktiota.

Taipumattoman maailmassa ihmiskunta on ensin levittäytynyt tähtiin ja sitten jakautunut kahdeksi “valtioksi”: Alianssiksi ja Syndikiksi. Nämä valtiot ovat ajatutuneet keskenään sotaan. Sota on jatkunut vuosisadan, koska molemmilla tahoilla on massiiviset tuotantokapasiteetit ja planeettojen väliset etäisyydet ovat mittavat.

Sarjan päähenkilönä toimii John “Black Jack” Geary, joka ajautuu Alianssin sotajohtoon vahingossa. Hän nimittäin toimi upseerina sodan ensimmäisessä taistelussa, ja aluksensa tuhoutuessa joutui syväjäähän pakokapselissa. Ihmeen kaupalla kapseli on toiminnassa vielä 100 vuotta myöhemminkin. Vuosikymmenten kuluessa hänelle on kertynyt suuri sotalegendan maine, joka takaa hänelle johtoaseman Alianssin laivaston joutuessa vaikeuksiin. Hän joutuu hyppäämään laivastonsa kanssa kauas Syndikin alueelle ja sieltä matka kotiin on täynnä taisteluita.

Jack Cambell on ollut ennen kirjailijauraansa Yhdysvaltain laivastossa, ja se näkyy hänen kirjoittamisessaan. Hän osaa kirjoittaa armeija-elämästä uskottavasti ja hänen visionsa avaruustaisteluista on uskottava. Nämä muodostavatkin kirjan vetovoiman.

Kirja ei suinkaan ole vailla heikkouksia. Kertojana Campbell ei ole mikään poikkeuksellisen etevä. Hänellä on pahana tapana toistaa asioita, joka tulee pahiten esiin yksityiskohtien kuvaamisessa. Myöskin dialogi tuntuu ajoittain aika kömpelöltä.

Taipumattoman suurimmat ansiot ovat avaruussodankäynnin mallinnuksessa ja sotilasvaltarakenteiden kuvauksessa. Campbellin visio avaruustaisteluista on yhdistelmää lentokoneiden ja laivojen välisistä taisteluista. Alukset kohtaavat toisensa nopeasti ja tietokoneet ovat ratkaisevassa roolissa. Visiona tämä tuntuu paljon järkevämmältä kuin valtaosassa valtavirran kevyestä tieteiskirjallisuudesta. Taistelut on kirjoitettu jännittävästi ja ne eivät pysäytä kerrontaa.

Jack Campbellin Taipumattoman kääntäminen on hatunnoston arvoinen teko. Aligenrejen tuominen Suomeen on minusta aina hienoa. Sarja ei edusta korkeakulttuurikirjallisuutta, mutta uskon että sille löytyy lukijoita. Avaruustaisteluista kiinnostuneelle Taipumaton on lukemisen arvoinen kirja.

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 285 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...