Mikko-Pekka Heikkinen: Terveiset Kutturasta

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Helsingissä mitta täyttyy pohjoisesta muuttaviin. Kaupunki alkaa evätä terveyspalveluita muilta kuin kaupungin omilta asukkailta, eikä verovarojen syytämistä pohjoisen muuttotappiokuntin enää jakseta suvaita. Pohjoisessa tämä on viimeinen niitti vuosia jatkuneeseen kurjuuden kierteeseen. Asiat otetaan omiin käsiin, ja Pohjois-Suomi Oulusta ja Kajaanista ylöspäin julistautuu itsenäiseksi. Sotatoimet etelää vastaan alkavat Alajärvellä sähköverkon solmukohdan tuhoamisella.

Täysimittaisessa hyökkäyssodassa pohjoisen joukot jyräävät nopeasti kohti etelää. Jo valmiiksi heikolla taistelumoraalilla varustettujen etelän citykanien rintamalinjat luhistuvat räjähdelastilla pakattujen kamikazemoottorikelkkailijoiden rynnäköissä. Vänrikki Koskelaa huudetaan apuun, kun karismaattisen separatistijohtaja Oulan saamelaiset ääriainekset tuhoavat kaiken tieltään. Kolmessa kuukaudessa sota on ohi.

Mikko-Pekka Heikkisen esikoisteos, novellikokoelma Nuorgamin Alkon tuho, herätti lupauksia, joita ensimmäinen romaani Terveiset Kutturasta nyt lunastaa. Heikkisen teksti pursuaa osuvia huomioita ja hienoja virkkeitä. “Suomen hirvikanta asustaa arkkupakastimissa alueilla, joilla kylmälaitteen edellyttämä kahden neliömetrin lattia-ala ei maksa viittätoistatuhatta euroa.” Vastakkainasettelua kaupunkilaisen etelän ja syrjäseutujen välillä ei ole jätetty liian yksinkertaiseksi: löytyy rintamakarkuruutta molemmin puolin, petettyjä odotuksia, ansiottomia tai ansiokkaita arvonnousuja.

Terveiset Kutturasta tuo aihepiirinsä kautta mieleen Teemu Kaskisen Sinulle, yö -romaanin. Heikkisen tarina on ehkäpä kepeämpi, vaikkei sitä varsinaiseksi huumoriksi oikein viitsisi luokitellakaan. Kaikkiaan näyttää siltä, että Mikko-Pekka Heikkisellä on vielä tarina jos toinenkin kerrottavanaan. Lahjakasta ja kiinnostavaa kirjailijaa on aina ilo lukea — ja vinkata.

Hannu

Lempääläinen opettaja Hannu Sinisalo tykkää maantiepyöräilystä, kissoista ja lautapeleistä. Lukutottumuksiltaan Hannu on runsasruokainen klassikoista sarjakuviin ja dekkareista filosofiaan, mutta omimmillaan hän on viileän ironian ja älykkään huumorin parissa. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 285 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...