Ernesto Che Guevara: Tien päällä taas

Tien päällä taas

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Argentiinalainen Ernesto “Che” Guevara lähti lääkäriksi valmistuttuaan matkalle Etelä- ja Väli-Amerikkaan. Tämä oli hänen toinen pidempi matkansa ja se kesti useampia vuosia. Hän kirjoitti matkan aikana päiväkirjaa, jonka pohjalta kirja Tien päällä taas on tehty. Päiväkirjaa on täydennetty esimerkiksi kirjeillä, joita hän lähetti sukulaisilleen ja muille tuttaville.

Matkan aikana Guevara teki lääkärin töitä, toimi valokuvaajana ja kävi vierailemassa useissa intiaanikulttuureihin liittyvissä paikoissa. Hän tapasi monia ihmisiä, joista osa oli poliittisesti aktiivisia. Matka oli Guevaran oman poliittisen uran kannalta ratkaiseva; hän oli muun muassa näkemässä Guatemalan sosialistihallituksen kaatumisen. 1950-luvulla matkailu oli ihan toista kuin nykyään, esimerkiksi maasta toiseen pääseminen ei ollut niin itsestään selvää ja helppoa kuin nykyään.

Toisaalta kirja on kiinnostava ihan vain tavallisena matkakertomuksena, toisaalta se taas avaa näkökulman Guevaran ajatuksiin ja sen perusteella voi yrittää saada selvää, miksi hänestä tuli vallankumouksellinen. Riippuu sitten lukijasta, kumpi on kiinnostavampaa… Lisäksi kirjasta saa aidon vaikutelman, sillä tekstiä ei käsittääkseni ole pahemmin editoitu julkaisua varten.

Sen verran jäi Etelä-Amerikka kiinnostamaan, että lukupinoon tulee pääsemään pian myös ensimmäisestä matkasta kertova Moottoripyöräpäiväkirja.

Veera

Olen kohta kolmikymppinen lukutoukka pääkaupunkiseudulta. Jännityskirjoja lukuunottamatta kelpaa melkein mikä tahansa kirjallisuus, mutta tänne vinkkaan eniten lasten- ja nuortenkirjoja. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 285 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...