Lauri Meri: Tuntematon tähti : Jussi Jurkka

Tuntematon tähti : Jussi Jurkka

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Elämäkertateos Jussi Jurkasta on kiehtova katsaus näyttelijän elämään. Olen lukenut paljon näitä elämäkertoja ja niitä kaikkia yhdistää into ja palo teatterin tekemiseen. Kaikki muu jää toiselle sijalle. Ihmettelin vaan, miksi kirjan nimi on Tuntematon tähti, kun ainakin minulle Jussi Jurkka oli aika lailla valovoimainen ja ei niinkään teatterin kuin elokuvan saralta.

Jussi Jurkka syntyi teatterisukuun, jossa lähes kaikki olivat näyttelijöitä. Emmi Jurkka äitinä omistautui teatterille täysin, mutta ehti siinä sivussa tehdä miehensä Eino Jurkan kanssa kolme lasta, joista kaikista tuli näyttelijöitä. Jussi Jurkka oli heistä nuorin ja minun silmissäni se tunnetuin.

Yksityiselämässä Jussi Jurkka oli kahdesti naimisissa ja molemmat liitot päätyivät eroon. Lapsia on kaksi ja toinen heistä, Laura Jurkka, on näyttelijä. Naisystäviä oli muutamia, jopa samaan aikaan.

Kirja on reilusti yli 400-sivuinen opus ja enimmäkseen se kertoo Jussi Jurkasta näyttelijänä, lukuisista rooleista eri teattereissa, niiden työstämisestä ja arvosteluista. Näyttelijätovereiden kanssa työskentelystä ja joistakin yhdessä vietetyistä lomista ja matkoista.

Yhteenvetona tuntuu siltä, että loppujen lopuksi Jussi Jurkka eli elämäänsä omalla polullaan, viihtyen paljon itekseen, tehden asioita omalla tyylillään. Kun loppu alkoi häämöttää, hän lähti kuin varkain ja silti lähes saappaat jalassa. Silti ihan liian aikaisin, 51-vuotiaana, ja voi vaan kuvitella, miten paljon hänellä olisi vielä ollut annettavaa.

Jussi Jurkka ei ollut tuntematon tähti vaan tähti, joka loistaa vielä muistoissamme.

Kini

Olen Kini, kirjojen ja kirjailijoiden ystävä. Työskentelen Kouvolan pääkirjastossa kirjastovirkailijana ja tehtävänkuvaani kuuluu mm. kirjailijavierailujen järjestäminen. Olen aina lukenut paljon ja monipuolista kirjallisuutta. Olen kulttuurin suurkuluttaja. Kirjojen lisäksi ramppaan elokuvissa ja teatterissa. Sain Kirjailijaliiton Kirjailija kiittää -palkinnon vuonna 2021! Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 285 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...