Niina Hakalahti: Uimataito

Uimataito

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Uimataito on värikäs kuvaus itsensä kanssa hukassa olevista nykyajan ihmisistä, joiden polut risteävät. Vaikka henkilöt ongelmineen ovat kärjistettyjä, ne ovat moniulotteisia ja todellisen tuntuisia. Luin kirjaa toisaalta kauhistellen henkilöiden käsittämättömiä puuhia. Toisaalta taas henkilöiden viat olivat niin ymmärrettävän inhimillisiä, että heidän tarinaansa ahmi mielenkiinnolla eteenpäin toivoen että he lopulta ryhdistäytyisivät ja loppu olisi onnellinen.

Kristiina on kotiäiti, joka yrittää epätoivoisesti hallita maailmaa jynssäämällä, desinfioimalla ja suunnittelemalla. Ruoan ravintosisältö täytyy olla juuri oikea ja jopa synnytyksen ajankohta on saatava määrätä itse kohtalokkain seurauksin. Santeri-poikaansa Kristiina kasvattaa antamalla rajattomasti valinnanvapautta. “Lasta ei saa pakottaa” sanoo Kristiina, mutta samalla unohtuu myös lapselle turvallisten rajojen asettaminen ja tukevana aikuisena oleminen. Tuloksena Santeri pompottaa Kristiinaa miten mielii.

Kristiinan mies Erkki on aloittelevia yrittäjiä neuvova egoistinen konsultti, joka katselee pornoa työaikana ja suhtautuu rasistisen ylimielisesti asiakkaisiin. Kun Erkin äiti kuolee, jokin liikahtaa ja Erkki alkaa muuttua. Hautajaisissa hän itkee “kuin susi”. Hän luopuu syytteistä epäasialliseen kohteluun raivostunutta Ahmetia vastaan, joka lyö häntä toimistossa. Turkkilainen pizzeriayrittäjä Ahmet on yllättäen tarinan selväjärkisimmältä tuntuva ja lämmin ihminen, joka saa lopulta Erkinkin sulamaan. Lisäksi tarinaan kietoutuu Marja. Näennäisen rento maailmannainen, mutta sisimmässään pahasti hukassa. Pintapuolisesti Marja ja Kristiina ovat vastakohtia, mutta lopussa käy ilmi ettei näin ehkä sittenkään ole…

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 293 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...