Hannu Hautala ja Pekka Punkari: Uljas valkoinen : kansallislintumme laulujoutsen

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Hannu Hautalan ensimmäinen kohtaaminen laulujoutsenen kanssa tapahtui jo 1950-luvulla ja sama kiehtovuus lajia kohtaan on säilynyt, vaikka paljon on muuttunut. Kerrankin voi sanoa parempaan suuntaan, sillä laulujoutsen on yksi harvoista suomalaisen linnuston menestystarinoista. 1950-luvulla kanta oli muutaman kymmenen luokkaa, mutta nykyään Suomen pesimäkannaksi arvioidaan yli 10 000.

Yrjö Kokon kirjoilla oli suuri rooli laulujoutsenen suojelussa ja myös Hautalan kuvat ovat tehneet paljon hyvää. Kotka : 50 vuotta unelmista kuviksi kertoi Hautalan ja maakotkan tarinan ja tämä teos tekee sen saman laulujoutsenen kanssa. Pekka Punkarin tekstissä keskitytään aluksi yleistietoon laulujoutsenesta ja lopussa enemmän Hannun kokemuksiin.

Monista kirjan vanhimmista kuvista välittyy tunnelma, jota nykyään saa hakea. Maksimaalisen terävyyden ja yksityiskohtien sijasta joutsenet näyttäytyvät omassa ympäristössään sellaisena kuin ne maastossakin näkee. Kirjan kansi taas muistuttaa, että epäteräviä liikekuvia on otettu jo kauan sitten.

Uljas valkoinen tarjoaa samassa paketissa Hautalan kuvakavalkadin ja kokemuksia sekä Punkarin kirjoittaman tietopaketin kansallislinnustamme.

“Hannun tallentamat valkoiset siiveniskut poutataivaalla ja järven ulapalla kuuluvat Suomi-kuvaan siinä missä siniristilippummekin.”

Joni

Vuodesta 2007 Kirjavinkkeihin kirjoittanut Joni Sundström lukee monipuolisesti. Intohimoinen luonnon tutkiminen ja retkeily ovat elämäntapoja, joten luontokirjat kiinnostavat erityisesti. Kotisivut: Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 285 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...