Paavo Castrén: Uusi antiikin historia

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Suomalaisen antiikin tutkimuksen grand old man Paavo Castrén tekee selkoa siitä, miten asiat oikeasti antiikin aikana Välimeren kulttuureissa menivät. Uuden antiikin historian tavoite on valtava: antaa tiivis kokonaisselostus muinaisten kreikkalaisten, roomalaisten, etruskien ja muiden Euroopan identiteettiä määrittäneiden kansojen ja kulttuurien saavutuksista noin 3500 vuoden aikavälillä ja vieläpä kronologisessa järjestyksessä, samaan aikaan eri alueilla eläneitä kulttuureita rinnakkain kuljettaen. Tarina alkaa Aigeianmereltä noin vuoden 3000 eaa paikkeilta päättyäkseen Rooman valtakunnan hajaannuksen jälkeisiin vuosisatoihin, keskiajan alkuun.

Sivilisaatioiden saavutuksissa Castrén kertoo historiallisia faktoja vuosilukuineen ja henkilöineen. Myyttien ja totuuden rajapinta on tietenkin mitä kauemmas aikajanalla siirrytään sitä häilyvämpi. Castrén toki ottaa kantaa tähän. Historiallisten tapahtumien ohella myös taiteiden ja tieteiden kehitys, arkkitehtuuri ja kirjallisuus käsitellään kattavasti. Kirjassa perehdytään siellä täällä omissa erillisissä tietolaatikoissaan “suuren kuvan” ohella myös yksittäisiin detaljeihin, kuten sotajoukkojen kokoopanoon tai kaukoidän suhteisiin. Kuvitustakin on, lähinnä karttoja ja kaavioita sekä muutamia värikuvaliitteitä, mutta nämä ovat kieltämättä pääsääntöisesti hieman tuhruisia ja harmillisenkin epäkiinnostavasti tehtyjä.

Uusi antiikin historia on ensimmäinen suomenkielinen näin laaja kokonaisesitys antiikin kulttuureista. Se on hyvää luettavaa antiikin historiasta kiinnostuneelle, ja kelpaa mainiosti hakuteokseksi. Turhan akateemisuuden tekstin seassa Castrén on jättänyt pois. Kirjan lopussa on kuitenkin toki kattava kirjallisuusluettelo sekä kunnollinen henkilö- ja asiahakemisto. Populaaritieteelliseksi yleisesitykseksi aihepiiristään Uusi antiikin historia on oikeinkin suositeltava, mikseipä vaikka pukin konttiinkin!

Hannu

Lempääläinen opettaja Hannu Sinisalo tykkää maantiepyöräilystä, kissoista ja lautapeleistä. Lukutottumuksiltaan Hannu on runsasruokainen klassikoista sarjakuviin ja dekkareista filosofiaan, mutta omimmillaan hän on viileän ironian ja älykkään huumorin parissa. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 294 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...