Ville Muilu: Valkoinen täplä

Valkoinen täplä

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Kuolan niemimaa oli osin tutkimaton alue, valkoinen täplä, ennen vuotta 1887, jolloin suoritettiin vaivalloinen matka niemimaan halki Imandrajärveltä Ponoin ‘kaupunkiin’. Retkikuntaa johti eläintieteilijä, professori J. A. Palmén, ja muiksi osanottajiksi valikoitui asiantuntijoita kasvitieteestä, eläintieteestä, geologiasta sekä kartografiasta.

Kannattaa pohjustukseksi lukea tämä Suuri Kuolan retki -kuvaus, ennen kuin tarttuu Ville Muilun kirjaan Valkoinen täplä vuodelta 1966. Muilu tapasi virkamatkoillaan Lapissa 1940-luvun lopulla Kuolan retkellä apupoikana mukana olleen Petteri Ketolan, Mellan-Petterin, jonka tarinointiin pappismies Muilu sitten kirjansa kerronnan perustaa.

Hyvin mielenkiintoisen ja mukaansa imaisevan kirjan kirjaileva pappi aikaan saakin. Kuola tulee kolutuksi seurueen mukana luonto- ja henkilökuvauksineen elävän makuisesti.

Luonto on rauhallinen, omalla tavallaan taisteleva, omissa oloissaan elävä, kunnes utelias ihmisjoukko tunkeutuu kaikkine haluineen ja välineineen korpielämää häiritsemään: niin kolttien, samojedien kuin monilukuisen eläimistön. Niinpä muuan munkkivelho saa raivokohtauksen, eikä hänellä ole mitään hyvää ilmoitettavaa retkeläisille:

“Polsakka startsa oli vakuuttunut siitä, että ellei retkikunta palaisi kiireimmiten omaan maahansa, se toisi kiroukset koko tälle maalle. Hän ei voinut ymmärtää muuta, kuin että näitäkin ihmisiä ajoi tänne kaukaisen maan perukoille kullanhimo, se joka ihmisen kivettää tunnottomaksi ja tiedottomaksi.”

Monenmoista ihailtavaa jos vaivaa ja vastoinkäymistäkin luonto retkeläisille tarjoaa ennen kuin tutkimusmatkaretki on päätöksessä; kuukausien vaivan ja vaelluksen jälkeen tutkijoiden joukko veneilee kuin veneileekin Ponoi-jokea pitkin perille Ponoihin. Päät täynnä uutta ennen tietämätöntä tietoa.

Kumma kyllä tämä Ville Muilun (1915–1977) Valkoinen täplä, voi sanoa seikkailukirja, on valkoinen täplä myös Kirjasammon luettelossa, vaikka koko joukko tekijän kirjoja siellä onkin mainittu.

Ei Muilun kirjoja enää mistään muualta saa kuin noilta mainioilta antikvaarien nettisivuilta, joissa on todella herkullista kirjatarjontaa kaikkien saatavilla kohtuuhintaan: kannattaa metsästää muiluja ja muita unohdettuja näistä mestoista.

hikkaj

SUOMEN ARVOSTELIJAIN LIITON eli SARVin JÄSEN ilman sarvia ja hampaita - myös lukiessa. Opettaja - ollut. Kieli kaikki kaikessa - suomen kieli. Ei Kilven voittanutta - Volterin eikä Eevankaan. Kotiblogipottu. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 285 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...