Markus Tiittula: Valkokaavuista punahattuihin

Valkokaavuista punahattuihin

Osta kirja itsellesi

Markus Tiittula on USA:n Washingtonissa asuva suomalaistoimittaja, joka lähti ottamaan selvää, mitä amerikkalaisia oikeistolaisia oikein vaivaa, kun he äänestivät presidentiksi autoritaarisen sekopäisen rasistin. Tästä asetelmasta käsin kirjailija haastattelee niin tavallisia republikaaneja, psykiatreja, historioitsijoita kuin äärioikeistolaista “rotutohtoria”, sekä konsultoi erilaista tutkimuskirjallisuutta fasismista ja amerikkalaisesta politiikasta saadakseen vastauksen kysymykseensä.

Teoksesta piirtyy synkkä kuva fasismiin vajoavasta USA:sta, jossa vuosikymmenen salaliittoteorioiden kyllästämä hyperpuolueellinen oikeistolainen propaganda on viimein tuottanut hedelmää. Kirjassa anaysoidaan miten ja miksi presidentti Donald Trump on kyennyt ilman mitään ideologiaa luomaan ympärilleen fanaattisen henkilökultin, jonka puolesta miljoonat ihmiset ovat valmiina tekemään mitä tahansa.

Tiittula viittaa akateemisiin kyselytutkimuksiin, jotka paljastavat, että nykyinen republikaanipuolueen idelogia on radikalisoitunut 2000-luvulla, tehden puolueesta vähemmän Suomen Kokoomusta ja enemmän Jussi Halla-ahon Perussuomalaisia muistuttavan ääriliikkeen. Kirjailijan mukaan merkittävä osa maan oikeistosta pitää ilmastonmuutosta huijauksena, haluaa kreationismia opetettavan kouluissa, kokee naisen olevan kykenemätön päättämään omasta kehostaan, näkee pidättyväisyyden opettamisen riittävän seksuaalivalistukseksi, pitää ympäristösuojelua ja kuluttajansuojelua kohtuuttomana rajoitteena täysin vapaalle markkinataloudelle, ei pidä terveydenhuoltoa ihmisten perusoikeutena, uskoo rajoittamattomaan aseenkanto-oikeuteen, puolustaa kuolemanrangaistusta ja terroristien kidutusta ja ikuista vangitsemista ilman oikeudenkäyntiä.

Tämän vuoksi repulikaanit pitävät demokraatteja radikaaleina äärivasemmistolaisina, jotka ovat liittoutuneet islamistien kanssa luodakseen islamilaisen homokommunistisen valtion. Kun maailmankuva koostuu siitä, että kaikki pyhä ja kaunis tullaan tuhoamaan, jos jotain ei tehdä, Trump näyttäytyy pelastajana, joka on pidettävä vallassa keinolla millä hyvänsä.

Tiittula avaakin, että syy tähän radikalisoitumiseen on republikaanien johdon tietoinen strategia, joka on karannut käsistä. Republikaanien eliitin ideologian ydin on vapaata markkinataloutta painottava klassinen liberalismi, jonka mukaan mitä vähemmän liittovaltio vaikuttaa ihmisten ja markkinoiden kulkuun, sitä vapaampi ihminen on. Tämä ideologia ei ole kovin suosittu, joten Tiittula siteraa esimerkiksi senaattori Lindsey Grahamia, joka kuvasi vuonna 2008 puolueen tulevaisuutta näin: ”Emme tuota tarpeeksi vihaisia valkoisia miehiä pysyäksemme mukana bisneksessä pitkällä tähtäimellä.”

Kirjan mukaan hyvin pitkään republikaanien strategia olikin estää köyhiä ihmisiä, erityisesti etnisiä vähemmistöjä, äänestämästä. Tiittula viittaa arvostettujen sanomalehtien artikkeleihin ja akateemisiin tutkimuksiin, joissa on paljastunut puolueen tietoista yritystä tehdä äänestäminen köyhimmissä osavaltioissa todella hankalaksi. Oikeistolaisen ajatuspaja CATO-instituutin mielipidetiedusteluista vastaavan johtaja Emily Ekinsin näkemys äänestämisen vaikeudesta kuvaa hyvin republikaanien asennetta: ”Ehkä ihmisillä on parempaa tekemistä, kuten olla tuottavia, huolehtia perhestään tai osallistua vapaehtoistoimintaan. Ehkä se, että kaikki ihmiset eivät ole yhtä kiinnostuneita politiikasta kuin me tutkijat ja toimittajat täällä Washingtonissa voi olla onnellisuuden resepti!

Edellä mainittu sitaatti on mitä puhtain esimerkki autoritaarisesta ajattelutavasta, jossa ajatellaan, että eliitin pitää olla rauhassa hallinnoimassa massoja, jotka eivät tiedä omaa parastaan. Onkin ironista, että CATO-instituutti sanoo ajavansa yksilöiden vapautta. Se onkin yksilöiden vapaus olla osallistumatta politiikkaan.

Tiittulan mukaan äänestämisen hankaloittaminen ei ole toiminut kovin hyvin, kun monet kansalaisjärjestöt ja demokraattipuolue ovat pyrkineet helpottamaan köyhien ihmisten äänestämistä. Tittula kuvaakin joidenkin republikaanien asennetta tätä vastarintaa vastaan, siteraamalla esimerkiksi republikaaneja tukevaa radiotoimittajaa Michael Savagea, joka sanoi öljyävänsä AR-15–kiväärinsä aina, kun kuulee jonkun työskentelevän kansalaisoikeuksien parissa. Koska poliittisten vastustajien massamurhaaminen ei tuo vaalimenestystä, republikaanien oli käärittävä klassinen liberalismi valkoiseen kristilliseen heteronormatiiviseen identiteettipolitiikkaan, jotta ihmiset äänestäisivät heitä.

Kirjailijan mukaan republikaanit ovat nykyään ihan tietoisesti vastuuttomia talouspolitiikassa ja vähät välittävät hallinnon toimivuudesta, koska se oikeastaan auttaa heitä poliittisesti. Puoluejohtoa kansalaisten ongelmat eivät sanottavasti haittaa, koska heidän todellinen yleisönsä ovat varakkaat lahjoittajat, joita kiinnostaa lähinä verojen välttely ja sääntelyn purku.

Republikaanit ovat vuosikymmeniä selittäneet, että julkista hallintoa pitää leikata, koska yksityinen sektori osaa hoitaa kaiken paremmin ja tehokkaammin. Niinpä on aivan loogista, että jos valtiokoneisto sakkaa ja epäonnistuu ja koko poliittinen koneisto lamaantuu, he voivat vakuutella äänestäjilleen olleensa oikeassa koko ajan.

Poliittinen eliitti ei osaa hoitaa hommiaan ja markkinatalous on ratkaisu kaikkeen. He ovat poliitikkoja, jotka esittävät olevansa politiikan ulkopuolella. Eliittiä, joka ratsastaa eliittivastaisella viestillä. Valtaanpitäjiä, jotka sysäävät vastuun aina jonnekin toisaalle. Kun republikaanit eivät hoida kannattajilleen terveydenhuoltoa, koulutusta tai muita palveluja ja heidän talouspolitiikkansa suosii vain rikkainta murto-osaa kansasta, jää ainoaksi valttikortiksi identiteettikysymyksillä pelaaminen. Tämä vaalistrategia mahdollisti Trumpin kaltaisen toimijan valtaannousun, joka kauhistutti republikaanien johtoa. Koska Trump mahdollisti puolueen nousun maan johtoon, he tukevat presidenttiä kaikessa.

Kirjailija lähteekin perustelemaan, miksi Trump on mielisairas fasisti, joka voi pahimmillaan muuttaa Yhdysvallat kuvakseen. Tiittulan mukaan Trumpin malli olisi eräänlainen kevytfasismi, jossa ei tapeta kasapäin vastustajia eikä käydä valloitussotia, mutta ihmisten oikeudet ja vapaudet riippuisivat täysin kuuliaisuudesta suurelle johtajalle. Se olisi jonkinlainen valkoisten rikkaiden miesten läpikorruptoitunut oligarkia, jossa eriväriset ja toisinuskovat olisivat automaattisesti toisen luokan kansalaisia ja tietäisivät paikkansa.

Yritykset saisivat takoa tulosta ihan vapaasti, kunhan pysyisivät poissa poliittiselta areenalta. Se olisi maa, jossa Trumpille ei sanottaisi ei, hän saisi rikastua presidenttiyden avulla vapaasti ja laki olisi niin kuin hän sanoo. Vaalit joko lakkautettaisiin jonkin poikkeustilan nojalla tai sitten järjestelmään tehtäisiin rakenteellisesti nykyistäkin puolueellisemmaksi, jolloin näytösluontoiset vaalit voitaisiin hyvin pitää, kun tulos olisi ennalta selvä.

Lukiessani tämän kuvauksen, ensin mieleen tuli presidentti Vladimir Putinin johtama Venäjän mafiavaltio, mutta tarkemmin tulee mieleen David Mitchellin scifi-romaanin Pilvikartasto (2008) tulevaisuuden Korpokratia-dystopia, joka on hyperkapitalistinen versio nykyisestä Kiinasta. Ihmisten vapaudet kumottaisiin, mutta markkinat muuttuisivat niin vapaiksi, että suuryrityksistä tulisi ehdottomia valtiaita, muodostaen megakorporaatioiden fasistisen diktatuurin, joka ylläpitää kuria ja järjestystä kohottaen yhden yrittäjän heidän keskuudestaan jumalan kaltaiseksi “kansalliseksi isäksi”, jota on jatkuvasti palvottava.

Mielenkiintoista on kuitenkin Tiitulan haastattelemat Trump-kannattajat ja varsinaiset fasistit, kuten “roturealistiksi” itseään kutsuva Jared Taylor, joka myöskin vieraili viime vuonna Suomen Sisun Awakening-seminaarissa. Tiittula sai selville sen, mitä olin jo havainnut: fasismi ei ole ideologia, vaan mielisairaus. Tiittula jopa viittaa useaan historioitsijaan ja psykoatriin, perustellakseen väitteensä. Muttta toinen asia, jonka kirjailija paljastaa on, ettei fasisteja kiinnosta mikään muu kuin valkoinen ylivalta.

Jared Taylor sanookin tähän kirjaan tehtyyn haastatteluun, että: ”Jos se [rotuerottelu] vaatii jonkinlaista Yhdysvaltojen jakamista, niin sitten se on mitä haluan. Jotkut sanovat, että jos Yhdysvallat jaetaan hispaanien, mustien ja valkoisten osiin, se menettää vaikutusvaltansa maailmassa – minua se ei kiinnosta. Onko Yhdysvaltojen vaikutusvalta maailmassa jotenkin hieno asia? Ei minusta.” Juuri tällaisen äärimmäisen rasismin vuoksi fasisti tukevat Trumpia ja republikaaneja. Heille ei ole väliä, vaikka ihmisten vapaudet kumottaisiin ja suuryritykset saisivat mellastaa vapaasti, kunhan vähemmistöjä potkitaan päähän. Tiitula viittaakin Christchurchin terroristiin, joka sanoi: ”Donald Trump on uudistuneen valkoisen identiteetin ja yhteisen tavoitteiden symboli”.

Sillä, onko Trump todellisuudessa vakaumuksellinen fasisti, ei ole väliä, jos hän käytöksellään toimii kuin fasisti ja edistää fasistien ideoita. Kirjailija haastatteleekin lukuisia tutkijoita ja antirasistisia aktivisteja perustellakseen, että Trumpin väkivaltaa ihannoivat rasistiset puheet ovat inspiroineet äärioikeistolaisen väkivallan aallon, joka oli jo ennen hänen valtaan istumista maan korkein poliittisen väkivallan muoto.

Mutta varsinaisia fasisteja on hyvin vähän, joten miksi tavalliset amerikkalaiset tukevat Trumpia kaikesta huolimatta? Tiittulan haastattelema David Pilgrim Jim Crow -museosta selittää Trumpin kannattajien psykologiaa: ”ensin keskusteltiin siitä, onko Trump rasistinen tai jotain sinne päin, ja he kiistävät tämän. Toinen vaihe oli, että he puolustivat häntä näiltä syytöksiltä. Nyt olemme siirtyneet kolmanteen vaiheeseen, jossa heitä ei enää kiinnosta koko asia. He sanovat ihan suoraan, että heitä ei paskaakaan kiinnosta, mitä Trump ajattelee, kunhan he saavat korkeimpaa oikeuteen konservatiivisia tuomareita ja mitä ikinä he sitten muuta haluavatkaan. Tällainen ajattelun muutos poistaa valtavasti paineita omilta harteilta. Jot et koe tarpeelliseksi moraalisesti tai älyllisesti mitenkään käsitellä asiaa, voit jättää sen kokonaan huomiotta. Se on osoitus siitä, että olet jonkinlaisen kultin jäsen.”

Tiittula viittaakin tutkimuksiin, jotka osoittavat rivirepublikaanien radikalisoituneen niin paljon, että heistä lähes 80% on sitä mieltä, ettei mikään uusi tieto Trumpista koskien saisi heitä muuttamaan mieltään hänestä. Monet Tiitulan haastattelemista kannattajista sanoikin, ettei Trump ole koskaan tehnyt mitään väärin ja jos ajattelee Trumpin tehneen jotain väärin, on oltava liberaali. Todellisuus on muuttunut puolueelliseksi mielipidekysymykseksi, tai lainaten Trumpin neuvonantajaa Kellyanne Conwayta, ”vaihtoehtoiseksi faktaksi”.

Tiitula lähteekin niin pitkälle, että rinnastaa Trumpin puheita Hitlerin ja Mussolinin puheisiin, osoittaakseen miten ne sopivat täydellisesti yhteen. Adolf Hitler sanoi puheessaan SA-joukoille: “Kaikki, mitä te olette, te olette yksinomaan minun kauttani. Kaikki, mitä olen, minä olen yksinomaan teidän kauttanne”.

Tämän teoksen suurin ongelma on sen asenteellinen ja latautunut kieli. Tiittula ei viitti teeskennellä puolueetonta tai pitäytyä poliittisessa korrektiudessa, vaan kirja alkaa sillä lähtökohdalla, että Trump ja hänen kannattajansa ovat hulluja. Kirjassa viljelläänkin hyvin loukkaavia sanoja republikaaneja vastaan jatkuvasti. Mutta tämä ei olekaan mikään akateeminen tietokirja, vaan toimittajan kirjoittama, joten kieli voi olla vapaampaa, silti tällainen tunnepitoinen retoriikka karkottaa Trumpin kannattajat välittömästi.

Tiittula ei kuitenkaan ole tämän kirjan perusteella vasemmistolainen, vaan oikeistoon kalleillaan oleva keskustalainen, kun hän ylistää kirjan alussa presidentti Ronald Reagania esimerkkinä siitä, miltä “kunnon” oikeistolainen presidentti pitäisi olla. Tässä kirjassa ylistetään Reagania yökötykseen asti, mikä ainakin minua harmittaa, koska todellisuudessa Reaganin ainoa positiivinen asia olikin, että hän osasi käyttäytyä sivistyneesti (koska oli ammattinäyttelijä), muuten mies oli rasisti, joka tuki Etelä-Afrikan apartheidia, laajensi oikeistolaisten nicaragualaisten kuolemanpartioiden rahoituksen CIA:n salaisella kokaiinikaupalla luoden pohjan erityisesti mustia afroamerikkalaisia gettoja riivaavalle huume-epidemialle ja aseisti afganistanilaisia mujahideen-sisseja, joista myöhemmin muodostui maata riivaavat talebanit ja maailmanlaajuinen jihadismin terrorin aalto. Mutta ei tässä vielä kaikki! Juuri Reaganin aloittama uusliberalistinen politiikka loi pohjan sille, että amerikkalainen savupiipputeollisuus siirtyi Kiinaan, luoden vihaisten valkoisten miesten lauman, joka äänesti Trumpia.

Kirjasta puuttuu myös syvempi tieteellinen analyysi republikaanipuolueen motiiveista. Kirjailija kehystää puolueen kyynisenä suuryritysten käsikassarana, mutta kuten Markku Ruotsilan Sydänmaiden kapina -kirjasta (2018) ilmenee, puolueen toiminta kumpuaa sen omasta ideologiasta, jolla on aitoja kannattajia. Republikaanit uskovat, että mitä vähemmän liittovaltio vaikuttaa ihmisten elämään, sitä vapaampi yksilö on. Se, että yhteiskunta on epätasa-arvoinen, vain osoittaa republikaaneille, että se on luonnollisessa harmoniassa, eikä valtion pidä puuttua tähän järjestykseen. Republikaaneille köyhyys ja rasismi ovatkin vain elämän faktoja, joitten kanssa on elettävä.

Esimerkiksi Ronald Reaganin talousneuvonantaja ja uusliberalismin pääteoreetikko Milton Friedman kirjoitti manifestissaan Capitalism and Freedom (1962), että rasismi ja rotuerottelulait ovat todella ikäviä asioita ja on jokaisen kansalaisen vastuu puuttua niihin argumentoimalla rasistit luopumaan tavoistaan, mutta hän vastusti ajatusta, että valtion pitäisi tulla väliin. Friedman neuvoikin manifestissaan ihmisiä, tässä tapauksessa rasismista kärsiviä, muuttamaan pois rasistisista osavaltioista, sen sijaan että he osoittaisivat mieltä kunnes lait muuttuisivat reilummiksi.

Republikaanit ajattelevatkin, että jos ei halua kärsiä rasismista tai köyhyydestä tee lujasti töitä, kunnes yksilönä olet rikas ja valkoiset kunnioittavat sinua. Älä vaadi liittovaltiota ja kansalaisjärjestöjä apuun, koska silloin sinä vaadit erityiskohtelua, joka rajoittaa rasistien ja rikkaiden vapauksia. Tiittula jotenkin aistii tämän, kun hän lainaa Trumpia tukevaa Liberty-yliopiston johtavaa pastoria Jerry Falwellia, joka perusteli, miksi valtion pitäisi suosia rikkaita, eikä köyhiä: Köyhät eivät luo työpaikkoja, eivätkä merkittävissä määrin kykene antamaan rahaa hyväntekeväisyydelle.”

Republikaanit kannattavatkin liberalismia, jossa kaikki ihmiset järjestäytyvät “luonnollisiin” ryhmiin, jotka ovat tekemisissä toistensa kanssa vain kaupan kautta. Rasistit omassa nurkassa ja antirasistit toisessa ja niin edelleen. Kaikki erillään, mutta yhdessä markkinatalouden kautta. Mielestäni se, että tämän ideolgian nimeen tehty politiikka on järjetöntä ja tuhoisaa, ei osoita, että sen kannattajat ovat kyynisiä kansan petkuttajia, vaan että kyseinen ideologia ei yksinkertaisesti toimi käytönnössä.

Tiittula myös ihmettelee jatkuvasti, miksi republikaanipuolueen viralliset edustajat puhuvat kannattajilleen avoimesti järjettömistä salaliittoteorioista, kuten siitä miten demokraatit haluavat tappaa kaikki uudelleensyntyneet lapset ja takavarikoida kaikkien aseet. Tiittulan mielestä tällaiset puheet ovat osoitus kyynisestä, mutta järjettömästä yrityksestä kiihottaa kannattajat, mutta tällaiset puheet voivat olla vain historioitsija Roger Griffinin teoretisoimia ideologisia arkityyppejä. Griffinin mukaan kaikilla ideologioilla on irrationaalisia myyttejä selitysvoimana, eli ihmiset eivät omaksu jotain ideologiaa, koska se on loogisesti järkevä, vaan koska sen edustama myytti vetoaa ihmisen tunteisiin ja syvempiin haluihin.

Tämä selittää, miksi suurin osa eri ideologioiden kannattajista ei ole koskaan lukenut ideologiansa teoreettisia tekstejä. Kuka oikeasti esimerkiksi on lukenut kaikki liberalismin teoreettiset klassikot, ennen kuin alkoi kannattaa liberalismia? Mutta Griffinin teoria selittää nämä republikaanien järjettömät puheet juurikin myytteinä, joita ihmiset ymmärtävät olevan vain tarinoita, joita on otettava puolitosissaan, ei faktana.

Näiden hullujen kertomusten tarkoitus on mobilisoida kannattajat äänestämään ja pitämään politiikkaa jännittävänä. Republikaanien edustajat eivät kerrokkaan näitä tarinoita, koska he tietoisesti haluavat manipuloida ihmisiä, vaan koska he aidosti uskovat niitten myyttiseen “totuuteen”, jota he uskovat kannattajiensa osaavan tulkita myyttisinä, eikä faktoina. Se, että moni uskoo ja on valmis murhaamaan viattomia ihmisiä näiden tarinoiden vuoksi onkin myyttisten tarinoiden tahaton sivuvaikutus.

Sama ongelma esimerkiksi riivaa juuri uskontoja, joiden monet kertomukset alun perin tarkoitettiin puolitosissaan otettaviksi allegorioiksi, mutta moni nykyään ottaa ne kirjaimellisesti, tuhoisin seurauksin. Rasismi onkin yksi vaarallisimmista myyteistä, joita vastuuttomasti levitellään mediassa ja sitten ihmetellään, miksi viattomia ihmisiä joutuvat uusnatsien massamurhaamiksi.

Juuri koska tämä ei ole akateeminen tietokirja, lähteitä monelle väittelle on vain satunnaisesti. Kaikki kirjassa mainitut tilastotiedot esimerkiksi on lähdeviitattu sekä erilaiset teoriat, mutta esimerkiksi kuvaus republikaanipuolueen identiteettipolitiikkaan keskittymisestä on kuvattu vain “monet sanovat”, mikä on turhauttavaa. Sitten tässä oli yksi ilmiselvä faktavirhe, joka koski pop-psykologia Jordan B. Petersonia. Tiittula väittää, ilman lähdettä, että kyseinen herrasmies alkoi 100% liharuokavalion, koska halusi ärsyttää liberaaleja. Vaikka en pidä Petersonista ja olen kirjoittanut miestä vastaan, niin edellä mainittu väite on vääristelyä. Peterson alkoi lihapitoisen dieetin, koska hän aidosti uskoo sen olevan terveellisempää. Se ei liity liberaaleihin tai vegaanien ärsyttämiseen mitenkään.

Markus Tiittulan Valkokaavuista punahattuihin : Amerikkalainen fasismi ja oikeiston radikalisoituminen on hyvä kirja amerikkalaisesta nykyäärioikeistosta ja sen suhteesta Donald Trumpiin, mutta sen rahvaanomainen ja asenteellinen ote voi karkottaa joitain lukijoita. Tämä onkin populaarimpi yhteenveto siitä, mitä akateeminen Ruotsilan kirja esittää. Ruotsilan kirjassa ongelmana on sen oikeistolainen perspektiivi, jossa pyritään vähättelemään Trumpin järjettömyyttä ja äärioikeiston vaaraa, mutta siinäkin myönnetään linkkien olevan todellisia. Tiittulan kirja voitaisiinkin lukea vasemmistolaisena vastapainoja edellä mainittuun teokseen. Kuitenkin yksinään Tiitulan kirja antaa aika yksipuolisen kuvan USA:n nykyongelmista.

Kommentti

  1. Vierastan sanan ”fasismi” väärinkäyttöä, ja tässä sitä on väärinkäytetty rajusti. Kaikki se, mitä edellä esitetään, on täysin fasistisen ideologian vastaista, ja plutokratia sekä fasismi ovat toisensa poissulkevia järjestelmiä. Talousliberalismi ei kuulu fasismiin.

    Joten joudutte keksimään uuden nimen tuolle ideologialle.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.