Michael Ridpath: Varjojen saartama

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Islannissa syntynyt, mutta Bostonissa hankaluuksiin joutunut poliisi Magnus Jonson lähetetään komennukselle synnyinmaahansa. Sekä omaksi turvakseen että toimimaan hyvänä murhatutkijana. Hän on poliisien todistajansuojeluohjelmassa, mutta silti jatkuvassa vaarassa joutua tapetuksi ennen todistamisvuoroaan laajassa paikallisessa oikeusjutussa.

Islanti – maa, josta hän muistaa vain vähän. Isä joutui perhetragedian vuoksi hakemaan hänet ja hänen veljensä Bostoniin jo heidän ollessaan kovin nuoria. Magnus on omalla tavallaan iloinen päästessään perehtymään maahan ja sen asioihin perinpohjin. Heti tutkittavaksi tuleva juttu viekin hänet oikean islantilaisuuden ytimiin ja mytologiaan; vanha saaga, jota luultiin vain taruksi, onkin todella olemassa. Sitä on ilmeisesti talouslaman aikana myös yritetty kaupitella kovalla rahalla eteenpäin keräilijöille. Gaukrin saaga sisältää outoja yhtäläisyyksiä J. R. R. Tolkienin Taruun sormusten herrasta ja varsinkin Sormukseen.

Ei ihme, että saaga on kulkenut eräässä perheessä varjeltuna salaisuutena ja perimätietona, samoin sormus. Mutta sormus todella ennakoi pahaa ja tuhoaa kantajansa. Näin on käynyt ennenkin. Nyt saaga on löytynyt ja siitä maksettaisiin huikeita summia. Vielä enemmän havitellaan sormusta – ehkä sen olemassaolosta ei kaikilla ole vielä edes tietoa. Saagan ensimmäinen kääntäjä on jo löydetty murhattuna ja lisää julmuuksia sekä paljastuksia seuraa. Tarina, jonka vuoksi ollaan valmiita tappamaan! Magnus seuraa kylmiä sekä outoja jälkiä mitä erikoisempiin paikkoihin. Hän tapaa ihmisiä, jotka uskovat pikkuväkeen ja näkee synnyinmaansa kauneuden ja karuuden sekä hyvässä että pahassa. Kun totuus lopulta selviää, siihen tuntuvat sekaantuneen lähes kaikki jutun ympärille kehkeytyneet tahot.

Poikkeavan mielenkiintoinen jännäri jo aiheenkin vuoksi, sillä saagat ovat mielenkiintoisia todellisuudessakin. Kadonnut saaga ja sen kytkennät Tolkieniin eivät ole aivan tuulesta temmattuja. Tolkien oli hyvin kiinnostunut muun muassa Islannista ja myös Suomesta, joka kirjassakin tulee esille.

Jännärinä tämä on toimiva, mutta hyppäykset Bostonin tapahtumiin vievät hiukan terää tapahtumilta. Kirjailija on parhaimmillaan kuvaillessaan maan luontoa, ihmisiä ja maaseudulla asuvien elämää sekä uskomuksia ja laman vaikutuksia Islannin nykytalouteen. Saagat puolestaan saavat sen kunnioituksen, joka niille kuuluukin. Hieman sekava, mutta silti edukseen oleva dekkari tavanomaisten jännäreiden joukossa.

Irja

Irja ei vierasta mitään kirjallisuuden genreä, mutta pitää eniten hyvistä elämäkerroista, trillereistä, kauhusta, jännäreistä, yhteiskunnallisesta ja poliittisesta kirjallisuudesta. Lukenut kaiken käsiinsäsaaman 4-vuotiaasta lähtien. Vinkkaa noin 20 % lukemastaan. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 294 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...