Vege : herkullista kasvisruokaa

Vege

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Gummerus julkaisee Voi Hyvin -lehden parhaita kasvisruokareseptejä Vege-kirjassa.

Vege on perinteinen ruokareseptikirja. Kirjaan on koottu ruokalajeja alkuruoista jälkiruokiin ja juomiin, ja kuvat ovat hienoja. Julkkiksia, elämänohjeita tai tunnelmakuvia Vege-kirjasta ei löydy: nyt pääosassa on ruoka.

Amatöörin koekeittiö kokeili kirjan kukkakaali-parsakaalikuskusia. Lopputulos oli raikas ja rapea salaatti, jota narskutellessa hampaat saivat työtä. Harira eli linssi-kikhernekeitto lämmitti ja tuoksui ihanalta. Sieniohrarisotolla täytetyt kaalikääryleet onnistuivat mukavasti, vaikka käytinkin ruokaan tuoreita enkä ohjeen mukaisesti pakastettuja sieniä. Salaatinlehtitacot sopivat mainiosti perjantai-illan ruoaksi, ja ohjeen saksanpähkinäliha oli hyvä proteiinilähde. Ruusunmarja-valkosuklaakakku sopi aikuiseen makuun: se ei ollut liian makea, vaikka olikin varsin täyttävä jälkiruoka. Kurkkujuoma oli kirpeää ja hyvää.

Vege inspiroi erityisesti sellaisia ruoanlaittajia, jotka eivät syystä tai toisesta halua käyttää vehnäjauhoja. Tässä kirjassa vehnään turvaudutaan vain muutamassa ohjeessa.

Kaikki Vegen ohjeet korostavat kasvisruoan värikkyyttä ja monimuotoisuutta. Ohjeet ovat monien eri ruokakulttuurien innoittamia, mutta suurimman osan kirjan reseptien tarvikkeista löytää helposti kaupasta.

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 294 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...