Minna Lindgren: Vihainen leski

Vihainen leski

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Ulla-Riitta Rauskio on viimein jäänyt leskeksi 12 vuoden omaishoitohelvetin jälkeen. Hänen elämänsä 74 ensimmäistä vuotta ei parhaalla tahdollakaan voi kutsua onnen ruusutarhaksi, mutta nyt Ullis on viimein päättänyt alkaa elää.

Tässä uudessa aloituksessa apuna häärivät kohtalaisen viinaanmenevä Pike, jatkuvasti erilaisissa tutkimuksissa ramppaava Hellu sekä Viagran avulla viriilinä pysyvä Valtonen. Ulliksen keski-ikäiset lapset ovat yhtäkkisestä elämänmuutoksesta kauhuissaan – ikään kuin he tähän päivään mennessä olisivat jatkuvasti ajatelleet äitinsä parasta.

Armoitettu sanankäyttäjä Minna Lindgren tykittää täysilaidallisen Vihaisen lesken sivuille. Sillä vihainen Ullis tosiaan on. Perkeleet ja saatanat lentelevät, kun 74-vuotias mutta täysijärkinen ihminen joutuu äkkiä osoittamaan kaikille, ettei ole vielä valmis muiden holhokiksi.

Vihaisen lesken sivuille on vuodatettu melkoinen määrä vanhemman väen näkökulmaa – mitäpä jos kysyisimme vanhemmiltamme ensin, onko kaikki hyvin ja tarvitsevatko he apua? Vanhusnäkökulmaa Lindgren on käsitellyt aiemmin Ehtoolehto-trilogiassa kepeän dekkarihenkisesti. Vihainen leski on jotain vähän samaa, mutta oikeastaan jotain ihan muuta.

Vihainen leski on nimittäin todella hauska kirja. Nauroin melkein joka sivulla, useimmiten ääneen. Minna Lindgren kuvaa ikäihmisten arkea ja selviytymistä mustalla huumorilla. Huikeita ovat kuvaukset Ulliksen ja hänen kavereidensa seikkailuista kosteissa biletysilloissa sekä käynneistä hotjoogatunneilla tai uusista vanhusten deittisovelluksista.

Kaikkein piikikkäimmillään – ja hauskimmillaan – Vihainen leski on sukupolvien törmäyksissä. Itsekkäistä aikuisista lapsista sekä heidän mahdottomasti käyttäytyvästä jälkikasvustaan kirjoittaessaan Lindgren todella loistaa. Kohtaus päiväkotilasten esityksessä ja sitä seuraava baarikäynti (!) on yksittäisistä kirjan kohtauksista ehkä hulvattomin.

Jos et ole vielä Minna Lindgrenin kirjoituksiin tutustunut, on nyt korkea aika. Harvassa ovat hänen kaltaisensa suvereenia suomea suoltavat sivistyneet huulenheittäjät. Vihaisen lesken, kuten hänen muunkaan tuotantonsa kanssa, aika ei tule pitkäksi. Suursuositus!

Hannu

Lempääläinen opettaja Hannu Sinisalo tykkää maantiepyöräilystä, kissoista ja lautapeleistä. Lukutottumuksiltaan Hannu on runsasruokainen klassikoista sarjakuviin ja dekkareista filosofiaan, mutta omimmillaan hän on viileän ironian ja älykkään huumorin parissa. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 285 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...