Sven Nordqvist: Viiru muuttaa

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Viiru-kissa haluaa pomppia aamuisin sängyssä eikä Pesonen pidä siitä – varsinkin kun Viiru ei tunne kelloa. Kissa haluaa sitten muuttaa pois kotoa ja sitä varten remontoidaan vanha ulkovessa asunnoksi. Järjestely ei sitten toimikaan niin hyvin kuin se voisi tai kuten molemmat osapuolet olivat odottaneet, joten Viiru muuttaa lopuksi takaisin oikeaan kotiinsa Pesosen luokse.

Siitä on pitkä aika, kun Viirua ja Pesosta on viimeksi tullut kirjana. Näitä ei tosiaankaan ole tehty yksi vuodessa -tahdilla, joten on ihanaa, että uuttakin materiaalia tulee välillä. Tämä kyseessä oleva teksti on kirjoitettu alunperin vuonna 1990 näytelmää varten ja on vasta nyt muokattu kuvakirjaksi.

Viiru ja Pesonen on yksi kaikkien aikojen lastenkirjasuosikeistani. Molemmat päähenkilöhahmot ovat hyviä. Kirjoissa on hyvät ja isot kuvat, joissa on paljon yksityiskohtia. Tekstiäkin on riittävästi. Tämä uusi kirja ei poikkea mitenkään vanhasta linjasta ja siksi pidin myös siitä.

Veera

Olen kohta kolmikymppinen lukutoukka pääkaupunkiseudulta. Jännityskirjoja lukuunottamatta kelpaa melkein mikä tahansa kirjallisuus, mutta tänne vinkkaan eniten lasten- ja nuortenkirjoja. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 294 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...