Gerald Easter ja Mara Vorhees: Vrouw Maria ja Katariina Suuren kadonnut aarre

Vrouw Maria ja Katariina Suuren kadonnut aarre

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Vuonna 1771 Hollantilainen kauppa-alus Vrouw Maria oli matkalla Amsterdamista Pietariin kun se osui karille Nauvon ulkosaaristossa ja upposi. Uppoaminen ei ollut mikään poikkeuksellinen tapahtuma, petollisessa Suomen saaristossahan hylkyjä riittää, mutta Vrouw Maria ei ollut mikään tavallinen kauppalaiva. Laivan lastina oli nimittäin arvokkaita taideaarteita matkalla itse Katariina Suurelle.

Gerald Easterin ja Mara Vorheesin kirja puolestaan ei ole ihan tavanomainen tietokirja. Kirja kertoo Vrouw Mariasta, mutta sen näkökulma on poikkeuksellisen laaja ja laivan kohtalokas purjehdus on tässä tarinassa oikeastaan se pienin osa. Katariina Suuren pakkomielteinen taideaarteiden haalinta ja sen taustalla piilleet poliittiset motiivit ovat kiintoisaa luettavaa, samaten kuin suomalaisen Rauno Koivusaaren kamppailu Vrouw Marian löytämiseksi.

Kirjan suurin tähti on kuitenkin ehdottomasti Gerrit Dou. Nykyään hieman unohduksiin jäänyt hollantilaistaiteilija oli aikanaan oikea supertähti, paljon kuuluisampi kuin Vermeer tai opettajansa Rembrant. Niinpä kirjassa käytetään paljon aikaa nimenomaan Gerrit Doun ja hänen taiteensa esittelyyn. Dou edusti Leidenin koulukunnan tyyliä, joka oli realismin, tarinankerronnan ja symbolismin sekoitus, ja joka piti Eurooppalaista taidemaailmaa otteessaan noin 200 vuoden ajan. Dou vei huippuunsa niin sanotun fijnschilder-tekniikan. Ennen valokuvauksen keksimistä tämä hienomaalaus oli niin lähellä todellisuutta kuin maalaamisella oli mahdollista päästä. Tämä näkökulma Gerrit Doun taiteen nousuun ja tuhoon ja hänen taiteensa maineen uudelleenpalautukseen on mielenkiintoinen ja kiinnostanee kaikkia taidehistorian ystäviä.

Gerrit Dou liittyy läheisesti Vrouw Marian tarinaan, sillä taiteilijan kuuluisin teos, triptyykki nimeltään Lastenhuone, oli laivalla mukana. Kun laiva upposi teoksen menetystä ei surrut vain Katariina Suuri, vaan koko taidemaailma. Onko teos yhä edelleen tämän hyvin säilyneen hylyn sisällä ja jos on, olisiko se yhä pelastettavissa on kirjan polttavimpia kysymyksiä.

Hieman yllättäen kirjan dramaattisempaan vaiheeseen päästäänkin sen jälkeen kun hylky viimein löydetään vuonna 1999. Positiivinen lopputulos muuttuu murskaavaksi pettymykseksi ensin Rauno Koivusaarelle, jolle Vrouw Mariasta seuraa pitkällinen lakikiista Museoviraston kanssa ja sitten kaikille muillekin, sillä Vrouw Marian rahtitilaa ei koskaan tutkita. Kirjoittajien pettymys Museovirastoa kohtaan tulee hyvin selväksi, ja heidän mielipahaansa on sinänsä helppo ymmärtää. Maailmankuulu mestariteos istuu merenpohjassa noukittavana, mutta sitoutumalla Vrouw Marian säilyttämiseen in situ, tehtiin selväksi ettei Museovirasto aio yrittää pelastaa taideaarteita, eikä siihen ole lupaa myöskään kenelläkään muulla.

Museoviraston kummallinen nihkeys asian suhteen selittynee ainakin osaksi yleisellä mielenkiinnon puutteella meriarkeologiaa kohtaan, kirjoittajat arvelevat. Ehkäpä näin, vain kuukausi sen jälkeen, kun suomalaiset julkaisivat suunnitelmansa Vrouw Marian suhteen, Museoviraston uusi pääjohtaja ilmoitti koko meriarkeologian osaston lakkauttamisesta. Vrouw Marian kannalta ongelmallista on myös se, etteivät laiva tai sen lasti ole suomalaisia, joten se ei varsinaisesti ole suomalaista kulttuuriomaisuutta, kuten Museoviraston johtaja Henrik Lilius myöhemmin Helsingin Sanomissa rahoitusmalleja perustelee.

Easter ja Vorhees toisaalta perustelevat, että juuri tämä tekee Vrouw Marian tarinasta niin kiehtovan – se ei ole vain yhden maan tarina, vaan koko mantereen, sivilisaation tarina. Tanskalainen kapteeni, hollantilainen laiva, venäläinen toimeksianto, ruotsalainen meripelastus ja suomalainen löytäjä. Ainutlaatuinen kulttuurinen jäänne, joka symboloi ihmiskunnan elämänmyönteisempia aatteita. Tässäpä myös syitä sille miksi kirja oli niin kiinostavaa luettavaa, miten monia eri tarinoita ja ihmiskohtaloita linkittyykään yhteen ainoaan laivaan! Viihdyttävällä otteella kirjoitettu kirja piti kiinnostuksen yllä koko kestonsa ajan, suosittelen!

close

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada uudet kirjavinkit sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.
(Erityisesti uudet kotimaiset julkaisut on usein, ei aina, saatu kustantajalta arvostelukappaleina. Se, mistä kirja on saatu, ei vaikuta siihen, kehummeko vai emme.)

Titta Lindström

Titta Lindström on graafinen suunnittelija ja kuvittaja, joka käyttää vapaa-aikansa mieluusti kirjojen parissa. Sarjakuvat ovat sydäntä lähellä, mutta lukulistalle pääsee säännöllisesti myös tietokirjallisuus, erityisesti muistelmat ja elämäkerrat herättävät kiinnostusta. Kaikki vinkit »

3 kommenttia

  1. Teos oli enimmäkseen erittäin mielenkiintoinen tarina laivasta. Sen viimeisestä matkasta ja aikakauden eurooppalaisten hovien halusta haalia itselleen taidetta ja loistoa.
    Teoksen viimeinen kolmannes aluksen varsinaisesta löytämisestä on oikein mielenkiintoinen sekin. Tosin mukaan on solahtanut aika paljon asiavirheitä. Sinänsä pieniä eivätkä ne itse tarinaa himmennä. Ottivatpa vaan pahasti silmään kun oma ammatti sattuu sivuamaan aika läheltä asiaa. Ovatko virheet sitten kirjoittajien tai kääntäjän jäljiltä jää arvoitukseksi.

  2. Mitä virheitä kirjassa oli? Itselläni ei ole ammatin puolesta asiantuntemusta niin olisi mielenkiintoista tietää.

  3. Teoksessa oli jonkun verran sellaisia pieniä asiavirheitä jotka eivät tietenkään valtaosalle lukijoista avaudu. Eikä niillä siis ole itse tarinan etenemisen kannalta merkitystä.

    Kirjassa puhutaan sukeltajien happipulloista. Tämä on muuten yllättävän yleinen virhe. Sukeltajat käyttävät paineilmaa tai seoskaasua, eivät happea.
    Maininta siitä miten sukelluspaikalla veden lämpötila olisi alle nollan ei myöskään pidä kutiaan. Lämpötila tuossa syvyydessä ympäri vuoden on +2-4 C.
    Tuossa kerrottiin miten sukellustiimiin olisi hakenut entisiä merivoimien kapteeneja. Suomen Merivoimissa ei ole kapteeneja.
    Ym ym.

    Erilaisista hinnoista ja kustannuksista mainittaessa markkojen tilalla mainittiin muutaman kerran eurot.

    Vaan eivät nuo lapsukset tarinaa haitanneet. Harva niitä tuskin edes huomaa. Ottivat vain omaan silmääni kun nuo asiat ovat itselleni aika tuttuja.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...