Nani Power: Yöryömijät

Yöryömijät

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Nani Power oli minulle aivan uusi tuttavuus ja Yöryömijät aika erikoinen kirja. Välillä tuntui, ettei millään jaksa sitä kahlata, mutta silti kirjassa joku vaan kiehtoi, niin että sitä oli pakko lukea.

Japanilaiskokki Ito vie lukijaansa entiseen elämäänsä, mitä joskus oli tapahtunut. Millaista Iton elämä on New Yorkissa ja kuinka hän tapaa Mariannen, joka on alkoholisoitunut tarjoilija. Ito oli ollut naimisissa. Vaimo oli pitkään sairastettuaan kuollut. Itolle jäi poika, jonka Ito jätti sukulaisilleen.

Mariannen elämä oli lähtenyt jo aikaisin niin raiteiltaan, että se paikka paikoin tuntui todella pahalle. Silti, kaikki oli kuitenkin niin uskottavaa. Mariannella on lapsi, joka jo aikaisin otettiin häneltä pois ja se tuntuu jääneen hänen tragediakseen. Silti hän ei voi olla juomatta…

Kirjan kaikki muutkin henkilöt olivat mielenkiintoisia. Erittäin persoonallisia ja sellaisia, että heihin voisi törmätä jossain. Takakannessa lukee Menu: Sushia, Seksiä, Särkyneitä sydämiä. Lisäksi kaikkea muuta ja paljon. Tätä kirjaa voisin verrata vaikkapa johonkin juomaan, mikä aluksi maistuu pahalle, mutta siitä jää pitkä, viipyvä hyvä jälkimaku.

Kini

Olen Kini, kirjojen ja kirjailijoiden ystävä. Työskentelen Kouvolan pääkirjastossa kirjastovirkailijana ja tehtävänkuvaani kuuluu mm. kirjailijavierailujen järjestäminen. Olen aina lukenut paljon ja monipuolista kirjallisuutta. Olen kulttuurin suurkuluttaja. Kirjojen lisäksi ramppaan elokuvissa ja teatterissa. Sain Kirjailijaliiton Kirjailija kiittää -palkinnon vuonna 2021! Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 294 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...