Pariisin kirjakauppias

Kerri Maher: Pariisin kirjakauppias

On luultavasti ihan ensin pakko todeta vähän nolona, etten ole juurikaan lukenut Bazar-kustantamon romaaneja, koska olen tuominnut ne alusta loppuun sellaisiksi hyvän mielen kirjoiksi, jotka eivät juurikaan sovi synkälle persoonalleni. No, ehkäpä tämä Pariisin kirjakauppias oli jossain mielessä juuri sitä genreä, mutta onneksi tosi paljon muutakin:... Lue koko vinkki »
Väinö Linna: itse asiassa kuultuna

Pekka Holopainen: Väinö Linna : Itse asiassa kuultuna

Pekka Holopaisen vuonna 1975 käynnistämä tv-sarja pyörii yhä televisiossa: kansakunnan vaikuttajat pääsevät ääneen.  Alkuaikoina moni haastattelu koottiin myös Itse asiassa kuultuna -kirjasarjaksi. Väinö Linnan vuoro oli joulun alla 14.12.1978. Tuolloin kirjailija Linna (1920-1992) oli viikon päästä 59-vuotias, jo kaiken kirjoittanut ’vanh... Lue koko vinkki »
Henkien labyrintti

Carlos Ruiz Zafón: Henkien labyrintti

Henkien labyrintti saa viimein päätökseen Unohdettujen kirjojen hautausmaa -sarjan, joka alkoi Tuulen varjo -kirjasta vuonna 2001. Itse luin ensimmäisen osan vuonna 2006 ja edellisestäkin on jo viitisen vuotta, joten hieman ovat ruosteessa aikaisemmat käänteet. Eipä se onneksi haitannut. Tutuissa kuvioissa pyöritään 1960-luvun Barcelonassa. Pääo... Lue koko vinkki »
Melkein tosi tarina

Mattias Edvardsson: Melkein tosi tarina

Zackarias Levin on toimittaja, joka saa potkut, kun lehden yt-neuvottelut siivoavat toimituksesta kolmasosan. Lopulta ei auta kuin palata kotiin äidin luokse ja pohtia, mitä elämällään sitten tekee. Zack saa kuitenkin hienon idean. Hän kirjoittaa kirjan. Aihekin on selvä. Kaksitoista vuotta aikaisemmin Zack opiskeli Lundin yliopistossa luovaa ki... Lue koko vinkki »
Uinuvien kirjojen labyrintti

Walter Moers: Uinuvien kirjojen labyrintti

Tämä Uinuvien kirjojen kaupungin jatko-osa on ilmestynyt usean vuoden jälkeen suomeksi. Sen tapahtumista on kulunut 200 vuotta ja lohikäärmekirjailija Hildegunst von Mythenmetz on palannut käymään Kirjaliston kaupunkiin. Paikat ovat muuttuneet edellisen käynnin ja kirjalabyrintin tulipalon jälkeen. Vanhojen tuttujen lisäksi hän tapaa paljon uu... Lue koko vinkki »

Paul Auster: Oraakkeliyö

Paul Auster on hämmentävä kirjailija. Hänen teoksiaan on käytännössä mahdoton kuvailla muutamalla sanalla. Niissä on niin paljon asiaa, monia toisistaan täysin poikkeavia osuuksia, jotka kuitenkin jotenkin loogisesti taipuvat yhtenäiseksi kokonaisuudeksi. Lähes jokaisen hänen kirjansa kohdalla teksti imaisee ensi sivuilta voimakkaasti mukaansa, eik... Lue koko vinkki »

Walter Moers: Uinuvien kirjojen kaupunki

Kirjan päähenkilö Hildegunst von Mythenmetz, zamonialaislohikäärme, on nuori, vasta yli 70-vuotias kirjailija, kun hän lähtee Kirjalistoon. Kirjailija, no ei hän vielä ole julkaissut mitään. Mutta hän on kuitenkin koulutettu. Runokummi jättää hänelle perinnöksi täydellisen käsikirjoituksen, joka vaikuttaa lukijoihin tyrmäävästi. Tämä on Hildegunsti... Lue koko vinkki »
Enkelipeli

Carlos Ruiz Zafón: Enkelipeli

Tuulen varjo on niitä huippumenestyneitä kirjoja, jotka ovat omiaan asetta­maan kirjoittajalleen melkoiset paineet, mitä jatkoon tulee. Tällä kertaa voidaan kuitenkin helposti todeta, että Carlos Ruiz Zafón on onnistunut erinomaisesti, Enkelipeli on todella hyvä. Tuulen varjon tavoin Barcelonan goottilaisille kaduille sijoittuva Enkelipeli tapah... Lue koko vinkki »

Pasi Ilmari Jääskeläinen: Lumikko ja yhdeksän muuta

Kirjan nimen Lumikko on maailmankuulu kirjailija Laura Lumikko, joka katoaa yllättävästi kesken järjestämänsä juhlan. Yhdeksän muuta ovat Lumikon kokoama Jäniksenselkäläisen Kirjallisuuden Seura, suomalaisen kirjallisuuden kaanoniin kuuluva ryhmittymä. Eila Milana on Seuran kymmenes jäsen, joka alkaa tutkimaan Lumikon katoamista ja Seuran mennei... Lue koko vinkki »