Onnenpäiviä

Johanna Hulkko: Onnenpäiviä

Tyttö käy 1970-luvulla ala-astetta Oulussa harjoituskoulussa. Harkkarit ovat edelläkävijöitä, niissä koulutetaan tulevia opettajia. Oppilailla on kuitenkin samat ongelmat kuin muissakin kouluissa, varsinkin kiusaamisasioissa. Tahtovat jäädä piiloon ja siksi hoitamatta. Niin myös tytön kohdalla. "...Läski, pinko, paskanruskeat toppahaalarit, hui... Lue koko vinkki »

Minttu Vettenterä: Jonakin päivänä kaduttaa

Elisan piti päästä ripille seuraavana kesänä, sen sijaan helmikuussa vietettiin hänen hautajaisiaan. Elisa teki itsemurhan päästäkseen eroon koulukiusaamisesta. Lopullisesti. Elisan äiti löytää tyttärensä päiväkirjan ja pyytää isää, Miksua, lukemaan sen. Isä syyttää loputtomasti itseään siitä, että hän ei kysellyt tyttäreltään riittävästi asioita. ... Lue koko vinkki »

Hannu Vuorio: Isän poika

Kun intialaissyntyinen, ravintola-alalla työskentelevä Habib Ray palaa iltamyöhään kotiinsa Oulunkylään, hänestä tuntuu, että häntä seurataan. Kuvittelua? Hän on kohtuullisen tyytyväinen elämään Suomessa ja suunnitteleekin uuden ravintolan perustamista. Haaveet jäävät vain sille asteelle – Habib tapetaan. Kohta tulee hengenlähtö myös Abdille, somal... Lue koko vinkki »