Jäätynyt kulta

Cilla Börjlind ja Rolf Börjlind: Jäätynyt kulta

Aluksi on ihan pakko todeta, että käsitykseni mukaan me suomalaiset olemme innostuneita, jos meidät mainitaan kirjoissa tai muissa taiteenlajeissa; ihan näin ei Jäätynyt kulta -romaanissa ollut, mutta Ruotsin Lapissa esiintyi kyllä kovasti tutunkuuloisia nimiä: oli Marja Verkkonen ja Pekka Karvonen, joista Pekka oli tietysti ruotsalaisten myyttien ... Lue koko vinkki »
Tilaisuus tekee murhaajan

Lasse Honkanen: Tilaisuus tekee murhaajan

Tamperelainen Lasse Honkanen on tehnyt aiemmin pari lastenkirjaa ja tekee nyt avauksen dekkarien puolelle. Minut tämä Tilaisuus tekee murhaajan -teos nappasi lukijakseen sijoittamalla tapahtumat Tampereelle Vapriikin museokeskukseen, Honkasen entiselle työpaikalle. Vapriikkiin on järjestetty suurenmoinen viikinkinäyttely. Komean näyttelyn on rah... Lue koko vinkki »
Suvisaari

Eva Frantz: Suvisaari

Anna Glad -dekkareilla ja lastenmysteereillään suosiota niittäneen Eva Frantzin esikoisteoksen julkaiseminen suomeksi oli vain ajan kysymys. Suvisaari ehti mainiosti kesäksi, sillä kesädekkarihan tämä on jos mikä. Tapahtumat sijoittuvat vakuutusyhtiön omistamalle lomaparatiisisaarelle. No, paratiisi on paratiisi 1970-luvun standardeilla eikä tä... Lue koko vinkki »
Joka askel jonka otat

Lisa Jewell: Joka askel jonka otat

”Every breath you take,every move you makeEvery bond you breakEvery step you takeI'll be watching you.” Tämä vanha Policen kappale tuli väkisinkin mieleen sekä Lisa Jewellin kirjan nimestä että myös sen sisällöstä, ja niin oli varmaan tarkoituskin. Siinä nimittäin yksi jos toinen stalkkaa, kurkkii kiikareilla, filmaa videoita. Kirjan keskeine... Lue koko vinkki »
Ja jollen sinua saa

Ilona Tuominen: Ja jollen sinua saa

Aivan kuin vahingossa bongasin tämän kirjan ja ei ollenkaan huono vahinko, sillä kirja ottaa lukijan tiukkaan otteeseen heti alkutaipaleelta. Päähenkilönä on Riia Haapakorpi, opettaja. Hänen isoäitinsä on kuollut ja hän suree sitä, käy töissä ja salilla. Arki rullaa omalla painollaan, kunnes eräänä iltana kotimatkallaan hän tapaa pariskunnan, jo... Lue koko vinkki »
Kesämyrsky

Siiri Enoranta: Kesämyrsky

Kesämyrsky on hieno kuvaus kesätunnelmista, etuoikeutettujen lasten ja nuorten leikeistä, rakkaudesta ja ihmissuhteista, valtapeleistä ja intohimoista. Mausteena on vähän mysteeriä, vähän maagisia lentolaitteita, pari kuoleman­tapausta ja paljon viipyileviä katseita. Kesämyrskyn tunnelma on kohdallaan. Siiri Enoranta on onnistunut vangit­semaan ... Lue koko vinkki »
Lukitut ovet

Ruth Ware: Lukitut ovet

Lastenhoitajana työskentelevä Rowan törmää netissä ilmoitukseen, jossa haetaan lastenhoitajaa kiireiseen nelilapsiseen perheeseen kauniiseen, mutta syrjäiseen taloon Skotlannin ylämaille. Ilmoituksesta tekee houkuttelevan sen tarjoamat edut: ilmainen asuminen ja 55 000 punnan vuosipalkka. Rowan tarttuu toimeen, pääsee erinomaisilla papereillaan ... Lue koko vinkki »
Veriappelsiini

Harriet Tyce: Veriappelsiini

Sesonkikirjallisuutta! Näin tammikuussa ruokakaupan parasta antia ovat veriappelsiinit; erityisesti Tarocco on hedelmistä parhaimpia. Kannattaa syödä niin kauan kuin sesonkia riittää. Veriappelsiinin kirjoittajaa Harriet Tyceä luonnehditaan kannen kehuissa uudeksi Paula Hawkinsiksi ja jos yhteydeksi riittää vetävien trillerien kirjoittaminen alk... Lue koko vinkki »
Jumalten verta suonissamme

Katie Lowe: Jumalten verta suonissamme

Katie Lowe tekee väitöskirjaansa naisten raivosta kirjallisuuden modernismissa ja naisten kirjoittamassa nykykirjallisuudessa. Ei siis ole ihme, että Lowen esikoisromaani Jumalten verta suonissamme käsittelee samaa aihetta. Tapahtumat sijoittuvat englantilaiseen Elm Hollow Academyn eliittikouluun, johon Violet pääsee kiitos liikenneonnettomuuden... Lue koko vinkki »
Kylmän kosketus

Louise Penny: Kylmän kosketus

Toinen osa Armand Gamachesta kertovassa dekkarisarjassa vie meidät takaisin Three Pinesin kylään Kanadassa. Joulutunnelmissa ollaan, kun kesken perinteisen tapaninpäivän curling-ottelun tuore kyläläinen CC de Poitiers heittää henkensä. Pian on selvää, että kuolemassa on kyse murhasta: ei ole sattumaa, että de Poitiers menehtyy. Sisustus- ja henk... Lue koko vinkki »

Anna Jansson: Sokea hetki

Miten jaksaa elää dekkarisarja, jossa saman poliisin tutkimuksia kuvataan jo kahdeksassatoista osassa? Tämä tuli väkisinkin mieleeni, kun tartuin Anna Janssonin uusimpaan teokseen. En ole lukenut ihan jokaista osaa ja tuskin muutenkaan muistaisin Maria Wernin yksityis- ja rakkauselämän jokaista käännettä. Mutta ehkä sillä ei ole niin väliäkään; nyt... Lue koko vinkki »
Eikä yksikään pelastunut

Agatha Christie: Eikä yksikään pelastunut

WSOY:n uusien Christie-suomennosten joukkoon kuuluu luonnollisesti Eikä yksikään pelastunut, onhan kyseessä yksi Christien tunnetuimmista ja suosituimmista teoksista. Alkuperäisestä Helka Varhon suomennoksesta vuodelta 1940 ehdittiin ottaa 26 painosta – ensin neljä painosta tällä Eikä yksikään pelastunut -nimellä, sitten 17 painosta tarkistettuna s... Lue koko vinkki »
Roger Ackroydin murha

Agatha Christie: Roger Ackroydin murha

Kolmas Hercule Poirot -dekkari vie meidät King's Abbottin pikkukylään Cranchesterin kaupungin lähistölle. Kylässä kuohuu, sillä rouva Ferrars on riistänyt henkensä. Se ei kuitenkaan ole rikos, jota lähdetään tutkimaan, vaan se varsinainen tutkimus keskittyy pian sen jälkeen tapahtuvaan Roger Ackroydin murhaan. Ackroyd ehditään tavata vielä eloss... Lue koko vinkki »

Antti Tuomainen: Pikku Siperia

Joel Huhta asuu Hurmevaarassa, työskentelee pappina ja on naimissa Kristan kanssa. Kaikki voisi olla varsin auvoista, mutta ei sitten olekaan. Jo kirjan alussa tapahtuu kummia, kun meteoriitti tipahtaa vanhan ralliautoilijan repsikan penkille. Silloin mietin, että ehei, jatkanko eteenpäin, mutta jatkoin ja siitä itseäni sitten kiittelin. Sillä k... Lue koko vinkki »

Metropoliitta Panteleimon: Särkynyt sydän

Metropoliitta Panteleimonin kirjoittamassa Koskijärvi-sarjassa on ilmestynyt tähän mennessä jo viisi mukavanlaista dekkaria, ja jatkoa seuraa Särkynyt sydän -romaanissa, jossa väsymätön leskirouva Elisabet Urhonen auttaa poliiseja murhatyön selvittämisessä. Mutta aluksi kaikki sujuu tietenkin hyvin, jollei suorastaan idyllisesti: pieni ryhmä nai... Lue koko vinkki »
Kuolonkielot

Karin Erlandsson: Kuolonkielot

Nuori toimittaja Sara Kvist on saanut ensimmäisen työpaikkansa pienestä paikallislehdestä. Pieni paikkakunta ruotsinkielisellä Pohjanmaalla (suoraan ei sanota, mutta Uusikaarlepyy on vähintään henkinen esikuva) on vähän toista kuin Helsinki, mutta muutto tuntuu ihan hyvältä – asuuhan paikkakunnalla uusi poikaystävä Robert. On juhannus ja ensimmä... Lue koko vinkki »

Eija Piekkari: Tappava talo

Lahden poliisissa toimiva rikosylikonstaapeli Krisse Elo on tutkimuksineen ehtinyt jo kirjasarjan yhdeksänteen osaan. Poliisilaitoksella on tapahtunut joitakin muutoksia, sillä Krissen monivuotinen työtoveri, jota kaikki kutsuivat Viiva-Liisaksi, on siirtynyt vartijaksi, ja hänen tilalleen on tullut reipasotteinen Anna-Stiina. Myös tutkintasihteeri... Lue koko vinkki »
Nokisen tomumajan arvoitus

Alan Bradley: Nokisen tomumajan arvoitus

Flavia de Luce joutui sarjan edellisessä osassa Kuolleet linnut eivät laula uudenlaiseen tilanteeseen. Seikkailut siirtyvät pois tutusta ja turvallisesta Buckshaw'sta uuteen maailmaan. Flavia matkaa Kanadaan, jossa hän aloittaa opintonsa maineikkaassa neiti Bodycoten tyttökoulussa, jossa hänen äitinsäkin on aikoinaan opiskellut. Kuten arvata saa... Lue koko vinkki »
Peilien kirja

E. O. Chirovici: Peilien kirja

Kirjallisuusagentti saa käsikirjoituksen, joka lupaa kertoa totuuden vuosia sitten tapahtuneesta murhasta. Psykologian professori Joseph Wieder murhattiin kotonaan väkivaltaisesti, mutta selittämättömästä syystä. Richard Flynn, joka oli tapauksen sattuessa opiskelija, väittää tietävänsä todellisen tekijän ja paljastaa sen käsikirjoituksessaan. A... Lue koko vinkki »

Luca D’Andrea: Rotko

Menestynyt amerikkalainen dokumentaristi Jeremiah Salinger muuttaa perheensä kanssa vaimonsa kotiseudulle Etelä-Tiroliin, idylliseen pikkukylään vuorten juurelle. Idylli kuitenkin särkyy, kun Salinger joutuu onnettomuuteen kuvatessaan uutta dokumenttia. Yrittäessään toipua ahdistavasta kokemuksestaan Salinger kiinnostuu vuosien takaisesta kolmoi... Lue koko vinkki »