Ralf Rothmann: Nuorta valoa

Kirja kertoo 1960-luvun Saksassa Ruhrin alueella asuvan 12-vuotiaan Julianin kesästä. Poika joutuu jäämään isän kanssa kotiin, kun perheellä on varaa vain äidin ja pikkusiskon rantalomaan. Isä käy kaivoksessa töissä. Yksinäinen Julian viettää aikaa eläinkerholla ja kohtaa kuljeksiessaan ihmisiä ja uusia, outoja asioita. 15-vuotias Marusha hämmentää... Lue koko vinkki »

Hannu Väisänen: Toiset kengät

Toiset kengät on tavallaan jatkoa kirjalle Vanikan palat. Olen lukenut myös sen ja juuri sen takia tartuin tähän toiseenkin kirjaan. Toiset kengät liikkuu Oulussa kuten edellinenkin kirja. Tässä kerrotaan nuoren pojan maailmasta äidittömässä perheessä. Kirjailija on taidemaalari ja se antaa maalauksellisen kuvan myös tekstiin. Kirja on nautittavaa ... Lue koko vinkki »

Mikael Niemi: Populäärimusiikkia Vittulajänkältä

Ajankohtaisia kirja-arvosteluja seuraavat eivät varmasti ole aikoinaan voineet välttyä Populäärimusiikilta. Siksi lyhyesti: Vittulajänkä sijaitsee Pohjois-Ruotsissa alueella, jolla on merkittävä ruotsinsuomalaisten vähemmistö. Populäärimusiikki ja levysoittimet tekevät tuloaan kuusikymmentäluvulla. Elvis ja Beatles villitsevät paikallisen teinipopu... Lue koko vinkki »