Miksi nykymusiikki on niin vaikeaa?

Osmo Tapio Räihälä: Miksi nykymusiikki on niin vaikeaa?

Taiteen tarkoitus ei silti ole rikkoa lakeja, vaan vain laajentaa ajatteluamme ja tarkentaa käsitystämme siitä, millainen ympärillä oleva maailma on. Onhan kuri muutakin kuin lait. Yksi taiteen tehtävistä onkin paljastaa tabuja ja toisinaan myös rikkoa niitä. Säveltäjä Osmo Tapio Räihälän nykymusiikkia käsittelevän kirjan nimen kysymys, miksi ny... Lue koko vinkki »
On syytä muistaa

M. A. Numminen: On syytä muistaa : Muistelmat II

M.A. Nummisen muistelmien toinen osa On syytä muistaa kattaa miehen uran vuodet 1990-luvun alusta nykypäivään saakka. Kaukana väijyy ystäviä -muistelma-avauksen tavoin myös tässä kirjassa tempo ja detaljien taso ovat hämmästyttäviä. Numminen käy läpi esiintymiskiertueitaan ja muita tekemisiään settilistojen tarkkuudella. Ihan kaikkea ei mitenkään m... Lue koko vinkki »

Juha Hurme: Nyljetyt ajatukset

Aimo ja Köpi soutavat kolmen kesäisen viikon aikana Kustavista Hailuotoon. Se Juha Hurmeen romaanin Nyljetyt ajatukset juonesta. Muuta ei lähes viidensadan sivun aikana tapahdu. Mutta kuten Hurmeelta voi odottaa, ei tällä hitaasti etenevällä kehyskertomuksella ole mitään tekemistä itse teoksen kanssa. Sillä sanottavaa Hurmeella on. Aimo ja Köpi pu... Lue koko vinkki »

A.W. Yrjänä: Päiväkirja

Monesti päiväkirjaan tulee kirjoittaneeksi tummimpia tuntoja ja silloin, kun tuntuu pahalta. Myös A.W. Yrjänän päiväkirja on suurelta osin melko tummanpuhuvaa tekstiä, mutta pääosin syvällisesti ja hienosti kirjoitettuna. Kuten mies itse sanoo: ”Nämä sanat ovat tahallisen kitkeriä aina.” ”Päiväkirjan idea minulle on muistaa. Ei kertoa tai selvittää... Lue koko vinkki »