Avustajaksi Kirjavinkkeihin?

Niin aktiivisesti kuin kirjavinkkejä ilmestyykin, kaipaamme silti lisävahvistuksia riveihimme. Avustajille ei ole luvassa rikkauksia tai edes kirjoituspalkkioita, mutta tarjolla on innokasta yleisöä yli 1 500 Facebook-fanin ja lähes 500 RSS-tilaajan verran — siihen päälle sitten pelkästää nettisivuille eksyvät. Myös arvostelukappaleita voi saada luettavakseen.

Koska Kirjavinkeillä on jo jonkin verran ahkeria avustajia, edellytämme uusilta avustajilta asiantuntemusta sellaisesta kirjallisuudesta, joka on Kirjavinkeissä jäänyt toistaiseksi pimentoon. Yksi tällainen alue on runous, ottaisimme mieluusti avustajaksi jonkun, joka lukee aktiivisesti runoja ja osaisi vinkata uuden ja vanhemmankin kotimaisen runouden parhaat palat. Nuortenkirjojakin voitaisiin esitellä enemmän.

Nämä esimerkkeinä — keksitte varmaan kaikenlaista puutetta Kirjavinkkien tarjonnassa. Vinkata voi niin uusia kuin vanhoja kirjoja, omien mieltymystensä mukaan. Pääpaino on suomen- ja englanninkielisellä kirjallisuudella, mutta muutakin voi vinkata, jos kokee tarpeelliseksi.

Jos haluat Kirjavinkkien avustajaksi, lähetä työnäyte osoitteeseen mikko at kirjavinkit.fi. Kirjoita siis mielestäsi Kirjavinkkeihin sopiva arvio kirjasta, mieluusti tietysti sellaisesta, jota ei ole vielä Kirjavinkeissä esitelty.

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 965 tilaajan joukkoon!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...