Ajan polut -kirjoituskilpailu

Suomen Tieteiskirjoittajat ry. ja Turun yliopiston tieteiskulttuurikabinetti ry. julistavat kaikille avoimen vaihtoehtohistorianovellien kirjoituskilpailun ”Ajan polut”.

Vaihtoehtohistoria on science fictionin alalaji, joka spekuloi historiassa tapahtuneilla muutoksilla sekä niiden kuvitelluilla vaikutuksilla. Millaisessa maailmassa eläisimme, jos jokin asia historiassa olisi tapahtunut toisin? Kyseessä on science fictionin kentässä jo pitkät perinteet omaava, mutta Suomessa vähemmän harrastettu genren alalaji.

”Ajan polut” -kirjoituskilpailussa haetaan vaihtoehtohistoria-novelleja, jotka käyttävät lähtökohtanaan Suomen historian käänteitä. Kisassa haetaan kaunokirjallisesti korkeatasoisia tekstejä, ei siis esimerkiksi esseitä. Tekstien tulee täyttää kaunokirjalliset vaatimukset, sen ohella että ne avaavat uusia näkökulmia Suomen historian käännekohtiin.

Kilpailun tuomareina toimivat kirjailija Juha-Pekka Koskinen, tutkija Mari K. Niemi ja sf/f-kriitikko Pasi Karppanen. Tuomaristolla on apunaan esiraati, joka valikoi jatkoon menijät tuomaristolle. Kilpailun palkintoihin on varattu 1 000 euroa, jonka tuomaristo jakaa haluamallaan tavalla.

Kilpailuun lähetettävien tekstien tulee olla alkuperäisiä ja ennen julkaisemattomia koskien sekä paperi- että verkkojulkaisuja. Kilpailutekstien kieli on suomi. Novellit tulee postittaa 30.11.2010 mennessä. Voittajat julistetaan maaliskuussa 2011, ja tuloslista julkaistaan kilpailun www-sivuilla. Mikäli kilpailu kerää kylliksi laadukkaita tekstejä, on ne tarkoitus julkaista omana antologianaan.

Lisätietoja kilpailusta saa kilpailun kotisivuilta tai PDF-muotoisesta kisakutsusta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *