Nova 2012 -kirjoituskilpailu

Nova on aloitteleville kirjoittajille suunnattu, palautteellinen science fiction- ja fantasianovellien kirjoituskilpailu, jonka Turun Science Fiction Seura ja Suomen Tieteis- ja fantasiakirjoittajat järjestävät vuonna 2012 jo kolmannentoista kerran.

Kilpailuun voivat ottaa osaa kaikki kirjoittajat, jotka eivät ole aikaisemmin julkaisseet kaunokirjallista teosta. Omakustanteet ja julkaisut antologioissa eivät ole este kilpailuun osallistumiselle. Novellien aihe on vapaa, kunhan se liittyy science fictioniin tai fantasiaan.

Kilpailuun osallistutaan nimimerkillä. Nimimerkin avulla kirjoittajien henkilöllisyys pysyy salassa esiraatilaisilta ja tuomareilta. Kaikki kirjoittajat ovat samanarvoisessa asemassa, kun aiemmat ansiot eivät pääse vaikuttamaan tekstien arvosteluun. Tekstit on postitettava 5.3.2012 mennessä. Tarkemmat säännöt löytyvät Novan www-sivulta.

Novan tuomaristoon vuonna 2012 kuuluvat kirjailija-toimittaja Saara Henriksson, Portti- ja Atorox-voittaja kirjailija Heikki Nevala, kirjailija-päätoimittaja Tuomas Saloranta sekä spefikirjoittaja Tarja Sipiläinen. Kisassa on esiraati, joka karsii jatkoon pääsevät novellit tuomaristolle. Esiraatiin kuuluvat Timo Saarto, Henna Sinisalo ja Kirsi Saaros.

Novelleista palkitaan kymmenen parasta. Voittaja saa 200 euroa, toiseksi tullut 100 ja kolmanneksi 50 euroa. Kunniamainitut (sijat 4.–10.) saavat kukin 40 euroa. Palkintosummat voivat kasvaa riippuen avustuksien saamisesta. Voittajat julistetaan ja palkinnot jaetaan Tampereella 20.–22.7. Finncon 2012 -tapahtumassa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *