Pidin kovasti Lina Bengtsdotterin aiemmasta tuotannosta, etenkin Charlie Lagerin tutkimuksista. Nyt Bengtsdotterin kirjojen miljöö on siirtynyt pienestä Gullspångin kaupungista Tukholmaan ja päähenkilönä on vähintään yhtä mielenkiintoinen rikostutkija Sakka Pienni – niin ja siinäpä vasta mielenkiintoinen henkilönnimi; tuo Sakka, alkuperäiseltä nimeltään Sarahkka, on saamelaissyntyinen.
Korppi menee suoraan asiaan: nuori seurapiirirouva Abigail, joka on äskettäin tullut äidiksi, löydetään kuoliaaksi ammuttuna kotoaan Djursholmin hienostokaupunginosasta. Hänen puolisonsa Gustav löytyy hetken päästä klubiltaan Villa Paulista, missä kaverit ja baarimikko voivat antaa hänelle alibin. Kuka olisi voinut surmata melko harmittoman tuntuisen Abigailin ja jättää parin viikon ikäisen vauvan ilman äitiä?
Bengtsdotter kuvaa rikostutkintaa tavattoman kiinnostavasti, ei vähiten sen takia, että poliisiyhteisön jäsenet on luonnehdittu osuvasti ja uskottavasti. Mutta kaikkein osuvinta on Sakkan itsensä kuvaus, sillä hänellä on kaksisuuntainen mielialahäiriö, joka valitettavasti ei ole ollenkaan niin hyvässä hoitotasapainossa kuin pitäisi. Sakkalla on litiumlääkitys, mutta keskusteltuaan miesystävänsä Filipin kanssa lapsen saamisesta hän on jättänyt lääkkeen ottamatta. Hän uskoo, että litium olisi haitallista sikiönkehitykselle, mutta tämä tuntuu mitä suurimmassa määrin tekosyyltä, sillä kirjan tapahtumien edetessä etenee myös Sakkan maanisuus; hän kuitenkin pitää sitä jollain tavalla tavoiteltavana asiantilana, se toteuttaa hänelle jonkinlaista kaikkivoipaisuusharhaa. Kirjan lukijan saattaisi olla aluksi hieman vaikeaa ymmärtää tätä, mutta Bengtsdotter osaa kuvata päähenkilönsä sielunmaisemaa todella hyvin.
Itse rikosjuoni Korpissa oli myös ihan kelvollinen, sillä loppuratkaisu oli yhtaikaa yllättävä ja uskottava, mikä ei sinänsä ole aina ihan itsestään selvää. Kyllä Lina Bengtsdotter säilyy mielessäni edelleen yhtenä parhaista ruotsalaisista dekkaristeista, ja jään innolla odottamaan tämän sarjan uusia osia.








