Päivi Storgård: Keinulaudalla

Osta kirja itsellesi

Psyykkisiin sairauksiin on aina liittynyt valtavasti häpeää ja salailua. Nyt on varsinkin masennuksista ja syömishäiriöistä alettu puhua avoimemmin lehdissä ja kirjoissakin; viime vuonna ilmestynyt Juha Hurmeen Hullu kertoi ilmeisen omakohtaisen kokemuksen perusteella teatterintekijän sairastumisesta psykoosiin.

Päivi Storgårdin esikoisteos Keinulaudalla tuo kasvot kaksisuuntaiselle mielialahäiriölle, jota ennen nimitettiin maanis-depressiivisyydeksi.

Romaanin alussa päähenkilö Outi istuu osasto 17:n päiväsalissa neulomassa sukkaa. Neuleen aloitus on vaikeaa, voi joutua purkamaan monta kertaa: aloitus tulee väärällä langalla, silmukat kiertyvät. Käsityön aloituksen kautta alkaa kehräytyä myös Outin oma tarina. Hän on toimittaja, joka saa ensin työn paikallisradiosta ja sitten televisiosta, ja ura kehittyy pian nousujohteisesti. Jossain vaiheessa kuvaan mukaan tulevat aviomies Aaron, elokuvantekijä-alfauros sekä Nelly ja Elias, kaksi kaunista lasta. Mutta kesken ruuhkavuosien Outi alkaa uupua ja masentua. Lapset vaativat paljon huomiota ja  Aaron on aina töissä. Onneksi löytyy psykoterapeutti Meeri, mutta sairauden kierre on luultua pahempi.

Masennuskausien lisäksi Outi saa pari oudon vauhdikasta jaksoa, jolloin hän ei tarvitse untakaan; työideat pursuavat vuolaasti ja rahaa kuluu holtittomasti. Lopulta Outi tekee hurjan pakomatkan Tanskaan ja Ruotsiin ja palaa sieltä suoraan psykiatriseen sairaalaan saamaan oikean diagnoosin ja litiumia lääkkeekseen. Kirja päättyy Outin palatessa takaisin päiväsalin siniseen nojatuoliin päättelemään valmista sukkaa. Neuleen lopetuskin on vaikeaa, mutta Outi saa langan pujoteltua kauniisti. Ja kauniistihan – tai ainakin pitävästi – Storgård lankansa pujotteleekin läpi kirjan.

Keinulaudalla on hurja dokumenttiromaani mielen syövereistä. Se vie lukijan heti koukuttavasti mukanaan. Mielen sairaus ei ole jotain joka tapahtuu vain toisille, vaan se voi kohdata menestyneen ja näennäisesti normaalinkin ihmisen. Romaanissa mielialahäiriö nähdään ensisijaisesti aivokemiallisena ilmiönä, mikä onkin nykyisin vallalla oleva käsitys.

Storgård on taitava kirjoittaja, teksti on ilmaisuvoimaista ja värikästä. Ehkä toivomisen varaa on sivuhenkilöissä, jotka jäävät aavistuksen verran kalpeiksi Outin rinnalla, mutta ei sen enempää kuin esikoisromaaneissa muutenkaan, päinvastoin. Ainoaksi ongelmaksi tämän kirjan kohdalla näkisin sen, että sitä tullaan varmasti pitämään suoraan Storgårdin omana sairauskertomuksena ja unohdetaan että kyse on fiktiosta – niin, vai onko? Omakohtaisuus antaa joka tapauksessa kerronnalle valtavan voiman ja pätevän tiedonkin, ja onhan rohkeaa puhua sairaudesta näin suoraan. Uskoisin. että tämän kirjan sanoma koskettaa monia lukijoita.

Tuija

Olen Tuija ja olen suhtautunut intohimoisesti kirjoihin ja lukemiseen jo yli 50 vuoden ajan. Myös työni on kirjojen parissa puurtamista, sillä toimin tietopalveluneuvojana Tampereen yliopiston kirjastossa. Luen mieluiten kaikkea laatukirjallisuutta dekkareita ja tyttökirjoja unohtamatta. Kaikki vinkit »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.