Marja Aho: Lasienkeli

Lasienkeli

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

En voi sanoa olevani kovin suuri nuortenkirjojen asiantuntija, mutta ajattelisin, että hyvä kirja on hyvä, on se sitten tarkoitettu minkäikäiselle lukijakunnalle hyvänsä. Olen viime aikoina lukenut ihan toisenlaisia tämän lajin edustajia kuin tämä Marja Ahon romaani: Teija Huuskon Alina-kirjat kertovat baletin harrastajasta, Henna Helmin Miisa-sarja taas nuoresta taitoluistelijasta. Sekä Alina että Miisa ovat keskiluokkaisia ja elämässä mitä todennäköisimmin hyvin pärjääviä nuoria naisia (mikäli eivät sairastu syömishäiriöön lajiensa ankarien vaatimusten takia). Mutta Ahon Killi -tyttö on asunut lastenkodissa ja joutunut tai päässyt sieltä psykiatrisen sairaalan nuortenosastolle itsetuhoisuutensa takia.

Miten Killi sitten pärjää? No eipä siinä ole paljon kehumista ainakaan romaanin alussa. Kertomus Killin elämästä tuntuu hyvinkin uskottavalta: hänet on pelastettu elämään lääkkeiden yliannostuksen jälkeen, mutta hänen mielensä on edelleen musta ja synkkä. Taideterapeutinkin – joka on muuten oikein uskottavasti kuvattu – luona hän vain miettii, miten saisi näpistettyä teroittimen terän viiltelyä varten. Viiltelyn tuoma hetkellinen helpotus tuntuu paremmalta kuin mitkään mielialalääkkeet, Killi miettii.

Mutta keskellä yksinäisyyttä ja synkkyyttä Killi löytää ystävän, ylilääkärin tyttären Iiriksen, ja päivän lyhyt vapaakävelyhetki alkaa olla peräti kiinnostava, kun Iiris tietää kaikkea hurjaa sairaalan historiasta ja johdattaa Killin autiotaloon ja sairaalan hylätyn hautausmaan luokse. Mutta yhteys Iirikseen katkeaa, kun Killi pääsee osastolta pois takaisin lastenkotiin; yrittäessään löytää Iiriksen uudestaan Killi joutuu yllättymään monella lailla.

Kyllä tämä kirja oli kiinnostavaa ja vähän erilaista luettavaa, ja Aho käyttää kieltä ja miljöön kuvausta taitavasti. Tosin vaikka en ole myöskään nuorisopsykiatristen osastojen varsinainen asiantuntija, meno Killin osastolla tuntui mielikuviini nähden aika kesyltä. Missä olivat aggressiiviset potilaat, missä vihaiset pienet nuorisorikollisen alut, joita lääkittäisiin kenties vahvoilla psykoosilääkkeillä? Mutta ehkä he ovat sitten jollain toisella osastolla.

Kirjan loppuhuipentuma oli kenties ennalta-arvattava, mutta ei se minua paljon haitannut, kun luin tämän kirjan melkein yhdellä istumalla malttamatta jättää sitä käsistäni. Suosittelen niille nuorille ja vanhemmillekin lukijoille, joita elämä ei aina ole kohdellut silkkihansikkain.

(Erityisesti uudet kotimaiset julkaisut on usein, ei aina, saatu kustantajalta arvostelukappaleina. Se, mistä kirja on saatu, ei vaikuta siihen, kehummeko vai emme.)

Tuija

Olen Tuija ja olen suhtautunut intohimoisesti kirjoihin ja lukemiseen jo yli 50 vuoden ajan. Myös työni on kirjojen parissa puurtamista, sillä toimin tietopalveluneuvojana Tampereen yliopiston kirjastossa. Luen mieluiten kaikkea laatukirjallisuutta dekkareita ja tyttökirjoja unohtamatta. Kaikki vinkit »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...