Pahansyöjien kannessa on piirros kahdesta nuoresta selän takaa kuvattuna. Nuoret katselevat punaisen veden yli saaressa olevaa linnoitusta, josta kohoaa suhteettoman korkea torni.

Anu Holopainen: Pahansyöjät

Pitkän linjan nuortenkirjailija Anu Holopaisen tuorein fantasiaromaani Pahansyöjät kertoo maailmasta, jota hallitsevat Jumalat. Ihmisten keskuudessa liikkuvat Jumalat ovat ihmismäisiä olentoja, jotka kiertelevät toisinaan kansan keskuudessa jakamassa siunauksiaan ja valikoimassa palvelijoita Saralianin kaupunkiin, jossa Jumalat asuvat. Ksiia tie... Lue koko vinkki »
Me olemme päättäneet -kirjan kannessa on tiiliseinä, johon on spraymaalilla maalattu kirjan nimi. Seinän yläpuolella on valaistu ikkuna, jossa näkyy ihmisen siluetti.

Maria Mustranta: Me olemme päättäneet

Eräänä elokuisena yönä Jonin ikkunan alle ilmestyy hahmo menneisyydestä. Erkka on vähän levoton kaveri ja joutuu herkästi hankaluuksiin, joten juuri lukion aloittaneen Jonin mielessä on muutakin kuin arvaamattoman vanhan kaverin kanssa hengailu. Erkalla on kuitenkin ongelma: hän asuu nuorisokodissa, joka uhataan sulkea. Nuorisokodin sulkemispäät... Lue koko vinkki »
Te olette liian nuoria -kirjan kannessa on piirros valkoisesta puuaidasta, johon kirjan nimi on maalattu punaisella spraymaalilla.

Maria Mustranta: Te olette liian nuoria

15-vuotiaan Jonin hermot menevät, kun koulun sählykerho lopetetaan. Joni purkaa suuttumustaan maalaamalla rehtorin aitaan ”SÄHLY TAKAISIN”. Maalaus menee toki vahingossa väärään aitaan, naapurustossa kun asuu kaksi samannimistä perhettä, mutta mitäpä tuosta. Joni jää kiinni ja joutuu sovittamaan tekojaan. Tätä kautta Joni ajautuu mukaan politiik... Lue koko vinkki »
Ole minulle yöperhonen -kirjan kannessa on piirros tytön siluetista niityllä. Niitty on varjoisan tummansininen, taivas niityn yllä on oranssi. Taivaalla on isoja sinisiä perhosia.

Satu-Lotta Pitko: Ole minulle yöperhonen

Herkästä vaiheesta lapsuuden ja nuoruuden välissä on kirjoitettu paljon, ja tässä sitä taas ollaan: kuutosluokan viimeisillä viikoilla, odottamassa kesää, joka ei ole vain yksi muiden joukossa. Eskarista asti erottamattomille Salmalle ja Meealle yläkoulu on tuntematon ja pelottava. Kesän koittaessa tytöt huomaavat olevansa eri kohdassa. Salma hu... Lue koko vinkki »
Aamu ja karannut minipossu -kirjan kannessa on kolme lasta etsiväisenä näköisenä pieneläintilalla. Yksi lapsista istuu pyörätuolissa. Taustalla näkyy lehmiä, reunoilla auringonkukkia ja etualalla hanhi ja kuvasta pois vilistävän sian takapuoli.

Karin Niemi ja Saija Uusi-Viitala: Aamu ja karannut minipossu

Aamu ystävineen vierailee kotieläintilalla, jossa saa tutustua monenlaisiin eläimiin. Kiinnostavimpia ovat possut, mutta niitäkin olisi hauska päästä katsomaan lähempää. Tilan henkilökuntaa ei näy missään, joten Aamun ystävä Pieta raottaa vähän porttia ja yrittää houkutella possuja lähemmäs. Yksi possuista näkee tilaisuutensa tulleen ja ampaisee ka... Lue koko vinkki »
Linnan varjossa -kirjan kannessa on sinisen ja violetin sävyinne kuva linnasta järven rannalla. Vedessä näkyy lumpeenlehtiä ja epämääräinen naisen hahmo.

Suvi Eriksson: Linnan varjossa

Skotlannin Ylämaan alueiden suosio on kasvanut räjähdysmäisesti, kun ihmiset matkustavat katsomaan ja kuvaamaan tv-sarjoista tuttuja maisemia. Yksi tällainen kohde on Skye, johon on siltayhteys mantereen puolella olevasta Kyle of Lochalshin kylästä. Jatkuva ihmisvirta kuluttaa luontoa ja häiritsee eläimiä, ja paikalliset asukkaat ovatkin saaneet tu... Lue koko vinkki »
Hiljaisuuden paino -kirjan kannessa on utuinen kuva pienestä punaisesta talosta ja kukkaniitystä sen edustalla.

Hanne Dahl: Hiljaisuuden paino

Espoolainen äidinkielenopettaja Aiju Ojala on laittanut oman Espoon Kivenlahdessa olevan asuntonsa kesän ajaksi vuokralle ja aikoo viettää lomansa Hauholla Silke-mummunsa luona. Silke on ollut äidinkorvike, kun Aijun äiti kuoli Aijun ollessa 12-vuotias. Silke-mummu on jo 80-vuotias, mutta hyväkuntoinen ja jaksaa vielä puuhailla puutarhassaan ja ... Lue koko vinkki »
Selviämisen soittolista -kirjan kannessa on kaksi mustina siluetteina kapein sinisin viivoin piirrettyä poikaa istumassa vierekkäin. Pojat kuuntelevat jaetuilla nappikuulokkeilla, jotka erottuvat kuvasta selvästi oransseina. Kirjan nimen alla on musiikkisoittimen kontrollinapit. Myllylahti-kustantamon nimi lukee oranssein kirjaimin toisen pojan takin selässä.

Tiia Mattila: Selviämisen soittolista

Erinomaisella Humalan soundtrack -säeromaanilla debytoinut Tiia Mattila jatkaa yläkouluikäisen Iiron tarinaa. Iiron vanhemmat ovat alkoholisteja, jotka eivät kykene huolehtimaan lapsestaan kunnolla, joten edellisessä kirjassa Iiro pääsi asumaan parhaan kaverinsa luona normaaleissa perheoloissa. Tavalliseen, toimivaan perhearkeen solahtaminen ei kui... Lue koko vinkki »
Humalan soundtrack -kirjan kannessa on piirros pojasta, jolla on reppu selässä ja kuulokkeet korvilla. Poika pitelee kädessään sormusta. Hahmo on muuten musta ja violetein viivoin piirretty, mutta kuulokkeet ja sormus erottuvat keltaisina. Kirjan nimen alla on musiikkisoittimen nappulat. Kustantamon nimi, Myllylahti, on kirkkaankeltaisin kirjaimin pojan repussa.

Tiia Mattila: Humalan soundtrack

Kahdeksasluokkalainen Iiro on ihan tavallinen poika, ainakin kavereille koulussa. Iirolla on kuitenkin iso salaisuus, jota hän joutuu peittelemään kaikilta. Iiron vanhemmat ovat alkoholisteja. Äiti joutui työttömäksi ja isän firma on ollut nurin jo pitkään, ja kumpikin viettää päivänsä pääasiassa juopotellen. Iiro joutuu keräämään pulloja ja etsimä... Lue koko vinkki »
Lanka-aitan Anni -kirjan kannessa kiemurtelee piirros punaisesta kaulaliinasta, jota toisesta päästä kudotaan. Kirjan nimi on kaulaliinan päällä. Alareunassa näkyy punaisia taloja ja kannessa on myös joulukoriste ja lumihiutaleita.

Aino Leppänen: Lanka-aitan Anni

Tulin poikenneeksi Oulussa Aino Leppäsen Lanka-aitan Annin myötä. Torinrannan aitoissa toimii tiivis yrittäjäyhteisö. Siinäpä se Annin ystäväpiiri miltei on, kun hän koettaa päästä selville siitä, miten perinnöksi saamaansa lankapuotia pitäisi pyörittää, jotta perintöverosta sun muusta selviytyisi. Ehkäpä somesta on apua? Syyspuoleen kannattaa m... Lue koko vinkki »
Pirstaleiden melodian kannessa on violetti pirstaleiksi hajoava lasipullo kirjan nimen takana, ja sen ympärillä violetteja lasinsirpaleita.

Mirjami Sirén: Pirstaleiden melodia

Aile on 15-vuotias ja kuuluu laulunluojien sukuun. Hänen äitinsä kaupassa myydään laululiemiä, nestemäiseen muotoon uutettuja maagisia lauluja. Niitä Ailen äiti uuttaa kukista ja valmistaa erilaisiin elämän käännekohtiin. Aile on ensimmäistä kertaa yksin hoitamassa äidin kauppaa, kun ryöstäjät iskevät. Ryöstön jälkeen Aile alkaa kuulla outoa mus... Lue koko vinkki »
Aamu iltaa julmempi -kirjan kannessa on ylivalotettu ja naarmutettu valokuva Porvoon Vanhan sillan juurelta kohti vanhaakaupunkia.

Jaana Lehtiö: Aamu iltaa julmempi

Rikoskomisario hyppäsi alas ilmanvaihtoputken päältä ja kohensi housujaan. Koti-iltojen keittoateriat ja koiran kanssa tehdyt pitkät kävelyt näkyivät hoikistumisena. Hän oli yrittänyt paikata liiallista keventymistä pullia syömällä. Jostain oli tullut luettua, että painon jojoilu oli epäterveellistä. Kukas se tässä? Porvoolainen rikoskomisario ... Lue koko vinkki »
Noidanlanka-kirjan kansi on punainen ja siinä kiertää kasveista muodostuva kehys. Kehyksen alareunassa istuu rupikonna tuijottamassa lukijaa. Kasvien seassa on pari raakkua ja taustalla on kurjen siluetti.

J. S. Meresmaa: Noidanlanka

J. S. Meresmaan uusi nuorille lukijoille suunnattu fantasiaromaani on kirjailijan omien sanojen mukaan tribuutti Hayao Miyazakille ja Studio Ghiblin elokuville. Tämä yhteys hahmottuu kirjasta helposti; tarinaa on vaivatonta kuvittaa mielessään ghiblimäisellä tyylillä. Kirja kertoo syrjäseuduilla asuvasta helmenkuiskaajasta Nooasta. Hänen perheen... Lue koko vinkki »
Aamu ja salaperäinen seteli -kirjan piirroskannessa on pyörätuolilla kiitävä alakouluikäinen tyttö, kaksi kaksosta joista toinen murjottaa ja puun oksalla harakka, jolla on suussaan 20 euron seteli.

Karin Niemi ja Saija Uusi-Viitala: Aamu ja salaperäinen seteli

Tämä kuvakirja pisti silmääni Lastenkirjainstituutin Kirjakori-näyttelystä kahden asian vuoksi: ensinnäkin kannessa on iloisena pyörätuolissa viilettävä lapsi ja toiseksi kirjan on kuvittanut Karin Niemi. Niemi on minulle tuttu ennen kaikkea kansitaiteilijana ja monen aivan upean kirjankannen takana. Siksi olikin hauska nähdä Niemen kuvittama kirja... Lue koko vinkki »
Kunnes kuolen -kirjan sinisessä piirroskannessa on lähikuva nuoren naisen kasvoista. Kasvot peittyvät osin perhosiin.

Sini Helminen: Kunnes kuolen

Millaista on elää maailmassa, jossa kyetään ennustamaan ihmisen elinikä päivän tarkkuudella heti tämän syntyessä? Tieto luonnollisesti myös tatuoidaan ihmisen otsaan kaikkien nähtäville. Ihmiset jaotellaankin kolmeen ryhmään: yli satavuotiaiksi eläviin metusalemeiksi, tavallisen eliniän saavuttaviksi perenniaaleiksi ja turhan varhain kuoleviksi päi... Lue koko vinkki »
Kuinka särkeä sydän?

Heidi Silvan: Kuinka särkeä sydän?

Nuortenromaanin pääosassa on 17-vuotias Frida, joka rakkaudestaan Aapoon. Parin ensikohtaaminen tapahtui seurakunnan iltapäiväkerhon pikkujouluissa kun Frida oli neljävuotias. No, ehkä se rakkaustarina ei ihan varsinaisesti siitä alkanut, mutta silloin kymmenvuotias Aapo teki silti Fridaan lähtemättömän vaikutuksen. Fridalle kertyy ikää ja roman... Lue koko vinkki »
Poika valkean, renki raudan

J. S. Meresmaa: Poika valkean, renki raudan

J. S. Meresmaa aloitti viime vuonna kaksiosaisen kirjasarjan teoksellaan Tytär hämärän, piika pimeän. Se vei lukijansa Rauniaraan, kummalliseen valtakuntaan, joka ei voi hyvin: yö on vaarallista aikaa, jolloin kaikkien on oltava suojaloitsujen takana turvassa, lapsia ei synny ja kaikki rapistuu ikäänkuin loputtomassa syksyssä. Edellisen osan pää... Lue koko vinkki »
Odottamattomin terkuin ope

Aino Leppänen: Odottamattomin terkuin ope

"Olen 41-vuotias äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja. Voiko sen masentavampaa virkettä olla?" Itse asiassa voi, jos laitetaan sivulauseeseen lisäyksenä, että olen hieman ylipainoinen ja ala-asteikäisen tytön yksinhuoltajaäiti." Näin ollaan "surkeuden" ytimessä ja itseironian sisimmässä ja päästään itse kirjailijan vinoilevaan ilmaisuilott... Lue koko vinkki »
Luk(i)ossa

Aino Leppänen: Luk(i)ossa

Henkistä kiusaamista enimmäkseen, fyysistä vähemmän. Koulua käydään – vähän kuin toisella kädellä. Kirjailijalta ovela sisäänheittoyritys lukemattomille nuorille, enemmistölle: kirjoittaa kirjan, säeromaanin, jossa on lyhyet rivit – josko nuori näin jaksaisi paneutua lukemaan kirjan kieltä, lyhyeen kännykieleen totuttuaan, paremmin. Kokonaisiin... Lue koko vinkki »
Älä unohda, Maret

Annika Eronen: Älä unohda, Maret

Olen niin ihastunut Annika Erosen jännitysromaaneihin, että on ihan pakko ollut lukea ne kaikki. Tämä viimeisin, Älä unohda, Maret, oli sellainen, että kuuntelin sen kahteen kertaan! Kirjassa mennään ikään kuin kahta tietä, ihaillaan maisemia ja tutustutaan ihmisiin. Sitten tullaan kohtaan, jossa nämä kaksi tietä yhdistyvät ja onkin vain se yksi... Lue koko vinkki »