Nelli Hietala: Romurakkautta

Romurakkautta-kirjan kannessa on piirros vasarasta, sydämestä ja pelastusrenkaasta.

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Kiinnostavinta isän talossa ei ollut itse talo, vaan sen ympärille rakennettu piha. Kaikki oli alkanut niinkin viattomasti kuin pihalle unohtuneesta kuomullisesta peräkärrystä. Peräkärry oli keittiön ikkunasta näkyvän maiseman edessä. Äiti oli pyytänyt isää viemään kärryn pois, ja koska isä oli tehnyt aina päinvastoin kuin äiti oli toivonut, hän oli maalannut sen. Ei harmaalla tai mustalla niin kuin peräkärryt yleensä, vaan oranssilla, keltaisella ja pronssinruskealla. Hän kulutti peräkärryn maalaamiseen viikkoja. Kun se lopulta oli valmis, hän antoi kärryn nimeksi Vaisulantiainen, kadonneen kovakuoriaislajin mukaan. Äiti yritti olla kiinnittämättä huomiota asiaan, mutta oli melkoisen vaikeaa olla kiinnittämättä huomiota peräkärryn kokoiseen torakkaan, joka oli suoraan ikkunan edessä.

Romurakkautta aloittaa Nelli Hietalan Sulkavaaran siskokset -sarjan. Jessi lähtee putkiremontin tieltä siskonsa Johannan taloon ja niittää mainetta pohjoisen pakkasissa selviytyjänä samalla kun pahoittelee etäkokouksen yhteysongelmia työyhteisölleen.

Keski-ikäistymisen iloja ja oloja joutuu kohtaamaan monessa. Korjaako uusi hiustyyli sen, mitä elämänmuutos tuo mukanaan? Löytyykö isän testamentti? Mitä talolle ja peräkärrykuoriaispihalle oikein pitäisi tehdä? Muuttuvatko vanhat roolit kouluaikaisten kaverien kanssa?

Siskosten isän taiteesta kiinnostuu omituinen Petja, joka putkahtaa maisemaan tuon tuostakin.

– Ihan mahtavaa! Petja sanoi.

– Mikä niin? Olin äimänä.

– Nyt minun ei tarvitse raportoida tekemisiäni Johannalle, kun sinä olet täällä yhtä lailla omistajan roolissa. Lisäksi tämä selittää sinun nuivan suhtautumisesi projektiin. – – Sinulla ei olekaan ongelmaa Niemisen taiteen vaan Niemisen itsensä kanssa, Petja virnisti.

Jos Jessin ja Petjan näkemykset taiteesta poikkeavatkin toisistaan, jotain muuta yhteistä taitaa vähitellen löytyä.

Myös isän taideprojekteista paljastuu vielä mammuttimainen uutuus.

Anna

Anna on ikuisesti ahmimisikäinen lukija ja kirjoittaja. Hän ei lähde mihinkään ilman muistikirjaansa. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 338 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...