Maxim Fedorov: Suomi : ylipitkä oppimäärä

Suomi-kirjan kannessa siniseen pukuun pukeutunut Fedorov istuu hienon kahvilapöydän äärellä. Hänellä on kaulassaan Suomen lippu -rusetti, kädessään kahvikuppi ja runebergintorttu. Pöydällä hänen edessään on 11 runebergintorttua lisää.

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Ylen toimittaja Maxim Fedorov alkaa olla suomalaisille tuttu hahmo. Tv-uutisissa Fedorov nähdään usein Kiovassa, raportoimassa Ukrainan tilanteesta. Henkilökohtainen puoli Fedorovista välittyy hänen kirjojensa kautta; erilaisia tietokirjoja on vuoteen 2026 mennessä ilmestynyt Suomessa kuusi kappaletta. Tässä kirjassa Fedorov kertoo käyneensä yli sadassa Suomen kunnassa kirjakiertueella. Fedorov onkin suosittu ja luonteva esiintyjä, tämän olen itsekin saanut todeta.

Fedorov kirjoittaa kirjansa suoraan suomeksi, ja toden totta, ei näin letkeää, nokkelaa ja suomen kielen erilaisia vivahteita taitavasti hyväksikäyttävää tekstiä mikään kone tai ohjelma osaisi kehittää. Huumori, ironia, itselle tarvittaessa nauraminen, mutta muihin kunnioittavasti suhtautuminen tekevät tekstistä mukavaa luettavaa. Suomalaisten omituisuuksiin Fedorov suhtautuu lempeästi. Juhlapyhistä surullisimpana hän pitää joulua, minkä joululaulujen tarkkaavainen kuulija kyllä ymmärtää. Silti hän kääntää asian lopulta niin päin, että hän nyt vain ei piittaa asiasta. Yhdellekään jouluihmiselle ei pitäisi jäädä paha mieli.

Suomi on Fedoroville rakas paikka, nykyinen kotimaa. Venäjä on vain paikka, jossa hän on sattunut syntymään. Kaipuuta Venäjälle tai venäläiseen kulttuuriin kirjailija ei tunnusta. Suomea vielä enemmän Fedorov tuntuu rakastavan suomen kieltä. Aikuisena alkanut suomen kielen opiskelu onkin johtanut parissakymmenessä vuodessa tilanteeseen, jossa hänen kielitaitoaan ja osaamistaan toistuvasti ihmetellään. Varmasti onkin niin, että hän osaa käyttää suomen kieltä kekseliäämmin kuin keskivertosuomalainen. Jos osaa vähintään kohtalaisesti kymmentä kieltä, ja muutamia niistä erinomaisesti, lahjakkuutta ja kiinnostusta kieliin täytyy olla.

Suomi : ylipitkä oppimäärä kertoo laveasti Suomesta, suomalaisista tavoista ja tottumuksista, suomen kielestä, suomalaisista sekä ennen kaikkea Fedorovin varsin tiedonhaluisesta matkasta tämän kaiken parissa. Kirjakiertueilla ja muilla reissuilla Fedorov on tutustunut laajaan kirjoon Suomen paikkakuntia ja kaikkialta hän löytää jotain kiinnostavaa. Erityisen innostunut hän on Itä-Suomesta ja sen jylhästä luonnosta. Tapaamiltaan ihmisiltä Fedorov on saanut monenlaisia lahjoja, kuten villasukkia ja erilaisia kurkkutuotteita. Kurkut ovat hänelle iso ja pyhä asia!

Positiivisuus yhdistettynä huumoriin on vaikea laji, enkä yleensä tartu kirjoihin, joita mainostetaan jonkinlaisena piristysruiskeena, irtiottona arjesta. Saati sitten kirjat, joita pidetään hauskoina – kierrän sellaiset kaukaa. Sille en voi kuitenkaan mitään, että Fedorovin asenne, positiivisuus, uteliaisuus, kielitaito ja huumori tekevät vaikutuksen. Tätä kirjaa oli harvinaisen hauska lukea.

Leena Horsma-aho

Tykkään kirjoista kaikilla tavoilla, myös äänikirjoina. Kuuntelen pääasiassa tietokirjoja, historia ja yhteiskunnalliset aiheet puhuttelevat. Parhaat kirjat pitää kuitenkin saada painettuna käpälöitäviksi. Kaunokirjoissa jaksan aina ihailla ironiaa yhdistettynä brittiläisen kuivaan huumoriin. Tai historiallisten henkilöiden tuomista eläviksi fiktion keinoin. Olen myös kirjastoalan ammattilainen, YM, geokätköilijä ja kuntosaliaddikti. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 340 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...