Juha Hurme: Niemi

Niemi

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Jos aikoo kertoa kulttuurihistoriaa alueesta, jonka me tunnemme Suomena, kannattaa aloittaa ihan alusta. Juha Hurme vie lukijat mukaansa miljardien vuosien taakse alkuräjähdykseen asti, josta tarinalankoja aletaan vähitelllen keriä lähemmäs nykypäivää. Niemi on kaunokirjallisuuden keinoin kerrottu yleisesitys kulttuurihistoriasta niin kuin Juha Hurme sen ymmärtää. Teoksen aikajana kattaa koko Suomen ja lähiseutujen historian suunnilleen Ruotsin vallan loppuun saakka.

Ymmärtäähän hän. Koska kaikki vaikuttaa kaikkeen, on suomalaisuus erittäin vaikea käsite määriteltäväksi. Menneinäkään vuosituhansina eivät ihmisjoukot ja kulttuurit ole olleet itsenäisiä, yksinäisiä yksikköjä, vaan vaikutteita on saatu kaikilta, joita on kohdattu. Keitä me oikeastaan edes olemme ja mistä me olemme tänne niemellemme tupsahtaneet? Siihenkään on vaikea antaa mitään kovin yksikäsitteistä vastausta.

Hurme keskittyy teoksessaan suomen kielen ja kansanperinteen historiaan ja perkaa samalla myyttejä ja väärinymmärryksiä. Hän on erityisen innostunut kalevalamittaisesta runonlaulutraditiosta, jota hän pitää verrattomana muistiarkistona, mahdollisesti jopa ratkaisevana valttina suomalaiskielten syrjäyttäessä niemen alkuperäiset goottilaiset kielet pari tuhatta vuotta sitten. Suullisena sukupolvelta toiselle säilyneet runot ovat antaneet lähes loputtomasti variointimahdollisuuksia luovuuden kukkia ja ajanvietettä pitkinä pimeinä kausina. Hurme käyttää paljon verevää esimerkkiaineistoa teesejään tukemaan.

Kriittisemmin Hurme suhtautuu kirkon, eritoten luterilaisuuden vaikutukseen maassamme. Aiheuttiko Mikael Agricola lopulta enemmän hyvää vai pahaa, kun Turun piispanistuimelta maata johti? Entä varhaiset keskieurooppalaista perua olevat virret sekä kankeat uskonnollisten tekstien käännökset, joissa pyrittiin korvaamaan kielelle ominaiset alkusoinnut ja poljento keinotekoisilla mitoilla sekä surkeilla riimeillä? Synninpäästöä Hurmeelta eivät saa myöskään Lönnrotin ja kumppaneiden pakolla rakentamat poliittisia tarkoitusperiä kantavat sankarimyytit ja nationalistinen aate.

Juha Hurmeen Niemi on huimaa tykitystä alusta loppuun. Suomen kulttuurihistorian sivulla hän pyrkii kertomaan myös meidän kannaltamme merkittävimmistä muualla saavutetuista edistysaskelista (tai takapakeista). Esitys on uskomattoman monipuolinen. Näin Hurme kuvailee Francois Rabelais’n teoksia:

Tolkuton mielikuvitus ja verbaalinen irrottelu yhdistyvät ensyklopedistiseen tietämykseen, karkea komiikka auktoriteettisatiiriin.

Nii-in, mietitte tekin samaa. Hurme taisi juuri kuvailla itseään. Vankka suositus!

Hannu

Lempääläinen opettaja Hannu Sinisalo tykkää maantiepyöräilystä, kissoista ja lautapeleistä. Lukutottumuksiltaan Hannu on runsasruokainen klassikoista sarjakuviin ja dekkareista filosofiaan, mutta omimmillaan hän on viileän ironian ja älykkään huumorin parissa. Hannun haastattelu. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 318 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...