Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Monet ihmiset mieltävät kristinuskon Jumalan ikään kuin staattisena, kaikkivoipana hahmona, joka on aina ollut ja tulee aina olemaan samanlainen. Ajatus jumalan muuttumuudesta tuntuu itsestäänselvältä mutta harvemmin tulee ajatelleeksi, että jumalallakin on historia. Juutalaiskristillinen jumala on suoraa jatkumoa muinaiselle kanaanilaiselle kulttuuriperinnölle, jonka jumalmaailma oli jo huomattavan erilainen.
Ville Mäkipelto, Juha Pakkala ja Raimo Hakola kertovat kirjassaan Jumalan synty miltä tämä tarina näyttää historiantutkimuksen ja teologian näkökulmasta. Miten yksi ihmisenkaltainen jumala muiden joukossa nousi lopulta kaikkivaltiaaksi ja menetti tässä rytäkässä vaimonsa, mutta sai lopulta tilalle Pojan.
Kirjan kiinnostavinta antia oli omasta mielestäni muinaisen Israelin uskonto, sillä siihen on muussa kirjallisuudessa tullut törmättyä hyvin vähän. Vaikka varhaisista uskomuksista on säilynyt vain niukasti jälkiä, se mitä tiedetään on sitäkin kiinnostavampaa. Israel-Palestiinan alueella palvottiin pronssi- ja rautakaudella monia jumalia, joista El-jumala oli todennäköisesti ylijumala ja maailman luoja ennen Jahvea. Tämä tiedetään, koska Elistä on runsaasti viitteitä henkilönnimissä, paikannimissä ja tekstilöydöissä, sekä myös Vanhan testamentin vanhimmissa kerrostumissa. Esimerkiksi Daniel tarkoittaa ”El on tuomarini”, Mikael tarkoittaa ”kuka on kuin El”, ja jopa Israel tarkoittaa joko ”El taistelee” tai ”El hallitsee”.
Myös Vanhan testamentin hepreassa jumalaa kutsutaan paikoin nimellä El tai hänestä käytetään siitä johdettua jumalan yleisnimeä Elohim, mutta useimmissa teksteissä lähtökohtana silti on, että Jahve on sama jumala kuin El. Joissakin varhaisissa teksteissä on kuitenkin jäänteitä polyteistiseltä ajalta, jolloin nämä kaksi olivat vielä erillisiä jumaluuksia. Ajatus tuntuu yllättävältä, mutta koska raamatunkäännöksissä El käännetään vain yleisnimellä ”jumala”, erillinen alkuperä ei tule tavalliselle lukijalle lainkaan esille.
Toinen kiinnostava tuttavuus näiltä ajoilta on Baal, säänjumala ja Vanhan testamentin mukaan Jahven pahin kilpailija, joka myöhemmin samaistettiin itse paholaiseen. Syy kilpailuasetelmaan oli luultavasti näiden kahden jumalan samankaltaisuus. Monet Raamatun kohdat viittaavat siihen, että myös Jahve oli alkujaan säänjumala (ja kuten myöhemmin käy ilmi, luultavasti myös auringonjumala). Tämä ei ole sikäli yllättävää, että Levantin alueella sateet olivat mitä tärkein asia, ja myös ilmiö, jonka ihmiset käsittivät ilman muuta olevan jumalasta lähtöisin.
Vaikka ympäröivät kansat jatkoivat Baalin palvontaa, Israelin alueella Baal esiintyy vain harvoin 800-luvun eaa. jälkeen, kun taas Jahve-nimen käytöstä ei ole varmoja esiintymiä ennen kyseistä vuosisataa. Baal luultavasti samaistettiin Jahveen juuri varhaisella kuningasajalla, koska molemmat jumalat olivat säänjumalia. Muinaisessa maailmassa oli yleistä, että samantyyppiset jumalat voitiin nähdä samaksi jumalaksi.
Viimeistään 700-luvulla eaa. Jahve jo miellettiin sekä auringon- että säänjumalaksi, ja koska aikaisemmin Jahve oli sulauttanut itseensä myös luoja- ja ylijumala Elin, hän oli kehittymässä jumaluudeksi, joka poikkeuksellisesti vastasi useista elämän osa-alueista. Tämä muutos loi pohjan kehitykselle, jossa Jahvesta tuli lopulta ainoa jumala.
Juuri tämä prosessi on kiehtovaa luettavaa. Miten odottamattomin tavoin kaukaiset historian käänteet ovat vaikuttaneet myös meidän aikamme uskomuksiin. Omrin dynastia tuskin sanoo monelle yhtään mitään, mutta juuri tätä kuningashuonetta saamme kiittää siitä, että he nostivat Jahven Israelin pohjoisvaltakunnan tärkeimmäksi jumalaksi 800-luvulla eaa..
Merkittävin tapahtuma oli kuitenkin Jerusalemin valloitus, Juudan kuningaskunnan lakkauttaminen ja juutalaisten Babylonian orjuus 587 eaa. Tuolloin tapahtunut Jerusalemin temppelin tuho vaikutti merkittävästi myös Jumalan historiaan. Tuohon mennessä Jahvea oli palvottu temppelissä fyysisenä esineenä kuten tuolloin tavattiin tehdä; hän oli kehollinen, ihmisenkaltainen olento, jolla katsottiin olevan persoonallisuus, tunteita ja myös puoliso Asera, joka oli Israelin ja Juudan kuningaskuntien pääjumalatar.
Tämä maailma hävisi tyystin temppelin tuhon myötä, kun uskontoa ei kerta kaikkiaan enää voitu harjoittaa perinteisin menoin. Umpikuja ei kuitenkaan tuhonnut Jahvea, vaan hän syntyi entistä voimakkaampana, Jumalana jonka suopeutta ei enää hankittu temppelissä uhraamalla, vaan noudattamalla lakia. Tämän odottamattoman muutoksen taustalla on yllättävä ryhmä: ei suinkaan valtansa menettänyt papisto vaan hovin entiset kirjurit. He olivat lainoppineita, joilla oli kokemusta poliittisista vasallisopimuksista ja joita he nyt käyttivät Jahven ja Israelin suhteen uudelleen määrittelyyn. Israel osoittaa uskollisuutta Jahvelle kuin vasalli suurkuninkaalle, ja vastineeksi Jahve puolustaisi Israelia sen vihollisilta ja onnettomuuksilta.
Toisin sanoen: ei muita jumalia, ja ehdottomuus sen suhteen, että on olemassa vain tietty, oikea tapa harjoittaa uskontoa. Tästä alkoi kehittyä uskonto, joka poikkesi kaikista muista ajan uskonnoista, mutta tie siihen oli mutkikas ja kaukana itsestäänselvästä.
Kirjasta paljastui paljon ainakin itselleni uutta tietoa, mutta myös hyvää pohdintaa siitä, miksi ihmiset väistämättä tuntuvat kuvittelevan jumalan itsensä kaltaiseksi, inhimilliseksi olennoksi, ja voiko mitään niin sanottua ”puhdasta”, oikeaa tulkintaa uskosta edes olla olemassa. Virallinen ja eletty uskonto ovat aina jossakin määrin eronneet, ja eliitin viralliset jumalkäsitykset ovat voineet olla hyvin erilaisia siitä, miten jumaliin uskottiin tavallisen ihmisen kotona. Historiantutkijalle kumpikaan versio ei ole toista kummempi, vaan kummatkin kertovat menneisyydestä, joka ei koskaan ole niin yksiselitteinen kuin ehkä haluttaisiin kuvitella.
Selkeästi ja kiinnostavasti kirjoitettu Jumalan synty on napakymppi, kirjaa voi hyvin suositella myös sellaisille, joita uskonto tai teologia ei normaalisti kiinnosta. Se näyttää kirkkaasti, miten tutut uskomukset ovat syntyneet ihmisten tarpeista, olosuhteista ja valinnoista – eivät tyhjästä.