Pikku hiiri ja hiirenkorvat

Riikka Jäntti: Pikku hiiri ja hiirenkorvat

Nyt kuusivuotiaan esikoisemme ollessa noin vuoden vanha, perheemme kohtasi ensi kertaa Hiirun eli Pikku hiiri -kirjojen mainion päähenkilöhahmon. (Itse olin tuota ennen lukenut jo yhden Pikku hiiri -kirjan ja tykästynyt hahmoon oitis niin ikään.) Tuolloin viisi vuotta sitten Hiiru vietti joulua. Ja meillä luettiin kirjaa niin paljon, että vieläkin ... Lue koko vinkki »
Siiri ja kaino kurpitsa

Tiina Nopola: Siiri ja kaino kurpitsa

Siiri istuu unisena aamupalapöydässä, kun äiti tipauttaa hänen puuronsa päälle jotain mielenkiintoista. Pienet vihreät pallukat paljastuvat kurpitsansiemeniksi ja eipä aikaakaan, kun toimelias Siiri on jo hypännyt tuolistaan taskussaan neljä toiveita herättävää uuden kurpitsaelämän mahdollista alkua. Yksi hänelle itselleen, kolme tietysti kolmelle ... Lue koko vinkki »
Muumiperheen seinäkalenteri 2023

Riina Kaarla ja Sami Kaarla: Muumiperheen vuosi : seinäkalenteri + kirja

Muumiperheen vuosi on nimensä mukainen, vuodenkierron verran muumilaaksolaisten rinnalla kulkeva kuvakirja. Kaikki alkaa tietysti Nuuskamuikkusen kevätlaulusta ja loppuu seuraavan kevään heräämiseen – alkaakseen taas alusta. Väliin mahtuvat kevät kylvöineen ja linnunpönttöineen, kesä rantapäivineen, juhlineen ja uhkaavine hattivattisäineen. Sitt... Lue koko vinkki »
Pipsa Possu : Supertarrat

Pipsa Possu : Supertarrat

Pipsa Possu : Supertarrat on nimensä mukainen puuhakirja, ainakin mitä tarrojen määrään tulee. Tuhatta tarraa ei nimittäin ahkerampikaan tarroittaja ihan hetkessä tuhlaa. Pisteet näin ollen jo tästä. Tarrojen lisäksi Supertarrat on varsin monipuolinen puuhakirja, jonka reilut 60 sivua tarjoavat jokainen varsin erilaista tehtävää. Piirtämistä, la... Lue koko vinkki »
Onni-poika puuhaa kotona

Sanna Pelliccioni: Onni-poika puuhaa kotona : tarrakirja

Persoonallinen Onni-poika kotijoukkoineen ja ystävineen on riemastuttanut meidän perheessämme jo vuosien ajan. Nyt kuusivuotias esikoinen ei tainnut olla vielä vuottakaan vanha, kun lueskelimme Onni-poikia ensi kertaa ja yhä vielä ne jaksavat innostaa, toki enemmän neljävuotiasta pikkusiskoa. Onni-poika -kirjojen salaisuus piilee niiden tavassa ... Lue koko vinkki »
Dinosaurukset : Pikkujättiläinen

Dinosaurukset : Pikkujättiläinen

Dinosaurukset ovat aina kiehtoneet minua. En kuitenkaan koskaan ole osannut sen suuremmin dinosaurusfaktoja, en tuntenut hirmuliskoja ulkonäköä tai joitakin lajinimiä tarkemmin. Voisikin sanoa tietämykseni perustuvan pitkälti Jurassic Park -elokuvista ”oppimaani”. Koska dinosaurukset ovat alkaneet herättää eläinrakkaassa neljävuotiaassamme yhä e... Lue koko vinkki »
Eläköön, Mikko Mallikas!

Gunilla Bergström: Eläköön, Mikko Mallikas! : neljä tarinaa ystävyydestä

Mikko Mallikkaan ystäviä hemmotellaan. Jo kaksi kokoelmaa vuoden sisällä. Vuoden varmasti luetuimmat kirjat meidän perheessämme ovat tässä. Eläköön, Mikko Mallikas! kokoaa kansiensa väliin neljä tarinaa ystävyydestä. Kolme Mikko Mallikas -klassikkoa ja yhden tarinan Millasta, Mikon hyvästä ystävästä. Tarinoita yhdistävänä teemana on tällä kertaa... Lue koko vinkki »

Ryhmä Hau : Opi lukemaan Vainun kanssa

Ryhmä Hau riittää. Tunsin vakuuttuneeni tästä viimeistään silloin, kun kohta nelivuotias tyttäremme innostui ikihyvin tästä kirjasesta, jonka tarinallinen anti on kauniisti sanottuna sangen vaatimaton. Tässä kohtaa on hyvä ottaa huomioon, että nyt puhutaan todellisesta lukutoukasta, joka kuuntelisi kirjoja aamusta iltaan ja jonka keskittymiskyky ri... Lue koko vinkki »
Disney-prinsessat Lue ja leiki

Disney prinsessat : lue ja leiki -laatikko

Alkuvuodesta esiintuomani Lue ja leiki -(kirja)sarja on jälleen meidän perheessämme ajankohtainen, kun pikkuneitimme on pikkuhiljaa ihastunut ajatukseen prinsessoista. Ja mistäpä muustakaan kuin Disney-prinsessoista. Lue ja leiki -formaatin ideana on nimensä mukaisesti yhdistää lukeminen ja leikki. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että pahvisiv... Lue koko vinkki »
Mikko Mallikas punoo juonia

Gunilla Bergström: Mikko Mallikas punoo juonia

Mikko on isoäidin luona kylässä. Isoäidin luona on aina hauskaa; hänellä ei ole koskaan kiire ja hän on aina iloinen ja kiltti. Tällä kertaa kylässä ovat kuitenkin myös isot serkut. He ovat seitsemän- ja yhdeksänvuotiaat, he käyvät koulua, osaavat lukea ja heillä on kello. Yhdessä syödään kakkuja – paljon kakkuja – ja kaikki on hyvin, kunnes serkut... Lue koko vinkki »
Pikku hiiri ja syntymäpäivälahja

Riikka Jäntti: Pikku hiiri ja syntymäpäivälahja

Hiirun minuutit kuluvat hitaasti. Hän odottaa syntymäpäiväjuhliensa vieraita saapuvaksi. Vihdoin ovelta kuuluu PIM POM ja juhlat voivat alkaa. Yhdessä ihmetellään Hiirun saamia hauskoja lahjoja, syödään kakkua, ongitaan ja leikitään sokkoa. Ystävien kanssa on mukavaa, mutta kaikista eniten Hiiru kuitenkin tuntuisi odottavan seuravaa päivää, ihan oi... Lue koko vinkki »
Kasan nenä

Emilia Erfving: Kasan nenä

Kun lapsi näkee metsässä tai pihalla rykelmän lehtiä, kiviä tai vaikkapa käpyjä, hän ei näe kasaa. Hän näkee elämyksen, jotakin jota ei voi tutkimatta ohittaa. Juuri tältä pohjalta ajateltuna Emilia Erfvingin idea kuvakirjasta, jonka pää­henkilö­hahmona seikkailee Kasa on aivan mainio. ”Kasassa on milloin mitäkin. Lepän lehtiä, kuusenkäpyjä, met... Lue koko vinkki »
Pipsa Possu Magneettileikkikirja

Laura Teller: Pipsa Possu : magneettileikkikirja

Kun Pipsa Possu -kirjoista puhutaan, puhutaan sangen harvoin ihan taval­lisista kuvakirjoista. On luukkukirjoja, äänikirjoja, erilaisia valoja sisältäviä kirjoja, leluhahmoja mukanaan kuljettavia kirjoja ja paljon muita. Aika harvoin Pipsan kanssa pääsee ihan vain lukemaan ja katselemaan kuvia. Nykyään onneksi sitäkin. Tällä kertaa käsillä on Pi... Lue koko vinkki »
Hirmuliskojengi : Parhaat kaverit

Lars Mæhle ja Lars Rudebjer: Hirmuliskojengi : Parhaat kaverit

Viime päivinä meillä on läpikäyty uudestaan ja uudestaan Rasmus Rexin tunteikasta päivää. Päivä saa oudon alun, kun Rasmuksen paras kaveri Turkka Troodon ei tulekaan tavalliseen tapaansa herättämään. Kun Turkkaa ei näy eikä kuulu, Rasmuksen on nieltävä pelkonsa ja lähdettävä etsimään mahdollisesti vaaraan joutunutta ystäväänsä kauhistuttavasta suom... Lue koko vinkki »
Pipsa Possu : lue ja leiki

Pipsa Possu : Lue ja leiki -laatikko

Yksi kuopuksemme ehdottomia suosikkeja, Pipsa Possu, on jälleen päässyt osaksi leikillistä (kirja)formaattia. Lue ja leiki -laatikko sisältää pahvisivuisen satukirjan, kymmenen leluhahmoa ja leikkimaton. Siis aika lailla täyskymppi kolmevuotiaalle fanille, joka innostuu vähintäänkin paljon kaikenlaisista pikkuleluista ja tykkää niin ikään lukemises... Lue koko vinkki »
Matka Muumilaaksoon

Cecilia Davidsson ja Alex Haridi: Matka Muumilaaksoon

Vaikka Muumi-romaanit muuten ovat itselleni vähintäänkin tuttuja, on kirjoista ensimmäinen, Muumit ja suuri tuhotulva, jäänyt yhä edelleen jostakin syystä lukematta. Niin ikään juonikuviot ovat minulle tuntemattomia – tai tarkemmin sanottuna olivat. Tove Janssonin edellä mainittua kertomusta mukaileva Matka Muumilaaksoon on Cecilia Davidssonin j... Lue koko vinkki »
Onni-poika osoittaa mieltä

Sanna Pelliccioni: Onni-poika osoittaa mieltä

Melko lailla ajaton Onni-poika -sarja on ollut osa meidän perheemme kirjallista elämää jo vuosia. Onni-pojan kanssa on opeteltu sanoja, mietiskelty päiväkotiin menoa ja yökyläilyä ilman vanhempia, kierrätetty sekä keskusteltu siitä, miksei aina voi saada kaikkea sitä, mitä tuntuisi kivalta omistaa. On matkailtu, aloitettu eskaria ja puuhailtu keitt... Lue koko vinkki »