Lorna Scobie: 365 päivää taidetta väreissä : luovia taideharjoituksia vuoden jokaiselle päivälle

365 päivää taidetta väreissä -kirjan kannessa on sateenkaaren väreissä kulkeva väriliuku yläreunan punaisesta alareunan violettiin.

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

365 päivää taidetta väreissä on teos, joka vetää puoleensa. Tämä on paljon sanottu ihmiseltä, joka on elänyt yli neljäkymmentä vuotta, eikä oikeastaan koskaan ole tuntenut itseään taiteelliseksi, ainakaan jos kuvataiteista puhutaan. Taiteesta toki pidän, ihailen sitä, mutta kuvataiteen saralla olen aina pysytellyt katsojan roolissa. Tämän teoksen nähtyäni saattaisin kuitenkin tehdä poikkeuksen, olenhan aina innostunut erilaisista täytettävistä kirjoista.

365 päivää taidetta väreissä on suunniteltu vuoden pituiseksi vaellukseksi taiteen, erityisesti värien maailmassa. Toki voit edetä hitaamminkin, tehdä vaikka tehtävän joka toinen päivä tai kerran viikossa. Ehkä joskus haluat viettää sen parissa pidemmän ajan kerralla ja tehdä useita tehtäviä peräkkäin. Voit tehdä tehtävät järjestyksessä tai valita juuri sillä hetkellä sopivalta tuntuvia harjoituksia.

Lorna Scobien tarkoituksena on kannustaa ja tuottaa mielihyvää. Kannustaa tarttumaan haasteisiin, löytää itsestään uusia puolia värien ja tekniikoiden käyttäjänä. Hänen mukaansa värien käyttö voi aluksi hermostuttaa kokenuttakin taiteilijaa. Kun pääsee yli ajatuksesta, että värien valintaan ja käyttöön olisi ”oikeita” vastauksia, karttuu itsevarmuutta ja voi vaan antaa mennä, luottaa ensireaktioihinsa. Kun näin tapahtuu, tämä kirja on tehnyt tehtävänsä. Toisaalta on hyvä pitää mielessä, että kirja on tarkoitettu myös niille, joille taiteen tekeminen on uusi asia. Harjoitusten tekeminen on sallittua ja suotavaa ihan kaikille taiteellisesta historiasta huolimatta. Ehkä juuri nämä 365 harjoitusta saavat jossakussa syttymään palon taiteilla.

Kirjan harjoitukset jakautuvat neljään luokkaan: oppiminen, leikittely, havainnointi ja tunteminen. Ne voi tehdä numerojärjestyksessä tai valita juuri siihen hetkeen sopivalta tuntuvan harjoituksen. Kirjan alussa on Tehdyt harjoitukset -ruudukko, jonka avulla voi seurata etenemistään.

Scobien menestyssarjassa 365 päivää on ilmestynyt jo kuusi taidetta eri kulmista käsittelevää kirjaa. Se, että sarjasta on tullut menestys, ei ihmetytä. Tällainen taiteen tekeminen sopii varmasti monille, eikä ainakaan valkoisen paperin kammoa pääse syntymään. Itse ajattelin kirjaa alun perin kaikenlaisesta taiteilusta innostuvalle seitsemänvuotiaalle tyttärelle, mutta ihan näin nuorelle taiteilijalle en sitä kuitenkaan vielä suosittelisi. Muutaman vuoden päästä se toimii varmasti jo mainiosti.

Kaisa

Kaisa Sutela on kirjamaailmaan työelämässään eksynyt – ja uppoutunut – teologi. Hän rakastaa kirjoja ja on kirjallisuuden lajien suhteen melko kaikkiruokainen, mutta viihtyy silti parhaiten laatukirjallisuuden parissa. Myös lastenkirjat ovat lähellä sydäntä. Kaisa harrastaa ruoanlaittoa ja sitä myöten Tunnelmallisia makuja -blogin pitämistä. Kaisan haastattelu. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 332 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...