Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Vuosikausia olen ihaillut hailuotolaisen perinneneuleen Tikkuröijyn (Tikkurin) kuvia. Opetus- ja kulttuuriministeriö nimesi vuonna 2017 Tikkuröijyn aineettoman kulttuuriperinnön kansalliseen luetteloon. Olen miettinyt kutovani sellaisen joskus. Kutojat ovat kertoneet sen olevan vaikeahko tehtävä.
Kun näin tämän Anne-Maria Haapalan ja Auli Sipolan tekemän kirjan, päätin ainakin lukea kirjan. Kirjoittajat ovat saaneet kirjan tekemiseen Suomen Kulttuurirahaston apurahan.
Tikkuröijy on suomenlampaan villasta kudottu harmaa neule. Luotolainen, joksi sitä myös kutsutaan, on malliltaan yksinkertaisen kaunis. Sen tunnusmerkkejä ovat paidan rintamuksessa oleva neliönmuotoinen kuvio, jota kutsutaan västäräkiksi, selässä oleva levennyskiila ja hihojen kavennukset.
Kirjassa kuvataan hienosti Tikkurin 200-vuotista historiaa tarinoiden muodossa. Yksi vanha tarina kertoo Risto ”Römpätti” Rantasuomelasta ja hänen lahjaksi saamastaan paidasta. Mies oli nuorena seurustellut naapurin tytön kanssa, ja he olivatkin lupautuneet toisilleen. Risto joutui kuitenkin sotaan, ja tyttö jäi Hailuotoon, jossa meni naimisiin toisen kanssa. Se oli Ristolle tragedia, josta hän ei selvinnyt koskaan. Hän sai kuitenkin Tikkurin lahjaksi rakastetultaan, eikä hän koskaan luopunut siitä paidasta.
Tikkuri olikin neule, jota naiset neuloivat pojilleen ja miehilleen, jotka toivat ruokaa pöytään kalastamalla. Tikkuri oli lämmin työvaate hyisellä merellä kalastaville miehille. Villa lämmitti jopa kastuessaan.
Se on sylisä käsin kuvottu, ja sillä lailla vielä lämpyä lisätty.
Kirja kuvaa hienosti Hailuodon historiaa, entisaikaisia lammasmarkkinoita ja villan merkitystä saarelaisten elinkeinona. Kirjan kirjoittajat ovat hailuotolaisia, jotka halusivat oppia kutomaan perinneneuleen. He perustivat vuonna 2014 Hailuotoon Tikkuröijypiirin, jossa vanhat osaajat opettivat nuorempiaan miten perinteinen Tikkuröijy tehdään. Tuolloin heräsi myös ajatus kirjan tekemisestä.
Tikkuröijy on mielenkiintoisesti kudottu. Kirjassa kerrotaan neuleen tunnusmerkeistä: rinnassa on västäräkiksi kutsuttu kuvio, takana hartioita varten levennyskiila, kyynärpäissä kavennukset. Hartialinjat virkataan ja olkapäähän tehdään nappilista. Kaikella on tarkoitus, joka parantaa paidan käytettävyyttä.
Kirjan kerronta on elävää ja kirjan ulkoasu upea. Kirja on kohtalaisen isokokoinen ja valokuvina niin Antti J. Leinosen ottamia uusia kuvia kuin yksityisalbumeista ja museosta saatuja vanhoja valokuvia. Valokuvissa kuvataan saaren luontoa, lampaita, ihmisiä ja tietysti villapaitoja.
Kirja on yhtä lailla kurkistus historiaan, mutta innostaa myös kokeilemaan Tikkurin tekemistä. Niin minäkin tein. Kaksi viikkoa kudoin ja käsissäni on nyt onnistunut uusi villapaita. Kirjassa perinteisen villapaidan ohjeen lisäksi on paljon kuvia ja ohjeita myös uusista tuotteista, joita kudotaan Tikkurin kuvioilla. Monenlaisia uutuuksia löytyy aina koiran villapaidasta patalappuihin saakka.
Kirjassa on myös laaja luettelo tutkitusta kirjallisuudesta, joka vakuuttaa lukijan siitä, että kirjan kirjoittaminen perinneneuleesta ei ole vain hetken haaste, vaan aiheeseen on todella perehdytty. Kirjassa kerrotaan myös ulkomaisista kalastajaneuleista ja muista suomalaisista perinneneuleista.
Kirja herättää miettimään myös suljetun yhteisön yhteisöllisyyttä, ja sitä miten tärkeää nykyäänkin olisi ymmärtää entisaikojen työtä, ja kuten tässäkin, ottaa käyttöön tapoja ja vaatteita, jotka eivät ole halpatuontitavaraa. Näin voitaisiin säilyttää Suomessakin jotain alkuperäistä ja kallisarvoista.
Kirjaa voin suositella yhtä hyvin perinteistä kiinnostuneille kuin kutojillekin. Kirjassa ohjeet olivat tarkkoja, vaikkakin kokeneellekin voi tulla eteen kohtia, joissa olisi voinut olla vielä tarkempi selostus. Hienoista kuvista jäin kaipaamaan kuvien selityksiä. Kaikki kuvat eivät toki selityksiä kaipaa, mutta joitakin kuvia muun muassa maisemista oli, joista olisi ollut mukava tietää. mistä kuvat on otettu. Myös yhteystiedot liittäisin kirjan loppuun, jotta lukija voisi saada lisätietoa tarvittaessa esimerkiksi sähköpostilla.
