Erno Paasilinna: Yksinäisyys ja uhma : Esseitä kirjallisuudesta

Osta kirja itsellesi

Osta e-kirjana

Elisa Kirja

Osta käytettynä

Viime aikoina olen lukenut huolestuttavan vähän kotimaista kirjallisuutta. Siitäkin huolimatta, että tämän tiedostettuani olen pyrkinyt muuttamaan tapojani huomaan edelleen tarttuvani kotimaiseen teokseen liian harvoin. Näin ollen asetin itselleni haasteen. Aikomuksenani on lukea jokainen Finlandia-palkittu kaunokirjallinen teos. Sillä kuinka nopeasti tehtävästäni suoriudun ei ole merkitystä, mutta järjestelmällisyyttä – ja erilaisia listauksia – rakastavana ihmisenä, olen päättänyt lukea teokset palkitsemisvuosiensa mukaisessa järjestyksessä. Nyt odotankin innolla mitä tuleman pitää, sillä viime vuosia lukuun ottamatta lista on minulle tuntematon, enkä aiokaan vilkuilla sitä etukäteen.

Kun Finlandia-palkinto vuonna 1984 perustettiin, se tarkoitettiin jaettavaksi mille tahansa kaunokirjalliselle kyseisenä vuonna ilmestyneelle teokselle. Näin jatkui vuoteen 1993 asti, jolloin palkinnon saamiselle asetettiin rajoitukseksi teoksen romaanimuotoisuus.

Vuonna 1984 kirjailija Erno Paasilinnalla oli kunnia vastaanottaa maailman ensimmäinen Finlandia-palkinto. Esseekokoelmassaan Yksinäisyys ja uhma hän pohtii kirjallisuutta monesta eri näkökulmasta, kirjailijan, kustantajan ja lukijan. Lisäksi hän esiintuo kirjallisuuden sekä yleisesti ottaen kirjoitetun materiaalin, siis sanojen, vaikutuksia niin meillä kuin muuallakin kuljettaen lukijaansa sujuvasti suurten kustantajien arvovalintakysymyksistä aina pienten, toisin sanoen yksittäisten, kirjailijoiden yksinäisiin ajatuksiin.

Väliin mahtuu paljon uhmaa – niin Paasilinnan omaa kuin kuvailemiensa kirjailijoidenkin – epäilystä sekä sanojen voimaa. ”Kirjailijan maailmanpolitiikka on reagoimista maailmaan ja näiden käsitysten ilmaisemista. Keskeinen asia on aina valta ja kirjailijan suhde siihen. Eri kirjailijat suhtautuvat valtaan eri tavalla ja saavat erilaisen osan yhteiskunnassa.” Niinpä niin; tämä kokoelma auttaa ymmärtämään, miksi sananvapaus on niin tärkeä asia ja toisaalta sen kääntöpuolena, miksi lukuisia kirjailijoita ympäri maailmaa on yhä edelleen vankiloissa tai muuten eristettyinä. Kirjailijoita pelätään, sanojensa kautta he uhkaavat valtarakenteita ja tekevät sen usein jopa täysin äänettömästi.

Teoksella on mielestäni myös toinen sanoma. Sen lisäksi että se korostaa sananvapautta, se ajaa myös lukijan asiaa. Antakaa ihmisten lukea mitä he tahtovat lukea, unohtakaa pakonomainen klassikoiden jalustalle nostaminen. Ja silti, rakkaat lukijat, voin kuvitella Paasilinnan  ajatelleen, olkaa varovaisia, sillä ”on paljon helpompaa kirjoittaa hyvin kuin oikein”. Epäilkää, kyseenalaistakaa!

Esseekokoelmallaan Erno Paasilinna vakuutti ainakin minut. Yhä edelleen, miltei kolme vuosikymmentä myöhemmin tekstien aiheet tuntuvat ajankohtaisilta. Ja mikä oivallisinta, kirjallisuuslehti Parnasson päätoimittajan blogia aktiivisesti seuranneena tiedän, että hiljaiseloa viettänyt essee tekee taas tuloaan – hitaasti mutta toivottavasti varmasti.

Miellyttävä aloitus Finlandia-vaellukselleni. Suosittelen muillekin, sekä kirjaa että Finlandioita.

Kaisa

Kaisa Sutela on kirjakaupan hyllyjen väliin työelämässään eksynyt – ja uppoutunut – teologi. Kaisa rakastaa kirjojen tuoksua, uusien ja vanhojen, ja sitä hetkeä, jolloin saa asettaa uuden asukin kirjahyllyynsä. Kirjallisuuden lajien suhteen hän on lähes kaikkiruokainen, mutta viihtyy silti parhaiten laatukirjallisuuden parissa. Harrastaa lisäksi ruoanlaittoa ja omaa blogin jos toisenkin. Kaikki vinkit »

Kommentti

  1. Hei, hieno ja kannatettava lukuprojekti! Finlandia-palkinto on yleensä ollut laadun merkki, ja kertoohan palkinto myös jotain ajastaan, jolloin se on luovutettu. Jään mielenkiinnolla odottelemaan Finlandia-seikkailusi hedelmiä. Itsekin voisi joskus harkita samaa projektia, kun on niitä palkittuja vielä aika paljon lukematta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *