Maria Mustranta: Te olette liian nuoria

Te olette liian nuoria -kirjan kannessa on piirros valkoisesta puuaidasta, johon kirjan nimi on maalattu punaisella spraymaalilla.

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

15-vuotiaan Jonin hermot menevät, kun koulun sählykerho lopetetaan. Joni purkaa suuttumustaan maalaamalla rehtorin aitaan ”SÄHLY TAKAISIN”. Maalaus menee toki vahingossa väärään aitaan, naapurustossa kun asuu kaksi samannimistä perhettä, mutta mitäpä tuosta. Joni jää kiinni ja joutuu sovittamaan tekojaan.

Tätä kautta Joni ajautuu mukaan politiikkaan. Joni sotki paikallisen kansanedustajan aidan ja joutuu hyvityksenä työskentelemään puoluetoimistolla. Kuntavaalit ovat tulossa ja puolue kaipaa nuoria ehdokkaita. Joni keksii oikotien: hän voisi hyvittää kaikki jäljellä olevat työtunnit hankkimalla puolueelle jonkun nuoren ehdokkaan. Mutta kenet?

Sellainen onneksi löytyy: Jonin siskopuoli Anni on täysi-ikäinen ja puhuttavissa kunnallisvaaliehdokkaaksi, mutta sillä ehdolla, että Joni lähtee mukaan kampanjatiimiin. Jonin kaveripiiristä löytyy muitakin innokkaita nuoria ja pian porukka kampanjoi reippaasti.

Vaalitiimi saa hyvän vinkin: kaupungin budjetissa on hämäryyksiä. Miksi koulu joutuu säästämään kaikesta, mutta kummallisiin vuokrankorotuksiin on varaa? Miksi koulu ylipäänsä maksaa vuokraa toiselle kaupungin osastolle? Miten autioutunut kauppakeskus liittyy tähän kaikkeen? Paikallisen kiinteistöyhtiön toiminnassa on jotain hämäräperäistä, jota Joni kavereineen alkaa penkoa.

Kirjan lähtöajatuksena on ollut tehdä mielenkiintoinen ja jännittävä nuortenkirja, joka käsittelee politiikkaa. Siinä Maria Mustranta on onnistunut. Kunnallispolitiikan kiemuroihin on saatu mukavasti vauhtia ja jännittäviä tilanteita, kun Joni ystävineen tekee omia tutkimuksiaan. Samalla annetaan ymmärtää, että politiikankin kautta pystyy vaikuttamaan.

Toinen hieno puoli kirjassa on osoittaa, miten ihmisten erilaiset luonteenpiirteet ja ominaisuudet ovat myös voimavaroja. Joni on helposti suuttuva ja kiivas luonne, joka on joutunut tekemään paljon töitä pitääkseen temperamenttinsa kurissa koulussa. Etäiseksi jäänyt Annikin on vähän erikoinen tyyppi, mutta pärjää hyvin politiikassa. Kaveripiiristäkin löytyy monenlaista menijää, joista kaikille on paikkansa ja joista löytyy yllättäviä vahvuuksia. Kirja muistuttaakin, miten ketään ei kannata tuomita pelkästään ulkonäön perusteella.

Jatkoa on luvassa. Syksyllä 2026 ilmestyvä Me olemme päättäneet -kirja jatkaa Jonin, Annin ja paikallispolitiikan parissa, kun nuorisokotia uhkaa sulkeminen. 

Mikko

Kirjavinkkien päätoimittaja Mikko Saari lukee kirjoja laajasti, mutta enimmäkseen uusia naisten kirjoittamia kirjoja. Mikko pelaa monimutkaisia lautapelejä ja päätoimittaa Lautapeliopasta. Työkseen Mikko tietää WordPressistä kaiken, mitä tietää tarvitsee. Somesta Mikon löytää Mastodonista. Kaikki vinkit »

Näkökulmia lasten- ja nuortenkirjoihin – Tilaa Onnimanni-lehti! (Kuvassa seitsemän Onnimanni-lehteä.)

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 339 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...