Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Skitsoaffektiivinen häiriö, josta tässä kirjassa puhutaan, ei ole kovin yleisesti tunnettu psyykkinen sairaus. Se kuuluu skitsofrenian kirjoon, mutta sisältää lisäksi voimakasta maniaa tai masennusta, joita olemme tottuneet pitämään kaksisuuntaisen mielialahäiriön oireina. Lyyti, kirjan keskeinen henkilö, kärsii siis erilaisista hallusinaatioista ja ajatusharhoista mutta myös voimakkaista yllykkeistä vahingoittaa itseään. Kun kirjan kirjoittaja, toimittaja Jose Riikonen, ajattelee Lyytiä, hänen mieleensä tulee:
Tiedän, että hän on hyvin herkkä. Mutta olen oppinut myös sen, että hän on myös tavattoman rohkea ja vahva. Hänen on pakko olla, koska häneen sattuu keskimääräistä enemmän.
Lyytin elämän alku oli vielä suhteellisen normaalia, mutta ongelmat alkoivat koulussa. Liikuntatuntien epäonnistumiset ja niiden johdosta seuraava häpeän ja yksinäisyyden tunne, kun ei tule valituksi pallopelien joukkueisiin, ovat murskaavia:
Tuntuu, että jos ei suoriudu jostain tehtävästä, se on maailmanloppu, niin suuri häpeä, ettei sen kanssa voi elää.
Yhtä vaikeita ovat koulun käsityötunnit, koska Lyyti ei millään opi neulomaan. ”Neulomisen ja liikunnan takia kouluviikkoina on hyvin vähän turvallisia päiviä.” Turvallinen aikuinen olisi varmaankin voinut auttaa pientä koululaista ulos näiden päivien kauhusta, mutta sellaista ei ollut. Kotoakin alkoi lisäksi löytyä äidin piilottamia pulloja. Kuudesluokkalainen Lyyti pudotteli koulussa jälkeensä lappuja, joissa luki: ”Haluun kuolla.” 15-vuotiaana tulee ensimmäinen sairaalajakso, mutta ei suinkaan viimeinen. Ahdistuneen, harhaisen ja epämääräistä syyllisyyttä tuntevan tytön hoito on vaikeaa: hän on kuulemma kokenut elämässään yli 700 ambulanssireissua, kun sairaus on ottanut ylivallan.
Mutta vuosien kuluessa Lyyti pääsee rauhallisemmille vesille, mikä kyllä tuntuu suurelta saavutukselta, lähes ihmeeltä, mutta onhan hän sentään kohdannut myöhemmän elämänsä varrella myös positiivisia kokemuksia hoitavien henkilöiden taholta. Tärkeintä on kuitenkin ollut puhuminen perheen ja ystävien kanssa, nyt kun välit äitiinkin ovat taas normalisoituneet.
Kun mieli hajoaa oli jännä lukukokemus: se oli kirjoitettu vähän kahtalaisella tyylillä. Toisaalta Lyytin vaiheita koskevat jaksot olivat vähän liiankin selkokirjamaisia, toisaalta mukana oli sinänsä ihan mielenkiintoisia teoriajaksoja, jotka kuitenkin pomppasivat kovin erilaisina esiin muusta tekstistä. Lyytin tarina on tietenkin sinällään täysin laittamaton ja sille on annettava kaikki kunnia, mutten voinut olla pohtimatta, miten yleistettävissä se on: kaikilla vakavasti sairailla ei ole ystäviä tai perhettä, jotka puhuisivat heidän puolestaan ja olisivat jo lähtökohtaisesti antaneet heille voimia taistella itse.
Niin tai näin, mielenkiintoinen kirja jokaiselle, joita psyykkiset häiriöt kiinnostavat.
