Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Lin isällä on uusi naisystävä, Nina. Harmi vain, että Nina on ilmiselvästi mantikora. Tiedättehän: leijonan ruumis, ihmisen kasvot, kolme riviä teräviä hampaita, syö ihmisiä. Nina selvästi suunnittelee syövänsä Lin ja pikkuveli Jonaksen, eikä isä huomaa yhtään mitään. Lin on toimittava, mutta mantikoran kukistamiseen tarvitaan yksisarvisen sarvi. Mistä sellaisen saa, etenkin kun sekä mantikorat että yksisarviset ovat taruolentoja?
Mantikora on vauhdikas varhaisnuorten kauhukertomus, jossa uusperhekuviot saavat hurjan muodon. Se heittää lukijan suoraan tapahtumien keskelle ja kertoo hyvin huolestuttavasta tilanteesta Lin näkökulmasta. Mistä todella on kyse, jää lukijan päätettäväksi: Mantikoran voi lukea täysin kirjaimellisti tai aivan kuvainnollisesti, eikä loppuratkaisukaan naulaa tarinalle mitään tiettyä tulkintaa.
Nopealukuinen kirja joka tapauksessa on. Se sopii hyvin myös vähän heikommille lukijoille; taitavammalle lukijalle se on kerralla napattava suupala, vähän kuin hyvin lihotettu pikkulapsi mantikoralle. Oivallisia fantasiakirjoja tehneen Maria Turtschaninoffin tarinan on kuvittanut ruotsalainen sarjakuvapiirtäjä ja fantasiakuvittaja Peter Bergting, jonka näyttävät värikuvat tuovat kirjaan paljon tunnelmaa ja edistävät tarinan helppolukuisuutta. Kirjan on suomentanut Sirkka-Liisa Sjöblom.
Mantikora on sujuvasti etenevä, mutta ei välttämättä jätä mentyään kovin vahvaa jälkeä. Kauhujutuista kiinnostuneille varhaisnuorille se on silti oiva kirjallinen herkkupala, josta on jätetty kaikki turha pois: lukija pudotetaan heti tapahtumien keskelle, eikä tekstissä ole tyhjäkäyntiä. Tarina on tiivis ja intensiivinen, ja sen monitulkintaisuus vain lisää sen vetovoimaa. Mukavaa, että nuorille tehdään kauhuakin, koska mitenkään liiaksi asti nuortenkauhua ei Suomessa ilmesty.
