Carl-Johan Vallgren: Mikael Persbrandt : muistini mukaan

Osta kirja itsellesi

Gunvald Larsson – hänethän me kaikki Beck-elokuvia nähneet muistamme paremmin kuin hyvin. The Bad Cop, paha kyttä, joka vaalean poplarin liepeet liehuen puristaa rikollisilta totuuden usein hieman kyseenalaisin keinoin, jonka hohtavan siniset silmät tuijottavat kylminä. Mutta Mikael Persbrandt on ollut elämässään paljon enemmän kuin Gunvald, hän on näytellyt useita suuria rooleja suurilla ja pienemmilläkin näyttämöillä ja tehnyt pitkän rimpsun muitakin elokuvia. Ja lisäksi hän on sotkenut elämäänsä päihteiden, alkoholin ja kokaiinin avustuksella niin, ettei pahemmasta väliä.

Mikael on lähiölapsi ja yksinhuoltajateiniäidin kasvattama. Isä jäi etäiseksi, eikä hän kirjan perusteella tuntunut välittävän pojastaan yhtään. Ehkäpä tässä on yksi Mikaelin myöhempien vaikeuksien syy? Tarve tehdä vaikutus välinpitämättömään isään? Kuka tietää. Mutta vaikeudet alkoivat jo melko varhain; teini-ikäinen Mikael oli monien muiden lähiöpoikien tavoin ihastunut moottoreihin, ja tämä ihastus johti pian varkauksiin, joiden jälkeen sitten paettiin poliisia toimintaelokuvista opituilla tavoilla.

Näyttämölle Mikael astui kahden muun taiteenlajin kautta: hän opiskeli ensin maalausta ja sitten tanssia, kunnes tajusi, että teatteri oli hänen ominta alaansa. Ja nimenomaan näyttämö, eivät niinkään elokuvat. Kirjassaan hän muistelee:

”En usko nähneeni edes puolta niistä Beck-elokuvista, joissa olin mukana. Alussa olin utelias, mutta sitten kaikki tuntui tyhjältä, oli pelkkää pintaa. Sielultani ja sydämeltäni olen teatterinäyttelijä.”

Mutta yhdessä taiteellisen uran nousun kanssa alkoi yksityiselämän alamäki. Alkoholi ja pian sen jälkeen Valkoinen kuningatar eli kokaiini. Lukuisten pinnallisten naisseikkailujen joukkoon sisältyi liitto ensin näyttelijä Maria Bonnevieven, sitten kuuluisan rocktähden Ulf Lundellin tyttären Sannan kanssa. Sannasta tulikin sitten Mikaelin elämän suuri rakkaus, jonka kanssa hän myöhemmin sai kaksi lastaankin, Igorin ja Lon. Mutta vauhti jatkui. Suuria produktioita suurilla näyttämöillä jäi kesken, kun päätähti hävisi jonnekin moneksi päiväksi, hävisi ”dekadenssiinsa”, kuten hän sitä itse minusta vähän kaunistelevasti kutsuu, kun kyseessä oli kuitenkin massiivinen ryyppäysputki ja kokaiinin imppaaminen usein yhdessä alamaailman tyyppien kanssa.

Mutta saihan hän toki paljon valmiiksikin. Päihderyöpyt tapahtuivat usein sykleissä masennuksen ja parannuksen teon kanssa, ja viisas Sanna alkoi ehdotella, että Mikaelilla voisi olla kaksisuuntainen mielialahäiriö, mutta siinä vaiheessa tämä sairaus oli vielä kovasti alidiagnosoitu, eivätkä lääkärit uskoneet siihen. Vasta vuosia myöhemmin diagnoosi tehtiin, ja kun Mikael sai lääkkeekseen sitä rohdoista tujuinta eli litiumia, alkoi elämässä uusi kausi. Raitistuminen, rauhoittuminen, kunnollisen kontaktin saaminen vaimoon ja erityisesti lapsiin. Työtehtävien loppuun saattaminen, kaiken erinäisen säheltämisen loppuminen.

Mikael Persbrandtin muistelmateos on toisaalta hyvin mielenkiintoista, toisaalta hieman raskasta luettavaa, kun lukija alkaa tunnistaa, miten parempaa kautta seuraa aina sukeltaminen siihen dekadenssiin. Mutta antaahan se värikkään kuvan värikkäästä näyttelijästä.

Tuija

Olen Tuija ja olen suhtautunut intohimoisesti kirjoihin ja lukemiseen jo yli 50 vuoden ajan. Myös työni on kirjojen parissa puurtamista, sillä toimin tietopalveluneuvojana Tampereen yliopiston kirjastossa. Luen mieluiten kaikkea laatukirjallisuutta dekkareita ja tyttökirjoja unohtamatta. Kaikki vinkit »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.