Linda Bondestam ja Sanna Sofia Vuori: Muna

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Muna on jälleen ihastuttava muistutus siitä, kuinka paljon pidänkään Linda Bondestamin omalaatuisesta kuvitustyylistä. Lisäksi tuntuisi olevan niin, että myös hänen yhteistyökumppaninsa miellyttävät minua, niin tarinallisesti hauskoja sekä kielellisesti valloittavia nämä hänen kuvittamansa kirjat nimittäin ovat. No, Bondestamin räväkkä tyyli vaatiikin ympärilleen vahvaa materiaalia, sellaista perushuttua kovakuorisempaa.

Eräänä päivänä, kun on saapaskeli ja paljon vesilätäköitä, ystävykset Brie – joka rakastaa vesilätäköissä pomppimista, mutta ei rakasta saappaita – Maud Mustelin – joka rakastaa vakoilla kaikkia, mutta ei rakasta tervehtiä reippaasti – sekä Lu – joka rakastaa olla pienin, mutta ei rakasta isoksi kasvattavaa aamupuuroa – tekevät mielenkiintoisen löydöksen. He löytävät kerrostalonsa pihalta munan. Koska munassa luultavasti asuu joku, ja koska munien tarvitsee saada lämpöä ja turvaa, on kolmikon totta kai selvitettävä kenen se on. Alkaa ovelta ovelle etenevä vakoojamatka, jonka aikana Maudin kynä sauhuaa ja Lu jo vähän kyllästyykin. Mutta ei, on jo melkein yö, kun salapoliisit tuskailevat yhä tietämättömyyttään. On luettava enemmän vakoilijakirjoja, on tultava nopeasti paremmiksi. Mutta ensin on saatava nukkua.

Ja kuten useinkin, myös tällä kertaa aamu on iltaa viisaampi ja mysteeri saa kuin saakin selvityksensä, sangen onnellisen sellaisen. Seuraa pitkällinen odotus, jonka jälkeen kerrostalon rapussa odottaa vihdoin sydämellinen juliste: ”Tervetuloa kuoriutumisjuhliin!” Eikä sitten muuta kuin juhlimaan.

Kuten sanottua minä tykkäsin Munasta valtavasti. Ja niin teki myös viittä vaille vajaa kaksivuotias kanssalukijani, joka tykkäsi erityisesti seurailla munan liikkeitä ja etsiskellä sitä kuvista. Kirjan tarinassa riittää pohdiskeltavaa niin lapsille kuin aikuisillekin, sen parissa on hyvä selvitellä esimerkiksi sitä, kuinka eri tavoin perheitä voikaan syntyä. Lisäksi ehdoton lisäbonus ovat sen hauskat henkilöhahmot, koko kerrostalon eriskummallinen asukaskunta.

Siis suosittelen. Ja kehotan tutustumaan Linda Bondestamin kuvituksiin laajemminkin. Yksi ehdottomia suosikkikuvittajiani.

Kaisa

Kaisa Sutela on kirjamaailmaan työelämässään eksynyt – ja uppoutunut – teologi. Hän rakastaa kirjoja ja on kirjallisuuden lajien suhteen melko kaikkiruokainen, mutta viihtyy silti parhaiten laatukirjallisuuden parissa. Myös lastenkirjat ovat lähellä sydäntä. Kaisa harrastaa ruoanlaittoa ja sitä myöten Tunnelmallisia makuja -blogin pitämistä. Kaisan haastattelu. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 319 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...