Hannele Pohjanmies: Nallen satuja

Nallen satuja

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Hannele Pohjanmies tunnetaan varmaankin parhaiten runouden kääntäjänä. Tämän lisäksi hän on julkaissut muun muassa myös kaksi ylistyskirjaa miesten takapuolista. Nallen satuja on hänen ensimmäinen lapsille suunnattu kirjansa.

Nallen satuja sisältää viisi satua. Ne ovat tarinoita, jotka nalle on kuullut karhuilta. Jokaiselle vuodenajalle on omistettu yksi satu ja viides omistettu kaikille vuodenajoille. Sadut ovat luonteeltaan hyvin vanhanaikaisia, niissä yhdistyy luonnon eläimet ja satuolennot. Jokaisessa on hyvä opetus.

Alex Popovin kuvitus on herkkiä vesiväriteoksia. Ne näyttävät kauniilta, mutta eivät pääse ihan oikeuksiinsa kirjan pienillä sivuilla.

Nallen satuja toimii varsin hyvin iltasaduiksi. Ne ovat tarpeeksi pitkiä ja rauhallisia luettavaksi. Satujen miljöönä toimii suurimmaksi osaksi suomalainen metsä. Se antaa mahdollisuuden viedä lapsi samantyyppisiin maisemiin, joissa saduissa ollaan. Mikäli tämän tekee, tuntuvat sadut varmasti pienestä lukijoista eläviltä.

Kokonaisuutena Nallen satuja on hyvä satukirja. Sitä voi suositella iltasatuja etsiville, varsinkin jos kohderyhmä pitää eläimistä ja satuolennoista.

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 287 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...