Ragnar Jónasson: Saari

Saari

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Rikosetsivä Hulda Hermannsdottír tuli lukijoille tutuksi jo vuonna 2021 suomeksi ilmestyneessä dekkarissa Pimeys. Sarjasta on tulossa kolmiosainen ja se on aika ainutlaatuinen rakenteeltaan: tapahtumat kulkevat kirja kirjalta taaksepäin, niin että ensimmäisessä osassa tapasimme eläköityvän Huldan, ja Saari-kirjassa hän on 50-vuotias. Viimeinen osa tapahtuu sitten vielä kymmenen vuotta aiemmin. Näin ollen lukija tietää yhtä ja toista Huldan kohtaloista jo etukäteen, mutta ei se ainakaan minua haitannut, lisäsi vain sitä tunnelmaa, joka romaaneista välittyy.

Kirja alkaa kuvauksella syrjäseudulla olevalta kesämökiltä, jossa Benedikt-niminen nuori mies vierailee tyttöystävänsä kanssa vuonna 1987. Retki päättyy tietenkin onnettomasti, ja samoin käy neljän nuoren käydessä syrjäisellä karulla saarella kymmenen vuotta myöhemmin; yksi näistä nuorista on sama Benedikt, johon jo aiemmin tutustuimme. On siis kaksi murha­tapausta, mutta ensimmäistä pidetään jo ratkaistuna. Toiseen tarttuu Hulda, jota kohtalo taas heittelee: hän on jo hyvinkin meritoitunut rikostutkijana, mutta eikös vain miespuolinen Lýdur ohita hänet parempien virkojen haussa. Hulda alkaa kuitenkin epäillä, ettei kymmenen vuoden takainen rikos ollutkaan sitä, miltä näytti, vaan kahdella tapauksella on jokin yhteys ainakin siksi, että nuori Benedikt liittyi molempiin. 

Hulda on sattuneista syistä työnarkomaani; kuten tekstissä sanotaan, ”työ meni aina kaiken edelle: se oli ainoa asia, jonka ansiosta hän jaksoi jatkaa eteenpäin.” Nämä syyt kerrotaan kirjassa, joten älköön spoilattako. Mutta yhden syyn voi toki mainita eli Huldan leppymättömän katkeruuden Lýduria kohtaan. Tämä oli ratkaissut ensimmäisen tapauksen, mutta Hulda ei siis usko, että kaikki meni oikein. Hänen perusteellinen työnsä tuottaakin sitten yllättävän mutta hyvin uskottavan tuloksen.

Erinomainen kirja tämäkin. Todellista nordic noiria parhaimmillaan: Islannin luonnon karuus on ikään kuin vertauskohtana keskeisten henkilöiden, myös Huldan itsensä, mielien karuudelle. Kuka hyvänsä nuorista voi olla ystävänsä murhaaja, kaikkien sisällä asuu pimeitä kohtia. Hulda ei ole murhannut ketään, mutta osansa pimeydestä on hänelläkin. Huldan yksityiselämän synkkyys ulottaa  painavat lonkeronsa kaikkialle.

Jään vain odottamaan kolmannen osan lukemista; tämä sarja on eräs parhaita dekkarikokonaisuuksia, joihin olen viime vuosina tarttunut.

Tuija

Olen Tuija ja kirjat ovat kuuluneet olennaisesti elämääni jo yli 50 vuoden ajan. Työurakin sijoittui kirjastoihin, joten lapsuuden haave kirjojen ympäröimästä elämästä on toteutunut. Rakastan laatukirjallisuutta, tyttökirjoja ja hyviä dekkareita. Tuijan haastattelu. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 319 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...