Timo Joutsivuo (toim.): Uuden vuosituhannen sairaala : HUS 20 vuotta

Uuden vuosituhannen sairaala

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Uuden vuosituhannen sairaalan lukija saa oikeastaan paljon enemmän kuin nimestä voisi päätellä. Historioitsija Timo Joutsivuon toimittama kirja on Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin (HUS) lähihistoria, joten sairaaloita yhdistetään, perustetaan ja lakkautetaan koko rahan edestä. 1,7 miljoonan ihmisen terveydenhuollosta huolehtiva yhtymän vuosibudjetti on n. 2,5 mrd € ja henkilöstöä on yli 25 000, joten ihan pienestä laitoksesta ei ole kyse. Kirja jakaantuu kahteen osaan, joista ensimmäisessä keskitytään organisaation syntyyn, kehittymiseen ja strategioihin, toisessa lääketieteeseen.

20 vuotta on melko lyhyt aika, mutta silti olisin kaivannut erityisesti kirjan ensimmäiseen osaan edes vähän analyysiä tapahtuneesta. Nyt kolmisen sataa sivua juostaan läpi erilaisia organisaatiouudistuksia, prosessikuvauksia ja politiikkaa hyvin neutraaliin ja raportoivaan, väliin jopa luetteloivaan sävyyn. Niiden vyörytyksessä kirjoittajilta on tainnut välillä unohtua, että lukijoista ainakaan ihan kaikki eivät ole lääketieteen asiantuntijoita.

Organisaatiohistoriikit kirjoitetaan usein organisaation tilauksesta, ja myös Uuden vuosituhannen sairaala käsittelee aihettaan varsin myötäsukaisesti. Kritiikki ja kiistat mainitaan kuin ohimennen, ja ensimmäisestä osiosta jää vähän sellainen maku, että parannukset hoidon tuloksissa ja kustannuksissa ovatkin pitkälti uuden rakenteen ja hallinnon ansiota. Oli kuitenkin mielenkiintoista lukea vuosien jälkeen katsaus HUSin vaiheista muistutuksena lähihistoriasta.

Kirjan toinen osa, jossa kerrotaan lääketieteen kehitysaskelista HUSin olemassa olon aikana, osoittautui ainakin itselleni paljon mielenkiintoisemmaksi. Historioitsijoiden sijaan äänessä ovat erikoisalastaan kertovat lääkärit, joten asiasisältö on kohdillaan. Toki myös kirjoitusten tyyli muuttuu samalla vähemmän populaariksi. Oli kuitenkin kirjan ehdottomasti parasta antia lukea, miten huimasti sairaanhoito on lääketieteen eri alueilla kehittynyt viimeisen 20 vuoden aikana.

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 316 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...