Jussi Adler-Olsen: Vanki

Vanki

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Carl Mørck oli eräs Kööpenhaminan parhaista poliiseista, murharyhmäetsivä, kunnes haavoittui työtehtävässä. Samassa yhteydessä hänen työtoverinsa kuoli ja toinen sai myös luodista. Mies kärsii itsesyytöksistä ja motivaation puutteesta palatessaan töihin. Myös työtoverit ovat saaneet hänestä kaikin tavoin tarpeekseen. Ei siis ihme, että työpaikalla tehdään pieniä käytännön järjestelyjä: ylhäältä saadulla rahoituksella, tai oikeastaan sen pienellä osalla perustetaan uusi Osasto Q, jonka johtajaksi Mørck nimitetään. Avustajakseen hän saa lievästi omalaatuisen kaverin, joka on kyllä sitäkin innokkaampi, Hafez el-Assad. Avustajan tehtävänä on alunperin keitellä kahvia ja siivota, mutta myöhemmin käy ilmi, että hänellä on myös muita varsin tarpeellisia taitoja ja ominaisuuksia.

Heidät sijoitetaan kellariin, muiden ulottumattomiin. Kätevästi pois poliisijohdon sekä kollegoiden silmistä ja mielestä. Osasto Q:lla on toki tehtävänanto, useitakin. Uuden osaston ja sen johtajan tarkoituksena on selvittää vanhoja rikoksia, jotka ovat jääneet ratkaisematta. Näitä onkin iso, pölyinen nippu.

Ensimmäisenä tehtäväksi jotenkin ajautuu viisi vuotta sitten oudosti jäljettömiin kadonneen poliitikon, nuoren ja sievän Merete Lynggraadin tapaus. Katoamista on epäilty murhaksi tai itsemurhaksi, mahdollisesti tahalliseksikin katoamiseksi. Selvyyttä asiaan ei ole kuitenkaan tullut, joten Osasto Q alkaa selvittää katoamista sekä taustoja ja nyt juoni alkaa punoutua välillä jopa piinaavan jännittäväksi. Kerronnallisesti edetään kahdella tasolla: toisella seurataan poliitikon, Mereten, elämää, toisaalta taas Mørckin ja hänen apulaisensa toimintaa.

Tapauksen selvittäminen on hankalampaa kuin luulisi, sillä aikaa on kulunut. Sen tietävät kyllä eräät muutkin. Kirjoittaja on kuvannut erittäin hyvin erilaisia tyyppejä, heidän motiivejaan sekä tapojaan. Erityisesti tietysti tutkijaa ja hänen apulaistaan, joilla kummallakin on myös sellaisia ominaisuuksia, jotka eivät ole ehkä kovin sopivia poliisitoimen edustajille. Vakuuttavaa kerrontaa, jota leimaa myös lievä yhteiskuntakriittisyys ja musta huumori.

Jussi Adler-Olsen on paneutunut melkoisella huolella myös uhrina olemisen psykologiseen puoleen sekä toisaalta mielestään vääryyttä kokeneiden asemaan ja ajatuksiin. Tilanteita kuvataan tarkasti, välillä jopa äärimmäisyyksiin asti. Lukija saa seurata Mereten piinaa sekä toisaalta taas hänen jäljittämistään. Yksityiskohdat ovat harkittuja ja kokenut lukija voi päätellä jotakin pienistä vihjeistä jo ennen varsinaista loppuhuipennusta.

Jännitystä pidetään yllä juuri sopivasti, jopa niin, että tämäkin jännäri tuli taas luettua kerralla läpi. En malttanut jättää kesken, oli pakko saada tietää, mitä todella tapahtui. Hyvä avaus uudelle Osasto Q -sarjalle, josta on tekijän mukaan tulossa kymmenosainen. Tähän mennessä Tanskassa on ilmestynyt sarjasta neljä osaa ja viides ilmestyy vielä vuonna 2012 lopussa. Kannattaa odottaa siis lisää suomennoksia, sillä luvassa tuntuu olevan vieläkin mielenkiintoisempia hetkiä. Suosittelen kaikille trillereiden, psykologisten jännäreiden sekä poikkeavien poliisiromaanien ystäville. Carl Mørck on todellakin omanlaisensa hahmo eikä hänen syyrialaisperäinen apulaisensa jää mitenkään toiseksi.

Jussi Adler-Olsen sai pohjoismaisen Lasiavain-palkinnon vuonna 2010 romaanistaan Pullopostia, joka on kolmas Osasto Q:n tutkimuksista kertova trilleri.

Irja

Irja ei vierasta mitään kirjallisuuden genreä, mutta pitää eniten hyvistä elämäkerroista, trillereistä, kauhusta, jännäreistä, yhteiskunnallisesta ja poliittisesta kirjallisuudesta. Lukenut kaiken käsiinsäsaaman 4-vuotiaasta lähtien. Vinkkaa noin 20 % lukemastaan. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 320 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...