Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Tätä kirjaa lukiessani jouduin pakostakin herättelemään itseäni. Olenko dekkarien suurkuluttajana ajautunut sellaiseen pisteeseen, että vastenmielisimmätkin rikokset ovat mielessäni laimentuneet, jos niitä ei kuvailla yksityiskohtaisen tarkasti? Kun luin Jussi Adler-Olsenin edellistä kirjaa Metsästäjät, minua kyllä puistatti rikosten sadistisuus, mutta tämän kirjan kohdalla paahdoin eteenpäin, kunnes yhtäkkiä tajusin, että tässähän tehdään lapsiin kohdistuvia rikoksia, jotka sinänsä ovat erityisen kauheita ja tuomittavia. Toivottavasti tämä kertoo enemmän minusta kuin itse kirjasta…
Pullopostia-teoksen keskushenkilönä on mies, joka sieppaa uskonnollisiin yhteisöihin kuuluvien perheiden lapsia, aina kaksi kerrallaan. Romaani alkaa pullopostista, jonka kaksi poikaa on lähettänyt vuosia sitten ja joka erinäisten vaiheiden jälkeen päätyy Carl Mørckin pöydälle. Mørck tarttuu tapaukseen, jonka tutkinta onkin vaikeaa, ja syyrialaissyntyisen Assadin ja sihteeri Rosen apu on todella tarpeen.
Ehkäpä alussa mainittu reaktioni, tai pikemminkin sen puute, johtuu siitä, että tässä romaanissa rikollisen mieli ja motiivit on kuvattu erityisen tarkasti. Hänen syynsä tehdä näitä kauheita rikoksia keriytyvät vähitellen auki hyvin taitavasti kuvattuina. Kirjan loppua kohden jännitys kasvaa sitten melkein sietämättömiin mittoihin, ja vaikka lukija ymmärtääkin rikollisen motiivit, hänen vastenmielisyytensä tämän pahuutta kohtaa lisääntyy yhä. Ehtivätkö poliisit ajoissa vai pääseekö sieppaaja pakenemaan?
Moitin usein yli 500-sivuisia kirjoja tyhjäkäynnistä, mutta tässä romaanissa sitä ei todellakaan ole; sekä Mørckin, Assadin että tällä kertaa myös Rosen hahmoissa tapahtuu selvää syvenemistä ja lukijan ymmärrys heitä kohtaan kasvaa. Odotin Pullopostia-romaania innolla, ja odotukseni palkittiin moninkertaisesti. Siis Adler-Olsenin uutta tuotantoa taas odottelemaan suomeksi!
