Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Kesäinen Tukholman saaristo tarjoaa viihtyisät maisemat Cornelialle, joka pakenee vanhaa tai aloittaa uutta. Miten sen nyt ottaa. Tekstiviesti menneisyyteen kuuluvalta ihmiseltä, joka onnistuu tavoittamaan Cornelian numeron vaihtamisesta huolimatta, saa hyppäämään saaristolaivaan.
Yvonne Ehnin Toivon ja ystävyyden kesä Kaneliluodolla aloittaa hyvän mielen saaristolaissarjan. Ystävällinen kohtaaminen heti, kun Cornelia astuu maihin, tuo hänelle asunnon ja tekemistä. Majoituksen tarjoava perhe ehdottaa, että Cornelia auttaisi saaren koirahoitolassa.
”Onko sinulla kokemusta koirista?” Krister kysyi.
”Naapurillamme oli koira, kun olin pieni. Hoidin sitä joskus, mutta omaa koiraa minulla ei ole koskaan ollut.”
Cornelia nosti varovasti katseensa ystävällisiin silmiin, jotka katsoivat häntä toiveikkaasti. Hän tarkasteli vaivihkaa miehen kasvoja. Tavallisesti hän ei pitänyt parroista – jos naiset tietäisivät, millaisia bakteeripesiä ne olivat, he eivät koskaan antaisi parrakkaiden miesten suudella itseään – mutta Krister vaikutti ainakin osaavan pitää omansa hallinnassa. Lyhyeksi leikattu, tumma parta sopi Kristerin pyöreisiin kasvonpiirteisiin ja näytti puhtaalta. Viehättävin osa Kristerin kasvoja olivat kuitenkin naurunrypyt, jotka levisivät hänen silmäkulmistaan, kun hän kertoi kodittomien koirien turvakodista, jota hän piti vanhempiensa naapurissa.
”Eilen yksi naapureistamme löysi sen pienen ressukan sidottuna laivalaituriin.”
Hylätystä Muru-koirasta tulee lopulta Cornelian oma. Minua mietitytti, miten nopeasti siivoushullu ja pakko-oireiseksi kirjassa kuvailtu Cornelia pääsee tasapainoon puhtausvimmansa kanssa. Vaikea uskoa, että koiranpusut kasvoilla auttavat pääsemään irti pakko-oireista, vaikka oloa helpottaisikin se, että saa ystäviä ja mielekästä tekemistä ja ahdistus vähenee. Kirjan jatko-osassa Syyslepoa ja metsäkylpyjä Kaneliluodolla käsitellään uupumusta, ja se on jo uskottavampi kertomus toipumisesta.
Joka tapauksessa neuvokas Cornelia auttaa markkinoimaan koirakotia, laatii sille nettisivut ja ideoi saaresta saamiensa uusien ystävien kanssa tempauksia, jotka tuovat varoja ylläpitoon. Hän saa ammattitaitonsa hyvään käyttöön.
Siivousvimmaa pääsee purkamaan huoneessa, jossa Cornelia asustaa. Entinen asukas on kadonnut, ja tila on tyhjentämättä. Eräänä aamuna Matte oli poissa veneineen, eikä mitään ole löytynyt vuoteen. Ei venettä, ei ruumista, ei tietoa.
Cornelia löytää pari lähettämätöntä kirjettä ja keksii käydä sanomalehtipinot lävitse. Yhdessä artikkelissa on merkintöjä. Onko siinä vihje? Onko Matte sittenkin omasta tahdostaan kadonnut? Voiko hänet jäljittää?
Isovanhempiensa kanssa kasvanut Cornelia kohtaa menneisyytensä, vaikka yritti väistää sen muuttamalla ja jättämällä kaiken taakseen.
Muru kuorsasi yhä, kun Cornelia heräsi ääneen, jota ei tunnistanut. Vartalo tuntui raskaalta, silmät hiekkaisilta. Muutaman sekunnin kuluttua ääni kuului uudelleen. Puoliunessa hän tajusi, että joku koputti oveen.
Takakansiteksti on kuvaava: kirjasarja ”kertoo elämästä, rakkaudesta ja ihmisistä”.
