Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Viime vuosina on puhuttu paljon suomalaisen peruskoulun ongelmista ja Pisa-tulosten laskusta. Silmiinpistävää tässä keskustelussa on kuitenkin se, että äänessä ovat olleet paljolti kaikki muut paitsi opettajat. Kirja alkaakin huvittavalla esimerkillä. Muutama vuosi sitten Porin SuomiAreenan keskustelufestivaalilla oli aiheena koulutus. Tilaisuuteen oli kutsuttu 800 esiintyjää ja vain yksi heistä oli opettaja, ja hänetkin oli kutsuttu vain yhteen tapahtumaan. Tämä kertoo jotain hyvin oireellisesta ajastamme, jossa koulutuksesta puhuvat yrittäjät, konsultit, poliitikot ja digifirmat, mutta eivät ne ihmiset, joilla oikeasti on omaa kokemusta asiasta.
Tähän kirjaan on näitä kokemuksia vihdoin saatu. Ville Pernaan, Risto Rinteen, Hannu Simolan ja Erika Carlsonin Opettajilta armovitonen peruskouluille perustuu heidän tekemäänsä kyselytutkimukseen, johon vastasi noin sata äidinkielen ja kirjallisuuden sekä matematiikan, fysiikan ja kemian opettajaa eri puolilta maata. Suurimmalla osalla opettajista on taustallaan pitkä ura, joten he ovat olleet aitiopaikalla katsomassa suomalaiskoulujen kehitystä Pisa-menestyksestä sen mahalaskuun.
Kirjan lähestymistapa on hyvin aineistolähtöinen. Tässä ei rakenneta narratiivista kerrontaa, vaan raporttimainen kokonaisuus rakentuu kyselytutkimuksen tulosten, selkeiden tilastotaulukoiden ja opettajien kommenttien ympärille. Yksi kerrallaan käydään läpi digitalisaatio, älypuhelimien vaikutus, koulutilojen muutos, vieraskieliset S2-oppilaat, inkluusio ja niin edelleen. Napakka lopputulos ei onneksi ole kuitenkaan raskasta luettavaa; erityisesti opettajien omat kokemukset pitivät kiinnostuksen yllä.
Kuten kirjan nimestäkin voi päätellä, luokkahuoneiden todellisuus on selvästi mennyt alamäkeä, ja syitä siihen on monia. Yli puolet vastaajista on sitä mieltä, että digitalisaatio on tuonut enemmän haittoja kuin hyötyjä. Sen lisäksi inkluusioperiaatetta ei ole saatu toimimaan, luokkakoot ovat liian suuria, entistä heterogeenisempi oppilasjoukko vaikuttaa opetustyöhön, ja opetuksen ulkopuolinen työ on lisääntynyt, mikä vaikeuttaa opetuksen ydinasioihin keskittymistä.
Muutamia yllätyksiäkin mahtui mukaan, ainakin itselleni. Kun oppilaiden koulunkäyntivalmiudet ovat romahtaneet, on koulu vastannut tähän vaatimustason laskulla erityisesti äidinkielessä ja matematiikassa. Kun läpipääsyn minimivaatimukset ovat romahtaneet, läpi pääsee olemattomalla osaamisella. Ongelmaa pahentaa se, että vanhempien välinpitämättömyys koulua kohtaan on merkittävästi lisääntynyt, jolloin painetta parantaa suoritusta ei tule sieltäkään suunnasta.
Merkittävä huomio on kuitenkin se, että koulumuutoksessa ei ole kyse vain yksittäisistä, toisistaan erillisistä askelista vaan ajattelunmuutoksesta yhteiskunnallisella tasolla. Julkisia instituutioita ei enää nähdä kollektiivisen hyvinvoinnin kannalta, vaan markkinatalouden näkökulmasta. Tämä on johtanut tehokkuusajatteluun, jossa kaiken pitää olla mitattavissa, laskettavissa, hallinnoitavissa ja kaupattavissa. Koulutusta välitetään ja myydään siinä missä mitä hyvänsä kaupallista tuotetta.
Tällaisessa kaupallisessa ajattelussa kansallisvaltioiden ei oikein edes tulisi säädellä koulutusta kansallisen lainsäädännön keinoin tai tarjota sitä kansallisena maksuttomana julkisena palveluna. Tässä kehityskulussa koulujen ja oppilaiden eriytyminen nähdään jopa luonnollisena, vaikka merkittävä osa ihmisistä putoaa kyydistä jo koulupolun alkumetreillä B-luokan kansalaisiksi.
Mihin tämä kehitys pidemmällä aikavälillä johtaa, on kysymys, joka on jo hieman tämän kirjan aiheen ulkopuolella. Kirja kuitenkin loppuu varoittaviin päätössanoihin globalisaatiokehityksen vaikutuksista koulutukseen. Tämä kolmen sivun epilogi olisi voinut mielestäni olla pidempikin. Luvussa käy esimerkiksi ilmi, että kansallisten tasokokeiden ja oppimistulosstandardien kehittäminen on tyypillistä vapailla koulutusmarkkinoilla.
Näennäisesti molemmat vaikuttavat järkeviltä toimenpiteiltä laadun varmistamiseksi, joten perehtyminen siihen, miksi maailmalla on saatu niistä karuja kokemuksia, olisi ollut paikallaan: ne usein kaventavat opetusta ja kiihdyttävät koulujen välistä eriarvoistumista. Kirja onkin tärkeä ja ajankohtainen muistutus siitä, että jos koulutuksesta katoaa opettajien asiantuntijuus ja pedagoginen vapaus, tilalle tulee mekaaninen suorittaminen, jossa sivistys jää mitattavuuden jalkoihin. Jopa taloustieteellä on sanansa sanottavana tällaisesta lopputuloksesta: ”Kun mittarista tulee tavoite, se lakkaa olemasta hyvä mittari.” (Goodhartin laki)