Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Espoolainen äidinkielenopettaja Aiju Ojala on laittanut oman Espoon Kivenlahdessa olevan asuntonsa kesän ajaksi vuokralle ja aikoo viettää lomansa Hauholla Silke-mummunsa luona. Silke on ollut äidinkorvike, kun Aijun äiti kuoli Aijun ollessa 12-vuotias.
Silke-mummu on jo 80-vuotias, mutta hyväkuntoinen ja jaksaa vielä puuhailla puutarhassaan ja pitää huolta pienestä rintamamiestalostaan. Silke on jäänyt eläkkeelle jo vuonna 1988 Tampereen Finlaysonilta, ja asunut ikänsä Tampereella. Silke halusi pienelle paikkakunnalle, ja osti pari vuotta sitten itselleen talon Hauholta. Silkellä on poika Ilari, Aijun isä, joka on jatkuvasti rahavaikeuksissa, ja helposti pyytää rahaa yhtä lailla vanhalta äidiltään kuin tyttäreltäänkin. Nämä tuntevat jo Ilarin tavat, eivätkä suostu rahaa lainaamaan.
Silke asuu lähellä Hellevin Hovia, jonka omistajasta, Hellevi Kaskesta on tullut Silken ystävä. Hellevin hovi on tunnettu hyvästä ruuastaan ja miellyttävästä miljööstä, ja omistajasta, joka on koko kylän puuhanainen. Paikalliset käyvätkin usein Hellevin hovissa lounaalla tai vaikka vain tuoreen pullan toivossa päiväkahvilla, että saavat samalla vaihtaa kylän kuulumiset.
Nyt kylällä onkin ollut säpinää, kun Hellevi heräsi eräänä yönä klo 3 aikaan pamahdukseen, joka kuulosti aivan ampumiselta. Hellevi nousi ylös ja meni katsomaan ulos, ja portaiden edessä makasi tuntematon nuori mies ammuttuna. Hellevi totesi miehen olevan kuitenkin elossa ja soitti ambulanssin.
Siitä alkaa piinaava rikosten selvittely, jossa paikalliset poliisit, vanhempi rikoskonstaapeli Päivikki Noro ja rikosylikonstaapeli Sampo Torppanen ovat olleet päiväkausia täystyöllistettyjä. Eikä yksi ampumatapaus riitä, vaan lisää ruumiita on tulossa.
Silke taas kuunteli poikansa liikkeitä ampumatapauksen aikoihin ja pelkäsi poikansa olevan jotenkin osallisena tapahtumassa. Ilari olikin, mutta ei ihan siten, kuin Silke pelkäsi. Mutta jotain myös Ilari pelkää, sillä hänet nähtiin valvontakameroissa ja käytyään poliisilaitoksella kuulusteluissa, hän päätti lähteä pois paikkakunnalta.
Hiljaisuuden painon tapahtumat keskittyvät kolmeen eri paikkaan ja tarinaan. Hellevin hoviin, joka on kyläläisten kokoontumispaikka, ja josta ammuttu poika löytyi. Toisaalla seurataan poliisien työtä, niin poliisitalolla kuin rikollisten kannoillakin, ja selvitetään heidän tekemisiään ja motiivejaan.
Kolmantena tarinana kirjassa on Aijun halu selvittää mummunsa Silken juuret ja isä, jonka arvellaan olleen sodan aikana kuollut saksalainen sotilas. Juuret vievät Aijun vierailemaan Taivalkoskella, josta Silken suku on lähtöisin. Silke myös peri aikoinaan mummunsa jäljiltä kotitilansa, joka myytiin. Aiju on Ojalan suvun viimeinen, joten ei ole ketään sukulaista, keneltä voisi kysellä vanhoista asioista. Aiju saa kuitenkin tietää, että Taivalkoskella on vielä elossa lähes 90-vuotias mies, Peetu Koistinen, jonka sisko oli aikoinaan Silken äidin ystävä, ja jonka ansiosta Peetu tietää Silken äidin tarinan. Taivalkoskelta on myös löytynyt Silken äidin vanha vanerinen matkalaukku, jota ei ole sodan jälkeen avattu. Onko siellä ratkaisevat dokumentit Silken ja hänen äitinsä tarinalle?
Hanne Dahlin kirjoittamassa mielenkiintoisessa tarinassa eri tapahtumat eivät oikeastaan linkity toisiinsa mitenkään, mutta siltikin ne ovat osa pikkuisen Hauhon tapahtumia, joista on mukava lukea. Jännityksellä odottaa rikosten selviämistä, ja seuraa poliisien touhuja. Mielenkiinnolla odottaa myös Silken suvun tapahtumien syitä ja seurauksia, ja sitä mikä rooli saksalaisella sotilaalla oli Silken äidin elämässä, kun Silkekin sai nimensä sotilaan äidin mukaan.
Tässä dekkarissa Aiju uppoutuu toden teolla selvittämään mummunsa puolesta sota-ajan vaiettua salaisuutta, jonka juuret heijastuvat aina nykypäivään saakka. Hiljaisuuden paino on Hanne Dahlin 11. dekkari. Hänen kirjansa kertovat hämäläisen kyläyhteisön tapahtumista ja arkipäivästä.
