Carol Leonnig ja Philip Rucker: Minä yksin : Donald Trump ja Valkoisen talon hullut päivät

Minä yksin -kirjan kannessa on valkoisella pohjalla kapea punainen raita, jossa näkyy Trumpin silmät.

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Donald Trump on päässyt toistamiseen Valkoiseen taloon sekoittamaan politiikassa totuttuja kuvioita. Tai niin hän antaa äänestäjien ymmärtää, sillä hänen hallintonsa on kaikkea muuta kuin äänestäjien valtaosan etuja ajava. Se on sataan vuoteen maan konservatiivisin, ja sen keskeiset vaikuttajat omaa etuaan ajavia tunnettuja multimiljönäärejä ja Trumpin ystäviä.

The Washington Postin toimittajat Carol Leonnig ja Philip Rucker ovat kirjoittaneet mainion kirjan, joka paljastaa kuinka Yhdysvaltojen hallinto ajautui kaaokseen itsevaltaisen presidentin tavoitellessa härskisti omaa ja perheensä etua sivuuttaen lait, etiikan ja periaatteet sekä lietsoen vaarallisia ääriaineksia.

Kirja on pelottavaa ja kamalaa luettavaa suomalaisen politiikan kohteliaisuuteen ja poliittiseen korrektiuteen tottuneille. Mutta se kannattaa lukea hyvänä oppituntina siitä, mitä käy kun helppoheikit saavat isoilla mainoksilla ja suuren rahan maksamina vallan niin politiikassa kuin yhteiskunnassakin ja ennen rauhallista maailmaa uhkaa Trumpin ailahtelevainen sekopäisyys.

Minä yksin on kertomus siitä, miten Trump ja hänen neuvonantajansa ovat yrittäneet selviytyä itse luomiensa vastakkainasettelujen ja sitä seuranneen kaaoksen keskellä vaalikamppailun jälkeen, kun konservatiivien perinteinen, maltillinen ja järkevä itärannikon väkikin hylkäsi heidät, tai Trump oikeammin heidät. Kirja antaa pelottavan kuvan siitä, mitä peruuttamatonta pahaa yksi hullu mies voikaan saada aikaan demokraattiseksi itseään ennen kutsuneessa maassa.

Kirja on kirjoitettu Trumpin ensimmäisen presidenttikauden aikana. Silloin Trump yllättyi itsekin voitostaan eikä ollut valmis presidentiksi. Nyt on toisin. Kaikki käy kuin rasvattu ja Trumpin hallinto on ammattimaista ja tietoinen historiallisesta tehtävästään romuttaa lopullisesti suositun demokraattipresidentti Franklin D. Rooseveltin New Deal -henkeä uhkuva avustus-USA.

Toimittajat kertovat kirjassaan myös, miten on ollut päätähuimaavaa uutisoida Trumpin presidenttikaudesta. He haastattelivat kirjaansa varten yli kahtasataa Trumpin hallinnon virkamiestä, ystävää ja presidentin ulkopuolisia neuvonantajia, sekä muita kirjassaan kuvaamiensa tapahtumien todistajia. Lopputulos on vakuuttavaa luettavaa aitoon Washington Postin tyyliin.

Jenkeissä osataan kirjoittaa sujuvaa poliittista historiaa preesensissä. Trump on kuitenkin iskenyt kunnolla ja kovaa takaisin liberaalimedioita, ja kehittänyt vastaiskuksi huijaamisen, härnäämisen ja hämäämisen valtamedioihin suuntaamallaan, ja trumpilaisten alaluokkien suosiossa olevalla ”valeuutispalkinnoillaan”, joiden saajia ovat olleet vuoroin kaikki laatumediat, kuten arvostetut CNN, The New York Times, The Washington Post, ABC News, Time ja Newsweek.

Mutta ei jotain pahaa etteikö myös hyvää. Trumpin syytöksissä medioiden puolueellisuudesta, ja nimenomaan vasemmistolaisuudesta, on jotain perääkin. The Media Elite -kirjan kansallista mediaa (muun muassa The New York Times, The Washington Post ja tv-yhtiöt) koskevassa tutkimuksessa kävi ilmi, että useimmat journalistit olivat demokraattipuolueen äänestäjiä, ja heidän mielipiteensä kaukana vasemmalla tavallisen väestön mielipiteistä keskeisissä kysymyksissä. Näin on Suomessakin.

Trumpilla on selkeä linja suojella ja mainostaa itseään, jopa niin korostetusti, ettei kenellekään ulkopuoliselle ole jäänyt epäselväksi, ettei hänen ensimmäisen virkaanastujiensa yhteydessä vannoma virkavala ”puolustaa Yhdysvaltojen perustuslakia ja palvella maataan” tule koskaan täyttymään, sillä vastoin perustuslakia, hän on aloittanut jo presidenttikampanjansa 2028.

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 344 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...